Kaksplus.fi

Hätäpuhelu

Lapsi maistaa iltapalalla jogurttia. Lapsi, joka on maidolle allerginen. Oireet on ihan tuttuja, iho menee punaisille ja kutiaville laikuille, välillä nousee nokkosihottumaakin. Oireita on aina helpotettu heti ihon pesulla ja huolellisella rasvailulla, sekä ihon suojaamisella vaatteilla. Niin tehdään myös nyt. Jogurttia on tipahtanut myös paljaalle mahalla, joten äiti vie lapsen suihkuun ensimmäisenä.

Kortisonivoiteen ja perusvoiteen huolellisen levityksen jälkeen vedetään yöpukupäälle ja lapsi menee jatkamaan leikkejä serkkunsa kanssa. Alkaa yskittää. "Onko sen vaikea hengittää?" pohtii isä. Kuulostaa ihan siltä. "Eikä meillä ole näköjään mitään allergialääkettä kaapissa" huomaa äiti. Lapsi jatkaa yskimistä ja alkaa selvästi hätääntyä. Turpoaako sen kurkku?

"Joo, kyllä nyt soitan jonkun tuomaan sille lääkettä" äiti sanoo ja ottaa puhelimen käteen. Hän näppäilee numerot 112 ja painaa vihreää luuria. Hälyttää jo. "Niin kenelle siis soitat?" kysyy isä. "Häkeen" vastaa äiti. Tuut - Tuut. "Hätäkeskus"

"Petra tässä Kukkarokujalta, lapsi maistoi jogurttia ja nyt se yskii, epäillään että sillä turpoaa hengitystiet." Äiti kuulee oman äänensä selostavan tilanteen rauhallisesti, aivan kuin ambulanssikuljettajat selostaisivat tilanteen traumapolin hoitajille Sykkeessä. Todellisuudessa hänen sydämensä alkoi hakata tuhatta ja sataa samantien, kun hätäkeskus vastasi.


Tarkentava kysymys, jotain lapsen iästä ja allergioista. Äiti kävelee koko asunnon läpi puhelun aikana. Jatko kysymys ajo-ohjeista. Äiti vastaa ja lapsi rauhoittuu isänsä sylissä. "Ambulanssi on tulossa, jos lapsi menee tajuttomaksi soittakaa heti uudelleen. Voitte sulkea puhelimen." Äiti pysähtyy.

Hän laittaa puhelimen pois ja rentoutuu samantien. Syke tasaantuu ja hän ottaa lapsen syliinsä. Ambulanssia odotellessa äiti kertoo lapselle, että kohta pihaan tulee piipaa auto. "Sieltä tulee kaksi ihmistä antamaan sinulle lääkettä, joka vie kutinan pois".

Ensihoitajat tuovat mukanaan mieleenkintoisa härveileitä, joista perheen vauva on kiinnostunut. Lapsi istuu äidin sylissä ujona. Happiarvot ja verenpaine saadaan tarkistettua. Ambulanssissa ei olekaan allergialääkettä näin pienelle. Ensihoitaja soittaa lääkärille ja tekee päätöksen. Lähdetään sairaalan päivystykseen ambulanssin kyydillä. Äiti ja isä arpovat pienen hetken, millä kokoonpanolla mennään. Äiti pakkaa reppuun puhelimensa, laturin ja lapselle unihanskat.

Ensihoitajat kysyvät olisiko mitään unikaveria mukaan otettavaksi. Lapsi innostuu esittelemään ensihoitajille apinatossujaan ja hoitaja auttaa ne jalkaan. Lapsi saa matkustaa äidin sylissä istuen ambulanssin takaosassa. Toinen ensihoitaja esittelee ambulanssin erilaisia valoja. Lapsi on jo selvästi rauhallinen eikä raapiminenkaan tule heti mieleen.


Astutaan ensiavun liukuovista sisään. Vastaanottoluukun edessä seisoo muutama hoitaja. "jahas, näyttää ihan allergiselta reaktiolta." toteaa vanhempi hoitaja. "Sepä se" vastaa ensihoitaja. Pienen keskustelun tuloksena ensihoitaja siirtää käytävältä pedin huoneeseen. Yksi hoitaja käy kirjaamassa lapsen sisään ja toisen pitäisi kohta tulla tarkistamaan tilanne. Hoitajan jälkeen lääkäri tekee oman tarkistuksensa ja läähtee laskemaan lääkeannoksia.

Lapsi on vähän itkuinen ja selvästi väsynyt. Äiti laittaa puhelimestaan pikkukakkosen pyörimään ja he loikoilevat kapealla pedille vierekkkäin. Hoitaja tulee pistämään adrenaliini piikin reiteen ja saa aikaan kiukkua. Lääkkeen juominen pillillä ei sen jälkeen enää onnistu, mutta ruiskulla annettuna menee. Äiti rauhoittelee nyt jo täysillä itkevää lasta. Kohta helpottaa vaikka maistuukin pahalta.

Lopulta lapsi käpertyy äidin viereen ja nukahtaa vartti lääkkeiden antamisen jälkeen. Edes pikkukakkonen ei jaksanut kiinnostaa. He jäävät vielä pariksi tunniksi tarkkailuun. Sekä hoitaja että lääkäri käyvät kurkistamassa heitä kerran. Läääkärin kanssa puhutaan jo kotiutumisesta. Lääkäri  on valmis päästämään lapsen luottavaisin mielin kotiin. Mutta he sopivat äidin kanssa, että lääkäri saa tarkistaa tilanteen vielä tunnin päästä.

Lääkäri tulee viimeisen kerran ja oireet ovat selvästi helpottaneet. Nukkuva lapsi on mitä suloisin. Äiti huikkaa vielä ensiavun luukkuun heipat, kun kyyti on pihassa. Hoitaja antaa reseptillääkeiden potilasohjeet, yksi niistä on Epipen. Hoitaja käski äidin pyytää sitä lääkäriltä "kun tuli näin nopea reaktio." Lääkäri oli jo ajatuksen edellä ja kertoi kirjoittavansa sen ennen kuin äiti ehti pyytää. "Se on kuitenkin parempi olla olemassa, vaikka ei tarvitsisikaan."

*****

Hätäkeskukseen soittaminen on aina jännittävää. Olipa se ensimmäinen tai viides kerta. Numeroita näppäillessä ja puhelun hälyttäessä saa vielä kuvitella soittavansa ihan tavallisen puhelun, vähän kuin hammaslääkärin ajanvaraukseen. Mutta kun hätäkeskus vastaa, jännitys vie mennessään.

Muistan joskus ala-asteella miten ihan oikeat palomiehet tulivat leikkimään hätäpuheluita kouluun. Soitettiin oikealla puhelimella hätäpuhelu oven toiselle puolelle ja esitettiin hätätilanne kuvakortista. Muutenkin uusia tilanteita ja esiintymistä pienempänä erityisesti jännittäneenä nuo harjoituspuhelut olivat melkeinpä pelottavia. Mutta onneksi silloin opitut yksinkertaiset ohjeet on edelleen muistissa.


Mitä on tapahtunut ja missä. Sen jälkeen tärkein taito: Kuuntele ja vastaa kysymyksiin.
Jos iskee paniikki, hätäkeskuksen tehtävä on rauhoitella.

Parin viikon takainen soitto hätäkeskukseen oli lähtökohtaisesti "varmuuden vuoksi"-puhelu. Suurimpana toiveena oli saada nopeasti jotain allergialääkettä rauhoittamaan lapsen kutinaa. Ilta yhdeksältä täällä ei ole enää yhtäkään apteekkia auki. Kellään ei ollut akuuttia hengen hätää ennen soittopäätöstä, ei puhelun aikana eikä sen jälkeen. Mutta jälleen hätäkeskuksen vastatessa ja tilannetta selostaessani koko kroppaan iski valtava jännitys.

Aiemmin olen soittanut hätäpuheluita lähinnä humaltuneiden henkilöiden oman turvallisuuden takia. Kerran yläasteikäisinä ilmoitettiin tulipalosta isosiskoni kanssa. Koskaan en ole soittanut tilanteessa, jossa jollakin osapuolella olisi ollut välitön hengenvaara. Nyt soitin vain saadakseni lapselleni allergialääkettä. Puhelun aikana tilanne tuntui paljon pahemmalta, varsinkin kun kyseessä oli oma lapsi.

Synnytyksen jälkeen

Raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen taitaa olla aihe, joka kiinnostaa jonkin verran kaikkia äitejä ja äidiksi haluavia. Se on myös todella herkkä aihe, eikä siitä helposti uskalla muilta kysyä. Tai en minä ainakaan kehtaisi mennä naapurilta kysymään, että "hei mitenkäs nopeasti kilot karisi?" Tai "miltä sun napa nyt näyttää?"

Elpun synnytyksen jälkeen kirjoitin jo kahden kuukauden päästä. Halusin kirjoittaa myös nyt jo aiemmin, mutta peiliin katsoessa muutin mieleni. Muistelen mahtuneeni omiin farkkuihini kahden viikon kuluttua synnytyksestä, mutta vierastin keskivartaloani huomattavasti kauemmin tällä kertaa. Tai oikeastaan vierastin mahaani ensimmäistä kertaa ikinä.


Vielä rakenneultran jälkeen arvelin, että Jekku on pienempi vauva, kuin Elpu syntyessään ja raskaus lähes identtinen. Väärässä olin, menihän Jekun odotus kaksi viikkoa pidemmälle kuin Elpun. (Elpu syntyi rv 39+5 ja Jekku rv 41+5). Viimeinen neuvolakäynti oli rv 38+6 ja silloin painoa oli kertynyt 16,9kg. Kävin äidin ja isin puntarilla joka päivä, monta kertaa. Muistelen että paino heitteli päivästä ja kellonajasta riippuen +0-2kg. Eli maksimissaan paino kävi +18,9kg.

Näköjään kesällä kuvittelin muistavani mitä puntari näyttää, kun en ole ottanut yhtäkään kuvaa todistusaineistoksi. Sen sijaan otin kuvan, kun kävin puntarilla heti sairaalasta kotiuduttuamme. 58,7kg eli synnärille jäi 5,8kg. Otin myös kuvat,  kun käytiin äidin kanssa ostamassa pari imetyspaitaa ennen kotiin lähtöä. Ei ehkä arvaisi vauvan jo syntyneen, jos vauva ei olisi ollut mukana.

Lokakuussa oltiin yötä mun setäni perheen luona, kun synnytyksestä oli kaksi kuukautta. Soviteltiin mun siskojen ja serkun kanssa vaatekaappeihin unohtuneita vaatteita ja katsottiin porukalla niille uusi koti ja käyttäjä. Tuolloin sanoin ensimmäistä kertaa ääneen, etten ole vielä sinut vatsani kanssa. Siihen serkkuni äiti totesi, että onhan synnytyksestäkin aivan vähän aikaa vasta.

Pinkki rv37+0 | Valkoinen rv40+6
Maha tuntui jotenkin ylimääräiseltä kasalta nahkaa. Se muistutti vähän tyhjentynyttä heliumpalloa, joka ei enää nouse lattian pintaa ylemmäs. Tai tyhjentynyttä ilmapalloa, jota voi puristella kädestä toiseen. Paitsi että maha ei muutu pinkeäksi siitä kohdasta jota ei purista. Se vaan on.

Nyt maha on kutistunut tutuksi pikkupömppikseksi, joka mulla on aina ollutkin. Venynyttä nahkaa on enemmän kuin ennen, mutta koko on tuttu. Tammikuussa äidin ja isin puntari kertoi mulle syyn, miksi yks kaks olinkin tyytyväinen mahaani. Puolivuotta synnytyksen jälkeen paino oli kääntynyt takaisin liian tutun alipainon puolelle. Eipä jäänyt tälläkään kertaa niitä toivomiani raskauskiloja työstettäväksi. Vai olisinkohan sittenkään ollut niin onnellinen, jos olisi jäänyt?

Tässä mä nyt oon, tällä hetkellä. Kaksi ihanaa lasta synnyttäneenä, kaksi ihanaa raskautta takana. Mahani ja nahkani kanssa. Jekusta tuli lisää arpia ja niitä sai tullakin. Mutta nahkaruttu vaati aikansa. Nyt voin sanoa peilikuvani miellyttävän, ainakin vatsan kohdalta. Kasvoihin olisi kyllä saanut jäädä tervettä pyöreyttä, lommoposkien sijaan.


Viimeksi puntarilla käydessäni (helmikuussa) painoin vähemmän kuin Elpun odotuksen alussa, mutta enemmän kuin Jekun odotuksen alussa. Itsestäni tuntuu, että näytän paremmalta ja voin paljon paremmin raskaana, kuin raskauden jälkeen. Joten jos ja kun aika on sopiva ja meille vielä lisää lapsukaisia suodaan, niin käyn kyllä koko kehon venymis ja kutistumis prosessin läpi mielelläni. Tänään toisesta synnytyksestäni on tasan kahdeksan kuukautta. Saman verran on myös toista imetystaivalta takana.

Jos mielin takaisin normaalipainoon minulla ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin lihasmassan kasvattaminen. Mutta kuten koskaan ennen, nytkään en aio ottaa stressiä painostani. Yritän vain muistaa huolehtia itsestänikin välillä. Tai edes vähän useammin. Katsotaan sitten omaa kehonkuvaa uudestaan, kun imetys joskus loppuu. Nyt en ala tekemään mitään mikä saattaisi häiritä imetystä.

Elämän yllätyksiä ja väsymystä

Siinä missä yhdeltä nuorelta aikuiselta viikon reissusta kotiutumiseen meni  tasan se seuraava päivä pyykkeineen ja kamppeitten järjestämisineen, samaan rumbaan äidiltä menee helposti kaksi tai kolmekin viikkoa. Mie olin helmikuun puolivälissä viikon mummun ja vaarin luona lasten kanssa. Ja siitä viikosta ja elämästä sen jälkeen palaudutaan edelleen.

Pyykkirallin piti olla helppo juttu. Olihan puoliskoni pessyt pyykkikopat tyhjiksi ja viikannut kaikki ennen paluutamme kuivuneet. Kotiinpaluu viikonlopulle oli sovittuja menoja. Mutta ensimmäinen viikko toivuttiinkin ihan rauhassa, niin kuin kuuluu. Toisella viikolla oli jo kalenteriin merkittyjä isoja tapahtumia muutama, niistä tärkeinpänä kummityttöni ristiäset. Joten toisella viikolla reissusta palautuminen jäi vähän arjen jalkoihin.

Ristiäisten jälkeinen viikko alkoi oikein kotiäidin mallisuorituksena. Toinen palautusmisviiikko, melkein kaikki reissun jäljet siivottuina ja sitä rataa. Maanantaina oli kaupungin perhepuiston kerho. Tiistaina kävin lasten kanssa uimahallissa. Mutta se keskiviikko. Siitä me toivutaan edelleen, ja se pysäytti reissusta toipumisen ja pakotti pysähtymään vatsataudista selviämiseen.

Keskiviikkona nimittäin käytiin kerhossa. Elpu sai ensimmäistä kertaa maalata vesiväreillä ja oli aivan innoissaan siitä. Kerhon jälkeen käveltiin suoraan mummin ja papan luo, odottamaan serkkuja kylään. Lapset nukahtivat kävelymatkan aikana, ihan niinkuin suunnittelinkin. Ja päivä mummin ja papan luona oli juuri niin täydellinen kuin sen kuuluikin olla. Kotiin lähtö sujui ongelmitta ja torstaille oli suunnitelmia serkkujen kanssa.


Mutta kun kello näytti vuorokauden vaihtuneen keskiviikosta torstaiksi, oksensi ensimmäinen potilas sänkyynsä. Lakanoiden ja lapsen kylpyhuoneeseen siirtämisen jälkeen, sirrettiin vauvan sänky olohuoneeseen suojellaksemme häntä pöpöltä. Lopulta kuitenkin päädyttiin kaikkia olohuoneeseen, kuka nukkumaan, kuka valvomaan. Ensimmäiset lakanapyykitkin pistin pyörimään jo silloin yöllä kun alkoi pyyhkeet loppumaan. Torstai menikin sitten siinä.  Ja perjantaina jatkettii kotona oleskelua ja 90 asteella pyykkäämistä.

Uskottiin meidän perheen selvinneen vain yhdellä potilaalla. Niin antoi myös viikonloppu ymmärtää. Kunnes koitti maanantai aamu. Tällä kertaa isompipotilas ei aiheuttanut yhtä paljon pyykkiä kuin pieni potilas. Isompi potilas toki ymmärsi pysyä paikoillaan ja nukkuikin suurimman osan ajasta nuo pari päivää. Toisin kuin pienen potilaan virta loppui tasan nukkumisen ajaksi.

Vatsatauti näytti väistyneen, joten veljenpoika oli keskiviikkona meillä hoidossa. Koko päivä meni hyvin, ihan niinkuin hänen kanssaan aina ennenkin. Kunnes lapset söivät iltapalaa ja Elpu maistoi jogurttia. Punoittavaa ihoa. Kutisevaa ihoa. Turpoavia ihottumia ja nokkosihottumaa. Ja koska meidän allergialääkkeet olivat loppuneet soitettiin ambulanssi avuksi ja lopulta olinkin tytön kanssa päivystyksessä.


Puoliskoni vietti nuo tunnit yksin Jekun kanssa, joka luonnollisesti heräsi samantien, kun vihdoin päästiin yhden jälkeen kotiin ja päätti sitten valvoa vielä tämän äidin mielestä hieman liian myöhään. Käytiin Jekun ja puoliskoni kanssa nukkumaan joskus kahden ja kolmen välissä, kun Elpu taas oli nukkunut adrenaliinipistoksen ja allergialääkkeen saamisesta saakka, eli noin klo 2230 alkaen.

Elpuahan ei kiinnostanu torstaiaamuna moneltako me muut oltiin nukahdettu. Vaan hän heräsi puoli kahdeksalta. Mulla oli hammaslääkäri puoli yhdeltä, ja tuntui kuin se olisi ollut huomattavasti aikaisemmin. Apteekkireissun jälkeen hain lapset Kummitätien hoivasta mummin ja papan luota ja tultiin kotiin viettämään varsin epäenergistä päivää. Lopulta lähdin moikkaamaan kaveria kauppakeskukseen ja tottakai lapset nukahtivat autoon. Kun mie oisin kotona vielä antanut mitä vaan, että olisin päässyt nukkumaan!

No jottei univelkaa vahingossakaan pääsisi nukkumaan pois, päätettiin lähteä perjantaina Goexpo -messuille mun siskon kanssa. Sekä järkevyyden, ajankäytön, hinnan, että väsymyksen nimissä taitettiin tuo matka junalla. Ja pihinä ihmisenä ostin paluulipun tietenkin halvimmin mukaan, joten kotiasemalla oltiin puoli kymmenen jälkeen illalla.


Ja jottei kalenteri varmasti pääsisi tyhjenemään, oli nyt lauantaina Elpun kaveriporukan ensimmäiset 3-vuotis syntymäpäivät! Myöhäisestä kotiin paluusta huolimatta oltiin juhlissa vartin yli 10, kun kutsu oli kymmeneksi. Hurjaa että nämä lapset on tänävuonna jo kolmivuotiaita! Ja että ollaan oltu näin kauan kavereita. Mukana juhlissa oli kaikki meidän porukan toisen kierroksen lapset myös.

Eikä me suotta eilenkään lepäilty. Kirkkoon kymmeneksi, okei myöhästyttiin vähän. Ja kirkon jälkeen käytiin kotona vaihtamassa vaatteet ja lähdettiin suoraan toisen Elpun kaverin luokse ihailemaan Me&I vaatteita.

Mutta siinä missä Elpun sairastaessa sain tehtyä useamman postauksen valmiiksi, on viime viikolla kaikki liikenevä vapaa-aika nukuttu. Halua olisi ollut kyllä jatkaa samaa postaustahtia koko maaliskuu ja luonnoksiakin siihen malliin piisaisi ja enemmänkin. Mutta siinä vaiheessa kun ensimmäisiä kertoja alkaa nuokkua sormet näppäimillä, kannattaa luovuttaa unelle suosiolla. Juuri niin tapahtui myös lauantaina ja eilenkin.

Jospa tämä univelkakierre tästä pikkuhiljaa väistyisi ja energiatasot nousisivat. Huonoista öistä huolimatta päivällä ei malta nukkua päikkäreitä, sen verran virtaa antaa tuo aurinko. Iltaisin kyllä huomaa omasta käytöksestä, että olisi ehkä sittenkin kannattanut ne päikkärit nukkua itsekin.

Muurahaiskarhu ja kilpikonna + arvonta


Olen jo pari vuotta ihastellut bObleseja. Ensimmäistä kertaa näin niitä kaverin blogissa. Heillä oli elefantti ja kana. Sittemmin tutustuin bOblesiin enemmän ja enemmän. Samalla niistä salaa haaveillen. Viime syyskuussa pääsin kokeilemaan niitä HabiKidsissä. Samalla ne testasi myös tuolloin 2v2kk taapero sekä parikuinen vauva. Erityisesti mulle jäi mieleen kuinka Elpu kiipesi ja hyppi muurahaiskarhujen päällä. Jekun kanssa taas kokeiltiin pikkuisen kilpikonnaa.

Suurimman vaikutuksen näissä tanskalaisissa lasten huonekaluissa minuun teki niiden monipuolisuus. Samaten se, miten niitä voi yhdistellä niin keskenään, kuin erilaisiin leikkeihinkin. Eikä vähiten se, että ne näyttävät yhtäaikaa sekä hyvältä että kuuluvansa  lastenhuoneeseen. Väreissä löytyy varmasti jokaisen sisustussilmää miellyttävä vaihtoehto.




Me mieluummin kannustamme ja luomme liikkumiselle turvallisen ympäristön kotona, kuin kiellämme esimerkiksi kiipeilyn ja sängyllä hyppimisen. Varsinkin nyt, kun Jekku alkoi eilen liikkumaan jo tukia pitkin ja kiipeilee jatkuvasti seisomaan. bOblesit on suunniteltu juuri tähän tarkoitukseen, ne tukevat lasten motoristentaitojen kehitystä ihan tavallisessa arjessa.

Saatiin tammikuussa jättimäinen paketti Gefferiltä, josta paljastui sininen muurahaiskarhu sekä pinkki kilpikonna. Lapsia selvästi jännitti, kun kannoin paketin olohuoneeseen. Elpu ratkesi liitoksistaan samantien, kun saatiin pakkaukset auki ja Jekku nauraa käkätti "kukkuu" leikissä muurahaiskarhun tunneleissa. Myös neljävuotiaan serkkupojan ilme olisi ollut kuvaamisen arvoinen, hänen löytäessään meidän bOblesit ensimmäistä kertaa. Nämä kutsuvat lapsia leikkimään!


Valitsin Muurahaiskarhun, koska Elpulla on edelleen kova tunnelivaihe meneillään. Jos ei möngitä pöydän ja tuolien alta, täytyy nostaa äidin, isin tai isovanhempien jalat tunneleiksi. Ja jos tunnelista ei mene Elpu itse, sieltä menee autot tai duplot ja kumppanit. Toinen ikuisuus hitti on joka paikkaan kiipeäminen ja sieltä hyppääminen. Nyt hänellä on ikiomat rappuset joiden päälle kiivetä ja mistä hyppiä alas matolle tai sohvalle. Temppurataa ja sirkustelua ihan omasta takaa.

Muurahaiskarhussa on neljä osaa. Kaksi suurempaa ovat tasapohjaisia, kun taas pienimmällä U-palalla sekä viimeisellä palikalla on kaarevat pohjat tasapainoaistia kiusaamassa. Portaiden ja tunneleiden lisäksi näistä voi rakentaa ainakin keinuja tai torneja sekä ihan loistavia lisäseiniä majoihin. Vain mielikuvitus rajana. Päästiin Sanna Vornasen valokuvausstudiolle ottamaan kuvia bOblesien kanssa ja siellä muurahaiskarhusta tuli laiva ja helikopteri.



Kilpikonnassa tykkäsin siitä, miten vain parikuisen vauvan oli helppo asettua sen päälle makoilemaan. Kilpikonnasta on tullut vielä mieluisampi Jekulle nyt, kun hän pääsee itse kontaten kiipeämään sen päälle. Sen päällä on myös hyvä harjoitella istumista, niin tasaisella kuin pyöreälläkin puolella keikutellen. Elpu on yhdistellyt muurahaiskarhusta ja kilpikonnasta vinhasti pyöriviä keinuja, sekä majan kattoja. Ja toimiihan se myös aikuisilla tasapainolautana.

bOblesit ovat niin keveitä, että vauvakin jaksaa niitä liikutella, ja taaperon on helppo kannella niitä huoneesta toiseen. En ole ihan varma kuuluvatko ne meillä olohuoneeseen vai lastenhuoneeseen. Lastenhuoneesta vein pianojakkaran varastoon ja annoin muurahaiskarhulle yhden virallisenkin tehtävän jakkaran korvaajana. Tosin myönnän kyllä, että mie kiipeilen myös vaatehuoneessa ja kaappien ylähyllyille nykyään tämän muurahaiskarhun isoimman palan kanssa. Lasten nukkuessa käytän niitä myös työpöytänä ja tuolina...




Kaikesta äidillisestä varjelusta huolimatta, ovat bOblesit saaneet taaperolta osumaa, niin kuulakärkikynästä, hiekkalelu haravasta kuin ruoastakin. Kuulakärkikynällä paineltuja pieniä koloja en pysty paikkaamaan, mutta tomaattinen spaghettikastike lähti täydellisesti ihan vain noilla vauvojen wetwipeseilla pyyhkien.

Koska Boblesit ei ole ainoa hittituote Gefferin nettikaupassa, kannattaa käydä kurkkaamassa mitä muuta kivaa heillä on tarjolla. Heiltä löytyy ainakin ihania sisustusjuttuja, kuin myös noita Crazy Safetyn kypäriä, joista Elpu sai tiikerin 1v synttärilahjaksi mun siskoilta.


Osallistuaksesi klikkaa itsesi Gefferin kauppaan ja kommentoi tähän postaukseen suosikki tuotteesi kokovalikoimasta sekä toimiva sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan yhteyden. 

Arvonta päättyy sunnuntaina 19.3.2017 klo 14:00. Arvon voittajan sunnnuntai-iltana.



Onnea arvontaan! 


| kuvat: Sanna Vornanen Photography || bOblesit saatu || en hyödy linkkien klikkailusta |

Kotisynnytys: Hengellä leikkimistä

Törmäsin äskettäin facebookissa jonkun kaverini tykkäyksen kautta Aamulehden linkkiin "Suomalaisia syntyy yhä saunassa, tietää kotisynnytyksiä hoitava kätilö". Facebook päivityksessä oli kaksi kommenttia. "Hurjaa touhua äidin ja vauvan terveyden kustannuksella." sanottiin ensimmäisessä, toisessa taas todettiin "Ja kuolee saunan takana".

Niin, että todellako suunnilteltu kotisynnytys on vain, sekä äidin että vauvan, hengellä leikkimistä? Ja kaikki synnytykset pitää tapahtua sairaalassa? Heh, sano se niille vahingossa kotiinsa tai matkalle synnyttäneille, jotka synnytyksen nopeus yllätti.

Aamulehden haastattelema kätilö kertoo, että suunnitellussa kotisynnytyksessä on mukana kotisynnytyksiä hoitava kätilö. Suunnitellun kotisynnytystä hoitaa siis synnytysten ammattilainen, aivan kuten sairaalassakin. 

Kotisynnytystä hoitava kätilö on tulevien vanhempien itsensä valitsema henkilö, johon vanhemmat ovat saaneet tutustua ennen synnytystä ja jonka kanssa he ovat voineet käydä synnytykseen liittyviä toiveita ja ajatuksia läpi yhdessä jo ennen synnytystä.

Kun mentiin synnyttämään Jekkua, meitä oli vastassa yksi kätilö. Hän oli kanssamme tutkimushuoneessa ja saattoi synnytyssaliin. Salissa meille esiteltiin toinen kätilö. Me saatiin tosi mukava kätilö, mutten tiedä hänen nimeään.

Toisilla synnytys kestää toista vuorokautta, jolloin niin vuoronvaihtoja kuin kätilöitäkin ehtii olla useampia. Ehkä joku voi muistaa useammankin, minä en muista edes sitä yhtä, minusta se on oikeasti harmi. Kotisynnytyksessä kätilö tulee, kun kutsutaan ja hoitaa synnytyksen loppuun saakka. Se ei ainakaan voi olla miinus.

Haastateltu kätilö myös kertoo, että suunniteltu kotisynnytys on mahdollista niin sanotuissa matalan riskin synnytyksissä. Eli neuvolassa terveydenhoitaja on myös tietoinen näistä suunnitelmista ja osaa neuvoa valmistautumisessa sekä tarkkailla äidin sekä vauvan vointia myös sen kannalta, onko kotisynnytys ensinkään mahdollinen. Kiitos neuvolajärjestelmän, ainakin syntyvien vauvojen määrä  (ja tarjontakin usein) on selvillä ennen synnytyksen käynnistymistä. 
Matalan riskin synnytyksen kriteerit:

  • Äidillä ei ole perussairauksia.
  • Vain yksi lapsi on syntymässä.
  • Raskausviikot ovat 37-41+6.
  • Vauvalla on pää alaspäin.
  • Tullessa vauvan sykekäyrä on normaali.
  • Synnytys on käynnistynyt itsestään.
  • Lapsivedenmenosta on alle 48 tuntia.
  • Lapsivesi on normaalin väristä eikä sinulla ole tulehduksen merkkejä.
  • BMI alle 35 ennen raskautta.
  • Ikä 18–40 vuotta (ensisynnyttäjät).

Kotisynnytystä suunnittelevien on otettava selvää synnytyksen vaiheista ja mahdollisista kivunlievitysmenetelmistä. Heillä on luultavasti synnytyssuunnitelma sisältäen esimerkiksi miten helpottaa supistuksia missäkin vaiheessa ja mikä on puolison rooli synnytyksen aikana. 

Uskon vahvasti, että kotisynnytyksen valinneet ovat paremmin valmistautuneita. Vieläpä aivan omasta tahdostaan. Näin voin sanoa omasta kokemuksesta, jos vertaan itseäni ja lapsuuden ystävääni Millaa. Molemmat oltiin ensisynnyttäjiä, ikää 22 vuotta. Minä synnytin heinäkuussa 2014, Milla elokuussa 2015.

He kertoivat jälkeenpäin, kuinka olivat tutkineet erilaisia vaihtoehtoja, kuten tutustuivat hypnosynnytykseen. He olivat lukeneet kirjoja jo ennen plussaa ja jatkoivat valmistautumista koko raskauden ajan. 

Minä kävin neuvolassa, luin ne kirjaset mitkä sieltä saatiin. Suurimman valmistautumisen taisin tehdä lukemalla toisten synnytyskertomuksia. Synnytys suunnitelmani oli, että olisipa hienoa jos mitään kivunlievitystä ei ehtisi saamaan, mutta otan kaiken mitä tarjotaan. En edes ottanut selvää mitä vaihtoehtoja on.

Me lähdettiin sairalaan noin puolitoista tuntia säännöllisten supistusten alkamisesta. Milla siirtyi altaaseen, helpottaakseen oloaan samalla, kun doula sekä hänen miehensä olivat mukana tukemassa häntä.

Navigaattorin mukaan matka sairaalaan kestäisi tunnin. Kärvistelin auton takapenkillä supistusteni kanssa. Millalle sairaala oli plan B, sairaala joka oli heidän omassa kotikaupungissaan. Vieläpä näköetäisyydellä kodista.

Minä tajusin mitä tapahtuu seuraavaksi siinä vaiheessa, kun vauvan päälaki oli jo syntynyt. Milla sai seesteisen kotisynnytyksen, jossa oli itse kokoajan tilanteen herrana (tai rouvana). 

Minun puoliskoni pelkäsi minun sekä vauvan kuolemaa, vauvan syntyessä asvaltille. Millan mies sai helpottaa vaimonsa oloa, olla tukena ja apuna sekä ottaa vauvan vastaan. 

Ne jotka ovat puolisoidensa kanssa halukkaita kokemaan suunnitellun kotisynnytyksen, eivät tee sitä leikkiäkseen äidin tai vauvan hengellä. Ihan oikeasti on tilanteita, jolloin suunniteltu kotisynnytys voi olla koko perheen ja erityisesti äidin sekä vauvan kannalta oikea vaihtoehto. Tärkeintä on, että äiti kokee synnytyksen turvalliseksi.

Onko se sitten oman kodin rauhassa vai sairaalassa tai kenties synnytyskodissa, se on jokaisen äidin ja perheen oma päätös. Uskon kuitenkin, että suunniteltu kotisynnytys on monille turvallinen ja miellyttävä kokemus. Syitä sen valitsemiselle on yhtä monta, kuin äitejäkin. Minua koskettaa luonnollisesti he, jotka valitsevat kotisynnytyksen koska oma koti on niin kaukana sairaalasta, etteivät he luultavasti edes ehtisi sinne.

Meidän perheessä ei tulla koskaan kokemaan suunniteltua kotisynnytystä. Minä harkitsin sitä vakavissani Jekun odotuksessa, pohtiessani ehditäänkö me sairaalaan. Puoliskoni torppasi ne ajatukset, ja ymmärrän hänen syynsä paremmin kuin hyvin. Siksi me lomailtiin mun vanhemmilla - alle vartin päässä sairaalasta - odottaen Jekun syntymää.

Millalle kotisynnytys oli parempi vaihtoehto kuin sairaalasynnytys.
Ja aina se suunniteltu kotisynnytys voittaa koti- taikka matkayllärin turvallisuudessa.

Millan synnytystarinan ja taustat kotisynnytyspäätökselle löydät heidän 

Seitsenkuinen

Taas on vierähtänyt kuukausi ja meidän ryömivästä vauvasta on tullut konttaava tutkimusmatkailija. Ihasteltiin kuinka puolivuotias Jekku oli tyytyväinen ja viihtyi itsekseen lattialla aivan uudella tavalla, kun pääsi ryömien itse paikasta toiseen. Sitä tyytyväisyyttä kestikin peräti kaksi viikkoa, kunnes alkoi konttaus harjoittelut.

Näitä konttaus-hutkutus harjoitteluita kesti toiset pari viikkoa. Käytiin välissä viikko Jyväskylässä mummun ja vaarin luona ja koko viikon jännitin lähteekö Jekku konttaamaan nyt reissunpäällä. Mulla oli puhelimen muistikin aivan tukossa, etten olisi saanut puoliskolleni kuvattua konttausvideota. Jyväkylässä konttaus ennätys oli kuusi askelta. Tultiin kotiin viikko sitten torstai yönä. Perjantaina harjoitukset jatkui ja matkat pitenivät. Lauantaina poika sitten lähti oikeasti konttaamaan. 


Toki edelleen konttaus nopeuteen vaikuttaa vaatetus ja alusta. Ovela pieni mies konttasikin olohuoneen maton reunaan, jatkoi paljaan parketin yli ryömien ja nousi taas konttaamaan eteiskäytävän matolla. Ja nyt viikko konttaamaan lähdön jälkeen, päätti Jekku myös nousta seisomaan sohvaa vasten, viime perjantaina. Konttaamaan lähdettiin siis pari päivää ennen 7kk päivää ja viikko siitä jo seistään! Ja ensimmäiset askeleetkin tuen kanssa pikku-Ukko otti eilen mummin rahin kanssa.

Nyt kun liikkumaan on lähdetty, on Jekku löytänyt olohuoneen ja lastenhuoneen lisäksi myös eteiskäytyvän, ruokapöydän ja keittiön. Eikä hänellä kauaa kestä kun hän ryömien ampaisee olkkarista keittiöön. Nyt ollaan taas siinä vaiheessa, kun Jekku viihtyy tosi hienosti itsekseen ryömien ja kontaten ja enite tutkien mitä kaikkea vasten hän voisikaan nousta seisomaan.


Vaatteista täytyy nyt luopua viimeisistäkin 62cm paidoista ja bodeista. Yksi 62cm yöpuku on vielä just nyt sopiva, mutta ei varmaan enää pesun jälkeen. Niin nopeasti vauvat kuitenkin kasvaa. (snif) Pääsääntöisesti käytössä on 68cm vaatteet ja pikkuhiljaa kokeillaan 74cm vaatteita.

Käytiin tänään neuvolassa mitoilla. 7kk ja 7pv ikäisellä Jekulla oli pituutta 68,5cm ja painoa 7285g. Puolivuotisneuvolassa painon nousu oli ollut vähän heikkoa ja pituuskäyrä meni miinuksella. Nyt pituutta oli tullut lisää tasan 2cm ja painoa yli 200g. Saatiin olla kasvuun tyytyväisiä. Lapsia ei pitäisi verrata, mutta sen verran nyt vertaan, että Elpu on ollut saman kokoinen 9kk, kuin Jekku nyt. Hampaita Jekulla on edelleen ja onneksi vain kaksi, Elpu taas oli 7kk ikäisenä vielä hampaaton.


Sosemaistelut on edelleen aika harvassa. Mutta syöttötuolin kotiuduttua ollaan annettu enemmän ja enemmän sormiruokaa. Banaani laitettiin kieltolistalle. Lihat ja avokado sekä paistetut herkkusienet ovat ainakin ruokalistalla ja jopa paistettu sipuli maistui. Viljoja ei olla uskallettu vielä antaa ja olen jatkanut munatonta imetysdiettiä ja maidon välttelyä. Olen arviolta ehkä 96% maidottomalla. Ja iho näyttää tällä hetkellä tosi hyvältä.

Lopuksi vielä mun on pakko heittää tähän pieni sneakpeek kuva... Jekku oli kuvauspäivänä päivää vailla 7kk. 

Taaperon päikkärit ennen vauvaa

Lokakuun puoliväli 2015

Nyt Elpun imetyksen lopettamisesta on suunnilleen kuukauden päivät ja arkirytmi on löytynyt. Ja no lapsen kokonainen yö on melkein täällä, äidin ei.... mutta siitä rytmistä. 

Jyväskylässä herättiin tarkalleen vartin yli kahdeksan, nyt kotona se on ollut puoli yhdeksän ja yhdeksän välillä. Aamupalan ja lounaan välissä käydään kerhossa, ulkoilemassa tai muskarissa. Lounas syödään puolen päivän aikaan ja päiväunille Elpu nukahtaa aika tarkalleen yhdeltä tai kahdelta, riippuu mitä ollaan aamupäivällä tehty. 

Nyt neiti nukkuu vain yhdet päiväunet, jotka kestää vajaasta tunnista kolmeen, useinmiten kuitenkin pari tuntia. Päikkäreiden jälkeen syödään joko päivällinen tai pieni välipala, ennen kuin päivällinen on valmis. Iltaan kuuluu anoppilassa käyntiä tai ulkoilua, useinmiten. Iltapalaa aletaan tehdä kahdeksalta ja yhdeksän - kymmenen välillä Elpu nukahtaa yöunilleen. (Tosin nyt me yritetään aikaistaa nukahtamista eli iltapuuro seitsemältä ja nukkumaan kahdeksaksi).


Ennen Elpu nukkui usein aamupäivällä tunnin tai puolentoista päiväunet, koska hän nyt vain usein kävi väsyneeksi ja pesun ja pukemisen jälkeen hän vain nukahti imetykseen kymmenen aikaan. Näiden unien takia meillä jäi monesti seurakunnan perhekerho keskiviikkoisin välistä. Nyt nuo unet ovat jääneet kokonaan pois. Nykyään hän nukahtaa puolenpäivän jälkeen välillä itsekseen, ilman nukutusta! Mutta ei se läheskään aina ole niin helppoa.

Paras päiväunille nukuttaja on mielestäni aamupäivän ulkoilu, joko ennen lounasta tai heti lounaan jälkeen. Nyt kun ollaan oltu muutama päivä sisällä, niin nukahtaminen on venynyt kahteen tai kolmeenkin. Silloin Elpu nukahtaa kyllä ilman nukutusta, kun väsymys käy ylivoimaiseksi. Sisälle nukuttaessa pitää välillä lukea ja silittää. Vaunuihinkin hän kyllä nukahtaa, mutta parveke päikkärit taitaa olla historiaa, tai kokeillaan taas kunnon pakkasilla.

Täällä uudessa kodissa (klik *65m2*) aiemmin aina ulkona nukkunut Tuhina on oppinut nukkumaan päiväunensa sisällä. Jos hän on nukahtanut pyöräilyyn tai autoon ja saa hänet kotiin nukkuvana, hän nukkuu sisällä helposti sen kahdesta kolmeen tuntia. Mutta jos hän nukahtaa vaunuihin ja lykkään vaunut parvekkeelle niin ennätys taitaa olla tunti. Tuo meidän lasitettu parveke taitaa olla kuitenkin sen verran lämmin, etten osaa pukea Tuhinaa oikein sinne. Tai en ainakaan keksi mihin muuhun hän heräisi niin nopeasti.

Olen yrittänyt pitää kello yhtä päiväuniaikana, mutta nyt, kun meidän aamuheräämisetkin ovat venyneet on koko rytmi vähän hakusessa. Perjantaina tultiin aamu ulkoilulta vasta puoli kaksi, mikä yllätti minutkin. Tuli ihan "hups, miten me näin pitkään oltiin pihalla" fiilis. Nyt jännitetään miten kellon siirtäminen vaikuttaa meidän rytmeihin. Se vartin yli kahdeksan herääminen tuntui luksukselta varsinkin kun siihen ehti tottua, toivon että se löytyy uudelleen!

 * * * * * * * * * * *

Noh, muistattehan kuinka sitten kävi - niille lapsen melkein kokonaisille öille sekä unirytmin aikaistamiselle. Plussattiin marraskuussa Jekusta ja alkuraskauden väsymyksen lisäksi pakkaset tulivat kuvioihin. Toivotettiin hyvästit kokonaisille yöunille. Nukkuminen vaihtui rasvapurkkeihin ja raapivan lapsen rauhoitteluun. Armoton väsymys piti minut puoli unessa puoleen päivään saakka ja parhaillaan Elpukin nukkui yöunia kello 13 saakka. Toki silloin raapiminen taltutettiin ja unelle luovutettiin varmasti lähempänä aamu kuutta. 

Vuosi vaihtui, 2016 tammikuussa rytmit oli täysin hukassa. Kevään tullessa yöt vähän rauhoittuvat, päästiin taas Elpun kanssa kerhoihin. Päiväunirytmi tasaantui kotiintuloaikoihin. Jälleen klo 13-14 välillä nukahtaen ja kahdesta kolmeenkin tuntiin nukkuen. Välillä parvekkeella, välillä sisällä. Kunnes huhtikuussa vaunujen toinen takarengas hajosi ja päikkärit nukuttiin aina sängyssä.

Välillä kotipäivinä nukahtaminen oli tiukassa, silloin luettiin kirjoja sängyssä, tai lauloin unilauluja. Mutta päikkärit nukuttiin jokapäivä, ainakin siihen saakka kunnes vauva syntyi.



.....TO BE CONTINUED....