Kaksplus.fi

Kymmenkuinen


Meillä oli maanantaina Jekun 10kk neuvola. Kaikkien meidän perheen kuulumisten kertomisen lomassa tarkistettiin myös vauvan kasvu. Pituutta mitattiin lisää 1,3cm ja painoa vaivaiset 10g. Varattiin myös 11kk neuvola aika kesäkuulle. Saa nähdä soitetaanko minulle lastenpolilta uudelleen, verikokeet olivat kuitenkin ihan normaalit kuukausi sitten. Oltiin kyllä terkkarin kanssa molemmat todellä hämmentyneitä painon noususta. Tai sen puutteesta. Kuitenkin ollaan oikeasti lisätty aterioita ja otettu viljat rohkeasti käyttöön.

Posket näyttivät vähän aikaa taas reagoivan allergisesti, mutta nyt poskien ihottuma on lähes täysin laantunut. Ehdin jo epäillä ihon reagoivan sittenkin puuroon, tai minun käyttämääni maitoon. Oireet hävisivät, joten ilta ja aamupuuro ovat pysyneet ruokavaliossa. Ja oman painoni takia, oireilun hävitessä olen enää pelkästään kananmunattomalla imetysdietilla.

Ensimmäiset hiustupsut on leikattu. Puoliskoni siisti Jekun pisimpiä, silmiä kutittavia hiuksia saksilla pari päivää 9kk täyttämisen jälkeen. Ihan vähän vain napsaistiin ja pieni pätkä on talletettu neuvolakorttikoteloon. Nyt tekisi mieli siistiä niitä ihan reilusti, vetää koneella kokonaan tasaiseksi koko pää. Silläkin uhalla, että hiusten tippuessa lattialle, sinne tippuisi loputkin rippeet vauvasta, joka on nykyään jo kävele täystuho a.k.a taapero.

kuvissa Ukko 8,5kk ja 9kk
Kun on oppinut seisomaan ilman tukea, on vain ajan kysymys koska tulee ensimmäinen askel. Yksi askel, tasapaino horjuu, toinen jalka pysyy lattian pinnassa kuin liimattuna. Seuraavaksi askeleita otetaan molemmilla jaloilla. Yksi askel, toinen askel, tauko. Yksi askel, toinen askel, ilmapallo johdattaa pieniä käsiä seuraamaan ja jalat tottelee, kunnes askeleita on jo yhteensä kahdeksan.

Ja siihen loppui laskeminen. Vappuna askeleita tuli jo niin nopeasti niin monta, että todettiin puoliskoni veljen syntymäpäivillä pojan lähteneen nyt tosissaan kävelemään. (instassa on todistusaineistona video) Lelujen perässä, siskon perässä, äidin tai isin luokse sekä perässä ja tavaroita kantaen. Ja nyt meidän vauva yrittää myös juosta. Varsinkin kun tiskikone aukaistaan tai kylpyhuoneesta alkaa kuulua suihkun ääni. Pienet jalat kuljettavat jo yllättävän nopeasti.

Kävelevä vauva on oppinut jo muutakin taaperomaista. Aikaisemmin kauppakeskuksen leikkipaikalla on kiinnostanut liukumäki ja muut härvelit, mutta nyt meidän vauva on tajunnut kauppakeskuksen pitkät käytävät ja lasiset kaiteet. Maailman on avartunut pystyasennon myötä ja sinnehän on päästävä. Vauvat ei karkaa leikkialueelta.


Päiväunet on edelleen hyvät ja öisin nukutaan äidin ja isin kanssa isossa sängyssä, välissä tissitellen tottakai. Meidän unirytmi elää nyt kesäistä murrosta, joten en nyt uskalla siitä kirjoittaa sen enempää, kun en tiedä vielä miten tämä vaikuttaa päiväuniin. Sen verran kuitenkin uskallan mainita että meidän lapset käy nykyään yöunille aikaisemmin kuin ikinä. Ja toki meillä myös herätään niin aikaisin, että 0930 alkavaan kerhoon kävely olisi nyt helppo nakki. Harmi että kerhot jäi jo kesätauolle.

Mini taaperomme höpöttää jatkuvasti ja matkii äänteitä. Minulle tulee jotain lapsen ikäkausi sähköpostia, ehkä vau.fi sivustolta, tai jostain vastaavasta. 10kk postissa luki, että nyt vauva luulee muiden ymmärtävän itseään. Todellisuudessahan kaikki on edelleen arvailua. Aina välillä kuulostaa ihan kuin Jekku sanoisi äiti, mutta hän ei ole vielä kertaakaan kohdistanut sitä suoraan minulle, en siis laske sitä vielä.

EI EI EI EI EI, taas on erittäin tuttu äännähdys. Liekö äiti kieltänyt vai isosisko. Päätään pyörittäen ja veikeästi virnistäen Jekku hokee "ei ei ei" ja jatkaa tasan sitä, mitä juuri ollaan häntä kielletty tekemästä. Toinen mitä kuulee jatkuvasti on murina ja ärinä sekä riemukas nauru.


Kaikkea on kiva paukuttaa, myös siskoa. Käsillään hän taputtaa kovasti ja pyörii ympäri, kuin tanssien isin antaessa rytmiä. Kiipeilykään ei tuota enää ongelmia. Elpun nojatuoliin kiipeäminen on leikkiä vain ja neuvolassakin minun jutellessa terkkarin kanssa yks kaks huomattiin miten Jekku olikin pöydällä kaivamassa lelukoppaa. Ketterä, nopea ja äärettömän hiljainen kaveri, mitä tulee liikkeisiin.

Nyt on se aika kun toivoisin mulla olevan silmät selässäkin, juurikin tämän kiipeilyn takia. Liukamäen portaat ei tuota pienintäkään ongelmaa ja pikkuhiljaa sängyltä ja sohvaltakin tullaan oikeaoppisesti jalat edellä alas.

On tuo pieni poika vain niin mahdottoman etevä ja rakas. Ja kaihoten huokaisen, ettei meillä taida enää olla vauvaa. Vauvat ei kävele kengät jalassa.

Mitä haluaisit tietää?

Tajusin toukokuun alkaessa, että tämä mun blogihan täyttää pian kolme vuotta! Onhan tämä jo oikeasti saavutus. Aikaisemmin en ole sen enempää kiinnittänyt huomiota blogin synttäreihin, mutta kolme vuotta tuntuu jo jokseenkin muistamisen arvoiselta.

Sen kunniaksi, ensimmäistä kertaa ikinä, ajattelin uskaltaa tehdä kysymys postauksen. Monesti muiden Q&A postauksia lukiessa mietin mitä itse vastaisin, jos kysymys olisikin esitetty minulle. Omaan ei ole kuitenkaan vielä rohkeus riittänyt.


Nyt pistetään pelot syrjään ja kysyä saa mitä vaan!

Kysymyksiä toivotaan kommenttikenttään sunnuntaihin 18.6. saakka. Vastaukset julkaisen joko blogin syntymäpäivänä tai sitten ripotellen sillä viikolla, riippuu vähän kuinka uteliaita olette. (;

Taaperon ja vauvan päiväunet

Aiemmin kirjoitin kuinka Elpu nukkui päiväuniaan imetyksen lopettamisen jälkeen ja miten ne jatkuivat sitten kevään tullen siihen saakka, että Jekku viime kesänä syntyi. Ensimmäiset kuukaudethan vauva nukkui melkein koko ajan ja ihan missä vain. Elettiin taaperon kanssa sitä tuttua ja tavallista  kotiarkea ja kerhoelämää ja vauva kulki aina mukana.

Meillä on käynyt päiväunien kanssa todella hyvä tuuri, kun yöunet taas ovat olleet mitä sattuu. Molemmat lapset ovat pääsääntöisesti nukkuneet hyvät pitkät päiväunet. Toki nykyään joukkoon mahtuu koko ajan enemmän ja enemmän niitä päiviä, kun Elpu ei nuku päiväunia lainkaan. Sen toivoisi näkyvän yöunien aikaistumisessa, mutta sitä ei ole tapahtunut päiväunien väliin jäämisen takia.

Alkuun vauvan kulkiessa mukana taaperon rytmissä, Jekun pisin päiväunipätkä sattui sopivasti samaan pätkään Elpun unien kanssa. Kun Jekku kasvoi ja alkoi olla kerhoissakin hereillä, rytmittyi uniaika molemmille siihen tuttuun kello yhteen kerhopäivinä. Talvella Elpun päiväunet taas ajoittuivat jonnekin sinne Jekun päiväunien väliin.


Kerhon jälkeen molemmat nukahtavat kotimatkalla eli Jekku noin kello yksi, Elpu taas kävelee alku matkan ja nukahtaa 15-30min Jekun jälkeen. Yleensä Jekku nukkuu kolmea - neljää tuntia ja Elpu kahta. Jos taas ei ole kerhoa ja lähdetään ulkoilemaan vasta lounaan jälkeen, nukahtaa Jekku kärryihin kello yksi ja nukkuu sen nelisen tuntia, ja talvella ja keväällä Elpu nukahti vasta kolmen aikaan ja nukkui sen pari tuntia.

Nyttemin tällaisina kotipäivinä Elpu ei välttämättä nuku ollenkaan päiväunia. Mutta aamupäiväaktiviteetin jälkeen molemmat nukahtavat helposti myös auton kyytiin, lyhyillä matkoilla. Elpu on siitä helppo tapaus, että hänet voi kantaa nukkuvana autosta tai vaunuista sänkyyn ja talvella sai toppavaatteetkin riisuttua hänen vielä jatkaessa uniaan.

Jekku taas ei nuku sisällä juuri ollenkaan päiväunia. Omassa sängyssä tai ylipäätään yksin päiväunet kestävät maksimissaan puolituntia, isin kainalossa ennätys on yksi tunti. Tästä syystä, oli keli mikä hyvänsä ja oltiin kotona tai kerhossa, Jekku nukkuu aina rattaissa. Ja vetelee edelleen sen reilu kolmetuntia, yleisesti ottaen aina.

Helteet toivat hieman haastetta tähän nukkumiseen. Mutta rohkenin laittaa Jekun vaipassa ja t-paidassa kärryihin, niin jopas alkoi taas unimaittaa. Helteillä en osaa pukea vauvaa unille, kun pakkasella taas kannoin suosiolla taaperon sisälle nukkumaan. Elpulla paleltui sormet rukkasista ja lapasista huolimatta parikertaa, joten otin hänet mieluummin sänkyyn. Vauvan talvipukeminen oli paljon helpompaa.


Vauvan päiväunille laittaminen on vielä imetyksen kanssa äärettömän helppoa, tissin jälkeen rattaisiin ja pikku lenkki. Tai edeleenhän siirrän jo nukkuvan vauvan rattaisiin. Taaperolle ruoka ennen unia on ehdottoman tärkeä, kuka sitä nälkäisenä nukahtaisi. Ja varsinkin, jos ollaan oltu kerhossa ja haluan että Elpu nukahtaa kotimatkalla, on eväät aivan pakolliset. Ilman eväitä saan vain väsymystä ja nälkää kiukkuavan taaperon kotiin.

Saapa nyt nähdä miten käy meidän päiväunien jatkon, kun olen suunnitellut imetyksen loppuvan Jekun 1v synttäreiden aikaan. Elpun päiväunet nyt oletettavasti jatkuvat säännöllisen epäsäännöllisesti tulevaisuudessakin, päivän aktiviteeteista riippuen.

Lisäksi tähän tuttuun yksien pitkien päiväunien rytmiin saattaa olla tulossa muutosta senkin puolesta, että meidän aamut ovat nyt kesän tultua alkaneet lähes joka aamu tarkalleen auringon nousuun. Tänään Jekku nukkui jo yllätyksekseni omassa sängyssään 10-11 pikku päikkärit.... Ja ne tämän päivän pitkät päikkärit on vielä nukkumatta, kun kello nyt tulee kaksi, Hiljaisuudesta päätellen Elpu nukahti äsken.

Olohuoneen tapettiseinä

 Muistanette valkoruskean eteiskäytävämme, joka on oikeasti kiva? Ja sen vessan, jonka oven ensimmäistä kertaa avatessani totesin että "oho, onpa kiva tapetti!" Tässä asunnossa on väriä, mikä on yleensä mulle mieluista. Toisen makuuhuoneen violetti seinä, ei selvästikään ollut vuokranantajan mieleen, mutta minä näin sen heti lastenhuoneen seinänä. Eteisen ruskeamaali jatkuu ruokailutilassa ja olohuoneessa ruskeana kukkatapettina. 


Tapettina jota ihmettelin jo näytössä. Kukat on vielä ihan kivoja. Mutta oikeasti - ruskea kukka tapetti, miksi? Ollaan asuttu tässä asunnossa lähes 8kk. Ja nyt riitti synkistely. Blogi hiljeni viikoksi ja yksi syy* löytyy tästä, vaikkei se oikeasti vienyt kuin kolme päivää: 

Päivän jolloin lähdettiin päiväunien jälkeen tapettikauppaan, 
ja ilta jona puoliskoni irrotti listat,
tapahtui keskiviikkona. 

Päivän jolloin alettiin päiväunien aikana repimään vanhatapetti alas,
tapahtui torstaina. 

Ja illan jolloin puoliskoni pikkuveli tuli tapetointikaveriksi,
tapahtui lauantai-iltana. 

*Toinen syy oli aurinko: Perjantaina oli liian hieno keli tapetoimiseen, toki puoliskoni putsasi seinän tapetointivalmiiksi vielä illalla.


Joka tapauksessa, käytiin katsomassa tapetteja ennen äitienpäivää ja kotiin napattiin näytteeksi minun lemppari, puoliskoni lemppari ja yksi ylimääräinen ihan vaan, koska nyt näytteitä kerran sai. Teipattiin näytteet seinään ja instagramin perusteella meidän olisi pitänyt valita keskimmäinen tapetti. Käytiin näytepalojen kanssa mummin ja papan luona ja enemmistön kallistuessa koukeroiseen tapettiin, minun lempparini pääsi seinälle. 

Me pyydettiin myyjää kasaamaan meille kaiken mitä tarvittaisiin tapetointiin. Niinpä ostoskorista löytyi tapetinirrotusneste-tiiviste. Käytin puhdasta mikrokuitumoppia ja pesukukkasta seinän kasteluun. Tapetti irtosi nätisti, kunhan käytti tarpeeksi voimaa, mutta tapetin takapuolelta jäi valkoista hahtua aika paljon seiniin, eli me ei uskallettu kastella tapettia tarpeeksi. Mutta se hahtu lähti myös nopeasti, kun sen kasteli uudelleen ja veti lastalla irti.

ihan pikkuinen väriero, ennen ja jälkeen hahtun putsaamisen....

Myyjä latasi meille seinäliimapönttäjä mukaan kaksi, koska nyrkkisääntönä oli litra per rulla. Tähän meidän seinään meni siis vähän vajaat kaksi rullaa tätä kuitutapettia. Mulla oli toiveena päästä itse tapetoimaan, mutta tällä kertaa olin lasten kanssa pihalla suurimman osan siitä ajasta, kun pojat veti tapetit seinään. Ja itse olen kyllä tyytyväinen, tämä uusi seinä on ihana.

Parasta tässä muutoksessa on valo! Monesti laitan valot päälle illalla heti, kun aurinko on kiertänyt talon toiselle puolelle ja olohuoneen puolella alkaa vähän hämärtää. Nyt valot voi pitää kiinni siihen saakka, että ulkona on oikeasti pimeä. Valkoinen seinä tuo tilantuntua ja valoa lisää niin paljon, että edes tuo ruskea mööpeli keskellä taloa, jonka aina välillä haluaisin purkaa, ei ole enää lainkaan niin hallitseva tai häiritsevä.


Matkallaan olohuoneesta sänkyyn Elpukin pysähtyi telkkarin eteen ja totesi "Vaaau on hieno seinä."

Puhelimeen unohdetut kuvat - 2

Puhelimen muistin piipatessa jatkuvasti on aika tyhjentää kuvat puhelimesta. Joukosta löytyy liuta kuvia, jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet mihinkään. Siksipä nyt seuraa puhelimeen puhelimen muistiin tallentuneita hetkiä kuvina kuukauden ajalta.

Helmikuun unohdetut kuvat




Käytiin syömässä puoliskoni mummon luona ja lähtiessä nappasin kuvan mun huulirasvasta. Sen piti päätyä instaan, mutta en koskaan ehtinyt ladata sitä sinne. Huulirasvakin oli kuvan jälkeen hukassa reilun kuukauden, kun se löytyi pääsiäisenä mummun lapsille kasaamasta kirkkolaukusta. 

Yhtenä yönä heräsin syöttämään Jekkua ja ihmettelin miten voi olla sormet aivan tunnottomat ja sitten siinä risti-istunnassa imettäessä ihmettelin mitkä ihmeen painaumat mun polveen on jäänyt. Ja kollaasin kuvat on räpsäisty kesken siivouksen.


Helmikuussa hypättiin bussilla Jyväskylään lasten kanssa, nämä kuvat on siltä reissulta. Jyväskylässä päivittäinen ulkoilu on rutiini, josta ei poiketa, paitsi jos lapset sattuu nukahtamaan kesken pukemisen, kuten kuvasta näkee. Käytiin tutustumassa Jyväskylän Kankaalle rakennettuun uuteen kerrostaloon mummun kanssa. Talvella luistelu ja pulkkailu kuului myös mummun ja vaarin luona päivien vakio ohjelmiin.

Tällä reissulla vietin myös pienen hetken aivan yksin Jyväskylän keskustassa. Lapset jäivät äitini kanssa kirkolle Apuyhdityksen toimintaan, kun minä suuntasin apteekkiin ja tarrakauppaan. Ostin siis tarvikkeet ja tarroja Elpun palkintotaulua varten. Kun nyt kerran yksin pääsin kaupoille, niin ostin Bodyshopista tuliaisia puoliskolleni ja kävin Kultajousessa fiilistelemässä sormuksia. Multahan edelleen puuttuu vihkisormus ja tammikuussa kolmannen hääpäivän kunniaksi hääjuhla- ja vihkisormuskuume nostivat päätään. Tämä kauppareissu kesti peräti puolituntia.


Kotiuduttiin laskiaiseksi ja käytiin pulkkamäessä kotieläinpihan talvitapahtumassa. Pulkkailusta ei ole kuvaa, mutta eväiden syönninjälkeen keinumisesta kyllä. Suurin aikatauluttaja kotiinpaluulle oli kuitenkin kuvaustreffit Sanna Vornasen kanssa. Edelleen joka päivä hämmästelen kuinka söpöt lapse meillä onkaan ja Sannan ottamat kuvat on aivan ihania! 

Torstaisin, kun puoliskoni lähti illalla sählyyn, minä ja lapset käytiin iltakävelyille. Välillä oli vaunut, välillä rattikelkka ja reppu. Jekku muuten nukkuu nämä iltalenkit joka kerta, edelleen. Helmikuussa Jekku sai myös maistaa vadelmia ensimmäistä kertaa samalla, kun minä tajusin että tosiaan puuroakin voisi alkaa syömään.

Kuvia teemukeista mulla oli joku sata, koska joka kerta kun avaan muumi roibosteen, ihmettelin miten tuo lanka voi olla noin! Paistettiin myös viimeiset joulutortut helmikuussa. Ja tallensin instagramista kuvan blogin edellisestä ulkoasusta.


#profiilikuvahaaste

Mulla on lähestulkoon aina ollut enemmän tai vähemmän viharakkaus suhde facebookkiin. Olen poistanut ja sulkenut profiilini parikin kertaa ja samalla poistanut myös kuvia ja lisäksi mulla on pahatapa kierrättää vanhoja kuvia uudelleen, uusien kuvien ottamisen sijasta. Siksi multa ei löydy enää niitä ensimmäisiä profiiliakuvia, vaikka alunperin olen liittynyt facebookiin joskus urheiluopiston aikaan, eli ehkä 2007-2008. Profiilikuvia löytyi kuitenkin se kymmenen kappaletta (vaikkei kymmeneltä vuodelta) mitä tähän Mamma rimpuilee - blogista lähteneessä haasteessa kysyttiin,


1. Tämä kuva on profiilikuva albumissa ensimmäisenä. Lisätty facebookiin heinäkuussa 2010. Saman vuoden keväänä valmistuin Varalan Urheiluopistosta. Tarkoitus oli mennä ystäväni Christinen luokse laittamaan hiukset ja meikki kuntoon ja ottamaan kiitoskorttikuvat, oli mulla se valmistujaisteni juhlamekkokin mukana. Mekko ei päässyt päälle ja näistä kuvista tuli jotakin ihan muuta, kuin kiitoskorttikuvat.


2. Nämä on otettu elokuussa 2011. Tulin ystävieni häistä Vilokariin sukulaisten luokse ja saatiin hyvä idea ottaa ne ottamatta jääneet kiitoskorttikuvat. Kumpikaan näistä ei tosin ole se vieraille lähetetty kuva, mutta näitä molempia kierrätin Fb profiilikuvana. Samassa setissä otettu kuva löytyy myös instagramin profiilikuvasta. Kuvaajana toimi isosiskoni. (En osannut valita vain toista, anteeksi.)


3. Tämä kuva on ladattu facebookiin syyskuussa 2011. Se on otettu jonain iltana Rovaniemellä, kun oltiin parhaan ystäväni kanssa ilta-ajelulla. Tuonne kiipeäminen oli ihan helpponakki, huomatkaa että kengät piti ottaa pois. Alastulo taisi olla vähän hankalampaa.


4. Tämä kuva on otettu Helsingin Temppelin asuntolan pihalla huhtikuussa 2012. Seurana mulla on serkkuja.


5. Tämä kuva on hiusväriä, kiharoita, meikkiä ja vaatteita myöten saman Christinen (ja hänen miehensä) käsialaa, kuin ensimmäinenkin kuva. Ajankohta oli elokuu 2012. (edit. kuva on kyllä otettu sähköpostin mukaan toukokuussa, mutta facessa elokuusta)


6. Tämäkin on niitä kuuluisia kierrätettyjä profiilikuvia, joka itseasiassa löytyy myös kahtena profiilikuvakansiosta. Kuva on pikkusiskoni ottama elokuussa 2012 Tampereella, sinä viikonloppuna kun musta tuli virallisesti puoliskoni tyttöystävä.


7. No nyt päästään jo 2013 syyskuuhun. Tämä onkin ainut profiilikuva jonka päiväys osuu tälle vuodelle. Kuvan on ottanut pikkusiskoni Jyväskylässä äidin ja isin pihalla.


8. 2014 vuodelta olikin peräti 4 profiilikuvaa. Helmikuulta hääkuva ja toukokuulta masukuva. Masukuvan on ottanut Jekun kummitäti Anni. Tämän ja Annin ottamien perhekuvien (ultraäänikuvan kanssa) myötä paljastettiin Elpun odotus facebookissa.


9. 2014 Elokuulta löytyi yksi profiilikuva minusta ja Elpusta, joka oli otettu mummun synttäreiltä. Tähän postaukseen valitsin kuitenkin tämän mustavalkoisen, niin ikään Annin ottaman kuvan, minusta ja Elpusta. Kansiosta löytyi myös värillisenä samaan aikaan otettu kuva. Mutta valitsin tämän koska tämä oli mulla valehtelematta melkein kaksi vuotta profiilikuva.


10. Kesäkuussa 2016, melkein päivälleen 1kk ennen Jekun laskettua aikaa isosiskoni otti rannalla tämän kuvan, joka syrjäytti tuon edellisen. Tarkoittaa siis, että jos profiilikuvilta kysytään 2015 vuotta ei ole koskaan ollutkaan. Tai ainakaan siltä vuodelta ei ole yhtäkään kuvaa. :D


JOKERI
Löysin isosiskoni facebookin kuva-albumista kuvan itsestäni vuodelta 2009. Tiedä vaikka tää olisi ollut mulla profiilinakin, en ihmettelisi.

Puhelimeen unohdetut kuvat - 1

Ei ole ensimmäinen, eikä varmastikaan viimeinen kerta, kun mun puhelimeni hälyttää muistin loppumista. Eniten tilaa vie yllätys yllätys kuvat ja perässä tulee videot, erityisesti nyt tuli otettua jos minkälaista pikku pätkää kun Jekku opetteli kävelemään.

Viime vuoden kuvat olen saanut siirrettyä talteen, mutta tammikuultakin löytyy edelleen kuvia jotka eivät syystä tai toisesta ole päässeet mihinkään. Nyt muistia tyhjentäessä tallennan joitakin näistä unohdetuista kuvista tänne blogiin. Tässä siis osa yksi:

Tammikuun unohdetut kuvat


Ensimmäiset kuvat on otettu Jyväskylässä, kun vaaka näytti vielä ihan ok lukemia ja synnytyksestä oli vähän alle puolivuotta. Näiden kuvien piti päästä "puolivuotta synnytyksestä" postaukseen, mutta sen kirjoittaminen ja julkaisu vehnähti 8kk synnytyksen jälkeen postaukseksi. Voi kunpa tuo vaa'an lukema olisikin jäänyt tuohon pyörimään.

Tammikuussa tehtiin Elpun ensimmäinen suklaakakku. Tästä piti tehdä ihan oma postauksensa, koska Elpu on syönyt vehnää nyt puolisen vuotta ja Elpu sai itse osallistua kakun tekemiseen täysillä. Oli muuten joku maailman helpoin kuivakakku ohje, kun googletin vain munaton ja maidoton suklaakakku. Tässähän ei ole kuin vehnäjauhoja, kaakaojauhoja, leivinjauhetta, vaniliinisokeria ja rasvaa. Jos nyt en aivan väärin muista.

Tammikuulta ei nyt tämän enempää ollut kuvia, mutta mun puhelimen muistissa on yli tuhat kuvaa, joten helmi, maalis, ja huhtikuuhun mahtuu rutkasti unohdettuja kuvia. Lisäksi pääsiäisestä olen tekemässä ihan omaa postausta. Saa nähdä löydänkö kaikki pääsiäisen kuvat ennen kuin ollaan jo huhtikuun unohdetuissa kuvissa.

Tarkoituksena mulla on tyhjentää kokonaan puhelimen muisti kuvista, että olisi vain viikon tai yhden kuukauden kuvat kerrallaan muistissa, saas nähdä onnistuuko se koskaan. :D

Yhteiset vai omat synttärit?

Heinäkuu lähestyy nopeammin kuin huomaankaan ja lasten synttäreitä on jo pyöritelty ajatuksissa useampi kuukausi. Elpun ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat vietettiin meidän silloin ihan uutukaisessa kodissa (65m2). Tarjoiltavina oli kana-makaronisalaatti, minun tekemä pieni täytekakku, puoliskoni tekemä rahkajuustokakku ja puoliskoni mummo toi valtavan mansikkakakun. Vieraita oli lähemmäs kolmekymmentä ja sen kyllä huomasi lämpimänä kesäpäivänä. 

Niinpä Elpun kaksivuotissyntymäpäivät juhlittiin mummin ja papan pihalla. Joskin kutsutuista paikalle saapui ehkä yksi neljäsosa, varsinkin jos jätetään mummit ja papat ja tädit ja setä laskematta. Onneksi sisaruksia löytyy ja oli meitä silti parisenkymmentä. Ainoa paikalle päässyt leikkikaveri oli puoliskoni veljenpoika. Ja suurin yllätys oli, kun serkkuni pääsi miehensä ja vauvansa kanssa. Lapsia oli juhlissa yhteensä kolme.

Viime kesänä anoppi huolehti niin ilmapallot, muoviastiat kuin suolaiset tarjottavatkin, kun taas Elpun kummitäti teki HelloKitty täytekakun. Minun äiti toi suklaakakun joka sopi Elpun allergiadiettiin. Juhlat vietetiin kuusi päivää ennen virallista syntymäpäivää, koska sama päivä oli Jekun laskettu aika. Joten viimeisilläni (tai siis kun luultiin että olen viimeisilläni) raskauden kanssa, minun ei tarvinnut laittaa tikkua ristiin 2v juhlien eteen.

Nämä ilmapallot koristivat vappuna synttärisankarin kotia.

Meidän lasten syntymäpäivien välissä on 12 päivää, sen verran Jekku meni yli lasketun ajan. Ja nyt olen pähkäillyt juhlitaanko me kolmesti vai kahdesti vai sittenkin vain yhdesti. Eli molemmille omat kaverisynttärit sekä yhteiset juhlat sukulaisille, vai yhdet juhlat sukulaisille ja toiset kavereille? Vai viimevuoden vieraskatoon peilaten, pitäisikö sittenkin pitää vain yhdet isot juhlat jonne kutsutaan sekä sukulaiset että kaverit.

Toistaiseksihan Jekulla ei niin sanotusti ole omia kavereita, vaan hänen kaverit ovat Elpun kavereiden pikkusisaruksia tai minun äitikavereiden lapsia - eli yhteisiä kavereita. Joten kaverisynttäreille kutsuttaisiin sitten samat ihmiset kahteen kertaan. Sukulaisille synttärit juhlitaan jokatapauksess 1v + 3v juhlina, koska en tahdo sukulaisten tulevan vain jomman kumman lapsen juhliin. En oleta kenenkään tulevan pitkän matkan päästä kahteen kertaan saman kuun aikana.

Toki Elpun syntymäpäivä sattuu lauantaille, ja koska hän varmasti tajuaa jo syntymäpäiväjuhlien päälle voisi kai hänelle pitää oikeana päivänä pienet synttärikahvit, jonne kutsutaan kummitädit ja samassa kaupungissa asuvat lähisukulaiset. Tai ehkä keksiä jotakin arjesta poikkeavaa tekemistä sarjassamme perheen Hoplop tai kylpyläpäivä. Ja juhlat sitten syntymäpäivien välissä.

Sitten kun mukaan tulee päiväkoti- tai koulukaverit, pidetään varmasti molemmille lapsille omat kaverisynttärijuhlat. Mutta ainakin vielä tänä kesänä yhteiset synttärit olisivat mahdolliset.

Miten te olette ratkaisseet synttärijuhlinnat, kun lapsilla on syntymäpäivät lähekkäin?

Ensimmäinen vaippakakkuni

Tyhjennän puhelimen muistia ja sieltä aivan viimeisesti kuvista löytyi mun ensimmäinen vaippakakku! Vaippakakut kuuluu yleensä vauvakutsuille, mutta tämän vaippakakku tein lahjaksi, kun näin kummityttöni ensimmäistä kertaa. Pienellä prinsessalla oli silloin ikää kaksi viikko.


Erilaisia versioita kakuista on netti pullolaan, 10 plussan äiti -blogissa löytyy heti toinen toistaan söpömpi kakku (täältä ja täältä). Tein tämän Aaltoja -blogin Sonjan ohjetta soveltaen, ilman kuminauhaa. Muistan laskeneeni jokaisen kerroksen vaipat, mutta arvatkaa muistanko niitä enää. Luku oli neljällä jaollinen, auttaa varmaan. :D Kerrokset kulkee tarkotuksella eri suuntiin, ajattelin sen olevan hauskempi niin.

Vaippoina tässä on Liberon Newborn 2 koossa. Pohjan leikkasin bObles Kilpikonnan pahvilaatikosta ja kakkuvuoan halkaisija taitaa olla 25cm. Kakun sisään tukirakenteeksi laitoin keksipaketin - yllätys äidille ja haalarin - yllätys vauvalle, josta unohdin ottaa kuvan. Jätin hupun rullaamatta ja sitten tietenkin piti tehdä pää.


Pään leikkasin samaisen pahvilaatikon kyljestä, bObles O oli oikein hyvän kokoinen ympyrä. Piirsin kasvot valkoiselle paperille ja laitoin paikoilleen kontaktimuovilla, koska meillä ei ole liimaa. Hiukset leikkasin villalangasta ja teippasin päähän.


Kaikessa yksinkertaisuudessaan tästä tuli omaan silmään tosi söpö. Ja tässä lahjassa parasta on se, että se meni varmasti käyttöön.

Yhdeksänkuinen


Meidän minimies oli 9kk neuvolassa sentin pidempi kuin maaliskuussa 8kk neuvolassa ja ollaan päästy tasan 70senttiin. Painokin on reilut 8kg ja vauhti kasvaa joka päivä.  Paikasta toiseen siirrytään siis pääsääntöisesti tukiapitkin kävellen tai vauhdikkaasti kontaten. Jos kontaten voisi juosta niin se ehkä kuvaa parhaiten liikkumistyyliä ja vauhtia.

Leikkiä voi seisoen ja monesti Jekku konttaakin määränpäänsä luokse ja perillä nuosee samantien seisomaan. Legoja, bObles kilpikonnaa ja kirjoja nostellaan ja vain askeleet puuttuvat, jotta niitä myös kannettaisiin ympäri kotia. Ennen tavarat saattoi nopeasti siirtää ruokapöydän reunalle tai sohvan käsinojalle, mutta se turvapaikka on mennyttä kun pieni taaperon alku yltää seisten jo sinnekin.

Oltiin pääsiäisenä Jyväskylässä mummun ja vaarin luona, ja nyt ollaan motorisessa kehityksessä myös siinä vaiheessa että rappusia pitää alkaa opetella myös laskeutumaan. Nousemisen Jekku oppi parissa päivässä ja viikon kestäneen reissun lopussa hän kapusi itse kokomatkan alhaalta ylös asti. Jalat edellä alaspäin tulemista harjoitellaan rappusten lisäksi myös aina sohvalta ja sängystä poistuesa. Ennen rappusharjotteluja tiskikoneessa kiinnostivat vain astiat, mutta reissusta kotiuduttua Jekku pääsi kerran kiipeämään koneeseen huomaamattani.


Pieni uimari osaa kontata ja seistä altaan rappusilla (lähi hallissa lasten altaassa on ihan oikeat kolme rappusta) ja kaatua siitä sukelluksiin. Nykyään myös suihkutiloissa karkaillaan siskon perään, kun ennen Jekku oli kiltisti oman suihkunsa alla läträämässä. Isosiskon ihailu onkin yksi selvästi uusi juttu ja nämä kaksi ovat löytäneet toisensa yhteisten leikkien merkeissä.

Yhdeksänkuinen Jekku on nyt neljähampainen, viidennen hampaan toinen nurkka on ilmeisesti viimeyönä tullut ikenestä läpi. Kertaalleen ehdin jo luulla että molemma yläetuhampaat puhkesivat yhtäaikaa, mutta kunnon valossa ne vain molemmat pullottivat silloin hurjasti.

Taitava poika osaa juoda aventin nokkamukista, avent natural tuttipullosta, tavallisesta pillistä sekä Beatrix NewYorkin juomatölkistä, joka saatiin Muksutreffien goodiebagistä. Tuttia ollaan yritetty antaa, koska Jekku narskuttaa hampaitaan. Mutta ei hän sitä oikein kelpuuta, kuin leikkiin.


Huonon pituuskasvun ja painonkehityksen takia ollaan nyt panostettu syömiseen enemmän. Silläkin uhalla, että poskien ihottumat "räjähtää". Ollaan annettu sekä puuroa että pastaa, kun aiemmin en uskaltanut viljoja antaa oikein lainkaan. Muuten hedelmäsoseet on tietenkin suurta herkkua ja kaikki, mikä löytyy toisten lautaselta. Jekulta itseltään siis vältellään ainoastaan kananmunaa ja maitoa, mutta olen pari kertaa testannut reigoiko maito edelleen myös äidinmaidon kautta.

Vielä kahdeksankuisena ei lähdetty kävelemään, mutta muutamat askelet kyllä otettiin. Ennätys oli neljä askelta. Heti 9kk täytettyään askelmäärä kasvoi kuuteen ja sitten jo pieniin matkoihin. Maanantaina vaaperomme teki kävely ennätyksen, mistä laitoin videon instaan. Saa nähdä joko vauvakirjaan voi 9,5kk kohdalla kirjoittaa: KÄVELEE. Siihen malliin näyttäisi ainakin kävelymäärä päivääkohden kasvavan.

Jekku on edelleen hyvä nukkumaan päiväunia. Jos ollaan kotona laitan hänet vaunuihin nukkumaan klo 12-13 ja hän nukkuu parhaillaan liki neljä tuntia. Sisällä hän nukkuu maksimissaan puolituntia, joten sitä on ihan turha edes harrastaa. Jos ollaan herätty oikein aikaisian, eli ennen aamu kahdeksaa, annan Jekun nukkua nuo puolen tunnin unet yleensä jo 9-10 aikaan. Eikä se vaikuta vaunupäikkäreiden pituuteen. Illalla hän saattaa nukkua myös pienet päikkärit, varsinkin jos ollaan autolla liikenteessä seitsemän aikoihin. Yöunille meillä käydään aika tarkalleen ilta kymmeneltä.

Puoliskoni vähän ihmetteli tätä kuvaa, koska pää puuttuu, mun mielestä tässä taas on jotian hauskaa, vaikka se pää puuttuu :D

Öisin nyt sitten nukutaan miten nukutaan, koska hampaat. Perhepedissä jopa syömättä ja parilla korjaamisella huonosta asennosta takaisin oman korotetun tyynyn päälle, koska nenä on ollut tukossa. Omassa sängyssä taas tuntuu että herätään koko ajan, joten siellä on nukuttu ainoastaan sen aikaa kun kukaan muu ei nuku isossa sängyssä.

Mutta kaikkein parasta tässä pienessä yhdeksänkuisessa pojan alussa on se, että hän osaa nykyään ilmaista läheisyyden kaipuunsa tulemalla syliin. Enää hän ei itkeä tihrusta ja odota, vaan hän konttaa luokse, nostaa kädet ylös ja parhaassa tapauksessa vähän taputtaa jalkoja joihin nojaa ja nauraa, halutessaan syliin.

Tänään poika on muuten tasan 40+0 viikon ikäinen, eli 12 päivän päästä hän on ollut kanssamme yhtä kauan, kuin hän oli mukana masussa :D