Kaksplus.fi

Päiväkotiin tutustumassa

Päästiin viihdoin viime maanantaina tustumaan porukalla Elpun päiväkotiin. Nappasin lapset rattaisiin ja kaahasin puolijuoksua päiväkodille. Lähtemiseen meni hetki aikaa, mutta itse matkaan meni ehkä viisi minuuttia. Oikeasti minulla ei ole hajuakaan siitä monelta lähdettiin ja oltiin perillä, koska mulla ei ollut puhelinta vielä pönttöepisodin jälkeen. Pysähdyttiin keltaisen kivitalon eteen ja mentiin sisälle. 

Kiivettiin rappuset ylös ja käytiin toisista ovista sisään. Sisällä kuului heti laulua ja Elpu säntäsi katsomaan mistä se tulee. Oltiin isojen puolella ja sieltä yksi hoitaja opasti meidät sitten pienten puolelle ja näytti suoran reitin hissillä pienten puolelle. Elpu melkein juoksi innoissaan seuraavaan leikkipaikkaan.

Reippaana tyttönä Elpu aloitti omat leikit heti, Jekun kömpiessä hieman syvemmälle syliin, mutta kyllä hänkin lopulta lähti leikkimään. Juteltiin aluksi toisen hoitajan kanssa kaikista käytännön asioista, Elpun allergioista, sisä- ja ulkovaatetuksesta, xylitolipastilleista ja niin edespäin.


Isojen nukkarissa oli kerrossängyt ja Elpu ilmoitti heti haluavansa yläsänkyyn. Noh, ei nyt ihan vielä. Pienten nukkarissa ei kerrossänkyjä ollutkaan. Nukkarissa oli jo nimetty hänelle oma sänky ja oman unikaverin saisi kotoa tuoda päikkäreitä varten. Elpu sai oman kaapin, jossa on pupun kuva ovessa.

Lähdettiin muiden lasten perässä pihalle ihmettelemään ja jatkamaan juttua hoitajien kanssa. Pihalla Elpu ei minua varmaan muistanutkaan ja Jekkukin tutki ympäristöään vailla huolen häivää, tai ikävää äitiin. Melkein tuli sellainen olo, että voisin jättää Jekunkin päiväkotiin. Mutta vain melkein. Hoitajakin tuumasi siihen, että parempi vain kasvaa vielä vähän aikaa kotona. Kotiin lähdettiin, kun lapset lähtivät takaisin sisälle syömään.

Perjantaina Elpu kävi yksin leikkimässä päiväkodissa. Vein hänet sinne yhdeksäksi, mikä on meidän hoitoajan alkamis aika. Ulkovaatteiden riisumisen ja käsipesun jälkeen neidillä olikin jo kiire leikkimään. Sen verran hän malttoi pysyä aloillaan, että ehdin kertoa milloin tulen hakemaan. Juttelin pienen hetken hoitajan kanssa sopimuspapereista, jotka palautin ja kun olin sanomassa Elpulle heippa hän kävi juuri ja juuri poskea näyttämässä lähtöpusulle.

Lapset menevät klo 10 ulos, ja silloin nappasin Jekun rattaisiin ja lähdin hakemaan Elpua. Hän juoksi pihalla ja pikkuisen leikkikin jo toisen tytön kanssa. Ehdin jutella hoitajien kanssa varmasti useamman minuutin, ennen kuin tyttöseni huomasi meidät ja huusi iloisena "Äiti, sinä palasit!" tokikaan hän ei ollut silloin vielä valmis lähtemään kotiin. Ja jouduin enemmän ja vähemmän väkisin saattamaan hänet rattaille.


Tutustumisten perusteella en ole lainkaan huolissani miten Elpulla menee päiväkodissa. Tänään on nyt ensimmäinen kokonainen päivä, eli 9-14, josta 12-14 on päiväunet. Aamulla hän oli innoissaan ottamassa palloa mukaan, että voi pelata sillä lasten kanssa. Pallo sai jäädä kotiin, kun yritin vakuuttaa että päiväkodissa on varmasti omat pallot joilla pelata, "miksi?" -kysymyksen saattelemana toki.

Aamun vienti meni samanlailla, kuin perjantain tutustuminenkin. Toki sillä erolla, että tänään en saanut edes puolittaista halia tai "heippa äiti"ä. Käytiin vielä allergia-asioita ja Epipenin käyttöä läpi ja kun vihdoin olin lähdössä oli Elpu jo aloittamassa palapeljeä. "Ei tätä palapelia!" kuului ja totesin että ehkä on sitten parempi poistua Jekun kanssa vähin äänin. Käsipesun jälkeen sain kuitenkin kerrottua, että tulen päiväunien jälkeen hakemaan.

Sen suurempaa haikeutta tai ristiriitaisia ajatuksia en ole vielä kokenut. Mutta onhan minulla ollutkin jo puoli vuotta aikaa totutella ajatukseen päiväkodista. Tiedän myös kuinka innoissaan Elpu on kavereista, joten uskon tämän olevan hänelle kuitenkin tärkeä ja positiivinen muutos. Kerho alkoi myös tänään ja siellä kyllä maalit ja leimasinkuviot nähdessäni mietin, että Elpu olisi varmasti tykännyt näistä. Mutta samoja juttuja he tekevät myös päiväkodissa.

Vartin päästä saankin lähteä jo hakemaan häntä. 😍 Eli pyykit narulle ja matkaan.

Kolmevuotias pikkuneiti

Kolmevuotias. Ai kauheeta, meidän esikoinen, rakas pikku Elpu on jo kolmevuotias! Ajatella, että siitä kun tuo vauhtineiti päätti syntyä asfaltille, on jo kolme vuotta! Vauhtia ei tosiaan ole neidistä puuttunut koskaan ja samaa rataa mennään edelleen. Hänen virallisesta syntymäpäivästään on toki jo melkein kuukausi, mutta käytiin 1v ja 3v neuvolassa vasta heinäkuun viimeisenä päivänä.

Nyt kolmevuotias oli jo huomattavasti helpompi mitata seinässä olevalla viidakkomitalla, kun kaksivuotias taisi olla itkusilmässä koko mittauksen. Vuodessa oli pituuttakin tullut lähemmäs 10cm. Kolmevuotiaan neuvolassa tuli ensimmäistä kertaa näöntarkastus, mikä sujui lopulta tosi hyvin, kunhan saatiin Elpu laittamaan merirosvosilmälasit päähänsä. Taisi hieman pelottaa, kun yks kaks näkikin vain yhdellä silmällä. 


Mittausten jälkeen minut poistettiin Jekun kanssa leikkihuoneeseen, kun Elpu jäi tekemään tehtäviä terveydenhoitajan kanssa. Takaisin tullessa näin miten hän oli osannut piirtää pystyviivan ja vaakaviivan, sekä hienosti oman kuvansa ja siihen tyynyn ja peitonkin. Jumppamatolla oli testattu hyppimistä ja olipa hän heittänyt kuperkeikankin. Mikä ei minua yllätä yhtään, ollaanhan me sitä kotonakin harjoiteltu. Ja Elpu on muutenkin aina ollut motorisesti todella taitava ja ketterä.

Joskus vielä listasin Elpun sanoja, mutta nyt hän puhuu jo etevästi selviä lauseita. Tänään hän kysyi puoliskoltani iltapalan aikaan, "isi miksi sinun maha on vielä ihan täynnä?" välillä hän saattaa myös laskea täysin oikeassa järjestyksessä 1-12 asti, mutta jos kysytään kuinka monta palloa, jalkaa omenaa tai ihan mitä vaan tässä on, vastaus on aina kaikki, monta tai kolme. Liittynee kai siihen kun hän juuri oppi kertomaan ja näyttämään sormillaan, että on kolme vuotta vanha.

Kolmevuotias Elpu on huumorintajuinen, motorisesti erittäin taitava pikku temppuilija, utelias tutkija luonne - unohtamattakaan edelleen täyttäpäätä elettävää "miksi?"-ikää. Hän on kaikkien kaveri, joka haluaa puistossa ja pihassa aina mennä tutustumaan toisiin lapsiin. Olivatpa he saman kokoisia tai kaksi kertaa pidempiä. Monesti kuuluu pyyntö "hei lapsi tule leikkimään!" ja innoissaan hän kertoo myös minulle "äiti menen tutustumaan lapseen!"


Vaikka miellän esikoiseni todella reippaaksi ja rohkeaksi rämäpääksi, on hänellä oma herkkä ja huomaavainen puolensa myös. Joihinkin tilanteisiin hän suhtautuu melkoisella varauksella. Nykyään hän osaa jo itsekin tunnistaa tilanteet joissa ujostuttaa. Hän myös jakaa jopa herkuistaan oma-aloitteisesti. Anteeksipyytäminen onnistuu ja hän muistuttaa kyllä, että häneltäkin pitää pyytää anteeksi.

Kotona hän ei meinaa millään nukkua päiväunia, vaikka selvästi niitä kaipaisi. Nyt se mitä kesällä ei olla oltu reissussa, on mennyt melkeinpä kokonaan pyykätessä, joten aamun toimintapläjäystä ei ole ollut ja niin päiväunetkin on sitten jääneet pois.

Vähän mua arveluttaa päiväkodin aloitus, mutta aina kun näen miten esiteinit torjuvat pihalla pienen leikki-ikäisemme tiedän, että tämä on hänelle oiva ratkaisu pidemmän päälle. Elpu rakastaa kavereita ja päiväkodissa hän pääseekin säännöllisesti samojen ystävien kanssa leikkimään. Mutta päiväkodin aloituksesta kerron vähän myöhemmin lisää.


Allergia-asiat kerroinkin jo lastenpolin kontrollikäynnin jälkeen, ja nyt odottelemme kutsua helsinkiin allergiasairaalaan. Kolmevuotiaan hammaslääkäri on ensi kuussa. Toinen hammaslääkärikäynti ikinä!

Onneksi Elpu osaa itse kertoa haluavansa syliin tai halata, sillä muuten en aina muistakaan kuinka pieni kolmevuotias vielä on. Niin pieni, mutta silti jo mukamas hurjan iso. Isin ja äidin peikkoprinsessa.

Ei kai kesä vielä loppunut?

Ihanko tosissaan nyt on se aika vuodesta, kun koululaiset pakkaavat uudet reppunsa ja jännittävät koulun alkua? Vastahan oli kesäkuu, ilmat alkoi lämmetä ja illat oli valoisia. Otin selfieitä saunanraikkaana ripustaessani pyykkejä ilta kymmneltä, ihan vaan  koska ulkona tarkeni kesämekossa, eikä tarvinnut pelätä pimeää.

Ja nyt alkaa muka koulut ja kesä loppuu? Menipäs nopeasti, ei voi muuta sanoa. Tottakai elokuu on edelleen kesäkuukausi, voi kunpa nyt säät vain näyttäisivät myös vielä siltä ja saisin edelleen kuivata pyykkejä ulkona, niin että ne myös kuivuvat yhden päivän aikana. Sen sijaan että ne kastuvat vielä pesun jälkeen vähintää 6 kertaa, sen saman päivän aikana.


Kesä meni niin nopeasti, etten edes ehtinyt kirjoittaa mitään! Ei ollut tarkoitus pitää blogilomaa, päinvastoin. No nyt on taas luonnoksia läjäpäin. Tai ainakin muutamasta reissusta, joihin saan kuvat siskoni kamerasta. Ja sitten muutamat luonnokset voi unohtaa kokonaan ainakin kuvien perusteella... Löysin nimittäin oman puhelimeni vessanpöntöstä, joten puhelimeen unohdettuja kuvia ei kannata odottaa huhti-, touko-, kesä- eikä heinäkuultakaan. Eniten harmittaa kaikki lapsista otetut kuvat.

Puhelimen menetys sai mulle aikaan kamerakuumeen. Mutta saa nähdä milloin sen vihdoin hankin. Tässä postauksessa ei nyt ole juuri mitään punaista lankaa. Kunhan halusin rikkoa hiljaisuuden, ja mikään valmiista otsikoista, tai kesän reissuista, ei tuntunut sopivalta tähän tarkoitukseen.


Mua on alkanut väsyttää tosi paljon. Ehkä huoneiden erottaminen kokoperheen makkarista ja päivähuoneesta lastenhuoneeksi ja meidän huoneeksi ei ollutkaan niin hyvä idea, mitä ajattelin. Jekku kuitenkin käy edelleen öisin tissillä parista kolmeen kertaan. Yhden yön hän nukkui kokonaan! Ei mitään hajua mitä silloin tehtiin eritavalla sen päivän ja illan aikana.

Tai ehkä lomareissusta toipuminen yhditettynä öisiin synttärijärjestelyihin ja polttareihin oli vähän liian stressaavaa ja nyt se purkautuu väsymyksenä. No niin tai näin. Nyt hiljaisuus on rikottu ja seuraavaksi voin katsella mitä ollaan tehty kesällä. Ja toivon että tuo puhelin heräisi edes sen verran että saisin kaikki 2000 kuvaa pelastettua.

Hauskaa elokuuta kaikille! :) 

Siedätyksestä nollatoleranssiin

Käytiin perjantaiaamuna lastenpolilla, molempien lasten allergia- ja ihottumakontrollissa. Käynti sujui ihan normaalisti ja nopeasti. Siirsin Elpun ajan heinäkuun alusta ja sain kuin sainkin hänelle ajan heti Jekun ajan jälkeen. Ihan niinkuin viimeksikin Elpu leikki aulassa Jekun tarkastuksen ajan ja itki oman  aikansa, vaikkei mitään suurempia tutkimuksia tehty. 

Tarkistettiin iho, paino sekä pituus ja kuunneltiin sydän ja keuhkot. Lääkärileikeissä stetoskooppi on aina läsnä, mutta nyt se aiheutti vain enemmän itkua. Korvien tarkastus sentään oli kivaa, lamppu kuulema kutitti. Elpu pääsi takaisin leikkeihinsä, kun hoitaja toi minulle harjoitusversion Epipenkynästä ja lääkärin kanssa sovittiin jatkosta ja käytiin verikokeiden tulokset läpi. 

Saatiin uusi resepti Epipeniin ja sain harjoituskynän mukaani kotiin, että kaikki mahdolliset hoitajat voivat testata miten sitä käytetään jos tulee tarve. Päiväkotiin viedään oma kynä, ehdottomasti. Lääkärissä sanoin vain kaikkeen, joo, kiitos, selvä ja tietenkin, olihan kaikki jo ennestään tuttua. Ihmettelin miksi näin ei toimittu jo viimeksi.

Lastenpolilta ruokakauppaan päästyämme todellisuus iski päin näköä. Muistin mitä neidin elämä on aiemmin ollut ja tajusin mihin me nyt palaamme. Maidoton- ja munatonruokavalio on ollut ihanan yksinkertainen. Kaksi ainetta, toki niitä on yllättävissä paikoissa, mutta elämä on ollut hurjan helppoa. On mehujäitä, on makaronia ja ketsuppia - lemppariruokaa ja on kauramaitoa ja siihen tehtyä "unikaakaota", mitä neiti on pyytänyt lähes joka ilta, sen jälkeen kun kaura otettiin takaisin ruokavalioon.


Nyt kaikki allergia-arvot olivat nuosseet vuoden takaisesta. Näin siedätyksen vaihtuessa nollatoleranssiin kulunut vuosi tuntuu lähinnä lapsen kidutukselta. Lapsen keho ei edes siedä näitä ruokia yhtään sen paremmin, pahemmin vain. Ihottumat ovat pysyneet lähes samana tai välillä pahentuneet, öisin on raavittu jatkuvasti. Niin selvää parannusta ihoon ei olla saatu koskaan, että osaisin sanoa mikä ihottumaa pahentaa.

Kaikkien ruokien viitearvo, jonka alapuolelle jäävät ei allergisoi, on 0,35. Mainittakoon että aiemmin maito ja kananmun ovat olleet pahimmat. Toinen näistä oli yli 20 ja toinen 56 jos oikein muistan. Nyt maito ja kananmuna ovat molemmat yli 400. Tarkalleen maidon arvo on 450 ja kananmunan 425. Puoliskonikin totesi, että ei sittenkään taidettu liioitella soittaessamme ambulanssin Elpun maistettua serkkunsa iltapala jogurttia.

Eniten harmittaa Elpun puolesta. Nyt kun hän on tottunut siihen että saa makaronia ja hän tykkää neljänviljan puurosta. Hän on saanut omaa kaurajogurttia ja muutenkin päässyt monipuolisemman ruokavalion makuun. Ihan kamalaa, että nyt häneltä viedään kaikki pois. 

Ja kyllä, nyt minä itken. En sen tähden, että meidän perheen ateriat jotenkin vaikeutuisivat. Että pitää kokata Elpulle omat ruoat. Sehän on nähty jo, been there done that, eikä se edes ollut niin vaikeaa, kovin yksipuolista vain. Mutta on sydäntä särkevää vastata kieltävästi lapsen pyytäessä ruokaa. Toinen kysyy onneissaan saanko kauramaitoa ja minä vastaan itku kurkussa "et saa".  "Jee Äiti saanko paahtoleipää!" "Et saa rakas." "Voi eii." *tulee itku*


No kyllähän Elpun paino nyt nousi, mutta oliko sen hyöty tämän arvoinen, kun hän muuten on ollut niin energinen ja tasaisesti kasvava lapsi? Nyt hän on jo niin iso, että ymmärtää ettei enää saakaan herkkuruokaa. Ja kyllähän hän ymmärtää, kun sanomme että ihottumat on nyt niin pahat, että nyt jätetään pois kaikki mille olet allerginen. Ja tottakai tiedän että tämä on hänen parhaakseen. Mutta harmittaa. 

Harmittaa niin että itkettää.

Kaura pois - siihen loppui puuro, kaakao, synttärikakku pitää miettiä uusiksi
Vehnä pois - heihei pastat ja leivät
Ruis pois - loputkin leivät
Ohra pois - no ohramallastahan löytyy myös muroista
Soija pois - tätä ei aiemmin edes tarvinnut välttää.
Maapähkinä pois - no maapähkinää ei olla koskaan annettukaan, vaikka senkin lukema on ennen vain hiponut viitearvoa, mutta eipä tarvitse nyt edes miettiä.

Elpumurunen on kärsinyt kutinasta ja ihottumista niin paljon, ettei nokkosen pistot edes pysäyttäneet häntä. Käsi piiloon hihaan ja leikit jatkuivat. Toivottavasti nyt edes ihottumat paranisivat.

Jekun allergia ja ihottuma tilanne on huomattavasti parempi. Ei jatkotoimenpiteitä ja kontrolli aika molemmille puolen vuoden päähän.

Puhelimeen unohdetut - GoExpo 2017


Puhelin alkaa taas piippaamaan, että muisti on täynnä. Kuvistahan se johtuu, ihan niinkuin ennenkin. Siksi tähän väliin, ennen huhtikuun unohtuneita kuvia, laitan kuvat maaliskuiselta messukeskuksessa vietetyltä perjantailta. Kävin lasten kanssa moikkaamassa isosiskoani ja serkkuani GoExpo messuilla. Sisko ja serkku olivat jo ehtineet kiertää jonkin aikaa ennen kuin meidän juna kolmen jälkeen saapui pasilaan. 

He osasivat heti nimetä muutaman pisteen mistä Elpu saattaisi tykätä. Ensimmäisenä löydettiinkin itsemme pyöräcross radalta. Olin varannut Elpulle farkut vaihtovaatteiksi ja kollarit matkustamiseen, mutta vaihdettiinkin suoraan tennarit lenkkareihin. Pyöräcross radalta löytyi pienimille potkupyöriä ja kypärät joko päähän. Käytiin kaikki kokeilemassa omat kierroksemme, mutta Elpua olisi varmasti jatkanut koko päivän, jos vain olisi annettu.

Kuplafutista piti myös päästä kokeilemaan. Hauskaa oli, vaikka Elpu oli aika pieni myös tähän pienempään kuplapalloon. Naurua riitti silti, ja yritystä oli lähteä jalkapallonkin perään. Se vaan ei ihan onnistunut, kun neiti jäi kuplan sisään ja kupla maahan, kun hän seisoi. Onneksi löydetttiin myös ihan tavallinen jalkapallo, niin Elpukin pääsi potkimaan palloa. 

Jekku käytti lähes koko päivän nukkumiseen. Ei paljoa messukeskuksen hälinä haitannut. Siskoni luokkakaveri oli töissä Suomen Baseball- ja Softball Liiton pisteellä. Siskoni ja serkkuni rohkenivat löymään baseballia, mutta minä päätin pelata varman päälle ja jätin väliin. En usko että olisin mitenkään päin osunut kohtisuoraan päin tulevaan palloon, eikä se kypärä suojaa naamaa.


Suomen voimisteluliiton pisteellä päästiin kokeilemaan vähän nojapuita, rytmisenvoimistelun nauhoja, hyppynarua ja juoksemaan ilmapermannolla. Ja oli ehkä päivän paras päätös jättää farkut laukunpohjalle.

En enää muista minkä seuran pisteellä tuo pieni purjevene oli, mutta se oli hurjan jännittävä kokemus Elpulle. Iso tuuletin puhalsi ja venettä sai ihan oikeasti ohjata. Päivän päätteeksi, siskoni jo lähdettyä jatkamaan matkaa, käytiin serkkuni kanssa aivastelemassa hevospuolella. En muista mikä sen tapahtuman nimi oli. Jotkut esteratsastuskilpailut siellä kuitenkin oli, tosin ne ehti loppua juuri kun päästiin sisään halliin.

Elpu pääsi kuitenkin ensimmäistä kertaa hevosen lähelle. Ja kun hän huomasi yhden karsinan oven olevan auki hän meni suoraan sisälle. Hän näki miten vähän isommat lapset tulivat sieltä pois harjojen kanssa, nappasi harjan käteens ja oli jo menossa, ennen kuin saatin kypärä päähän. Eikä edes vaikuttanut yhtään pelkäävän tätä ponia.

Hevosia katsoessa Jekkukin vihdoin heräsi syömään ja hetken aikaa leikittiin nurmikkopisteellä golfpalloilla, mutta sitten nukahtikin Elpu. Neiti sai nukkua melkein tunnin ennen kuin hän heräsi ulkovaatteiden pukemiseen. 

Kiitos seuralaisille, ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä GoExpoille, mutta lastenvahtia ei järjesty.... Niin voin kyllä lämpimästi suositella tätä tapahtumaa myös lapsille.  Elpulla oli ikää 2v8kk ja Jekulla 8kk, vaikka Jekku toki nukkui lähes koko ajan. Mutta Elpulle löytyi jos minkälaista tekemistä ja ihmeteltävää.

Lapsivapaavyöhyke

Keittiö, tuo kodin sydän, osaa olla pienille lapsille melkoisen vaarallinen ja mielenkiintoinen paikka. On kaappeja ja laatikoita. Niitä on kiva aukoa ja tutkia. Tuolta löytyy kattiloita ja kauhoja, niistä lähtee kiva ääni. Ja hei, nämä laatikothan näyttää ihan tikkailta, kun ne avaa kaikki. Oi täällä laatikossa on veitsiä! Ja tiskikoneessa on nappeja ja hellassa nuppeja. Kivoja nuppeja jotka kutsuu vääntämään.


Kuulostaako tutulta?

Ensin lapsia oli vain yksi, joka kiipesi laatikoita pitkin tasoille. Elpu ehti kasvaa ensimmäisen vuoden ilman tiskikonetta, joten hän ei kävelemään ja nousemaan oppiessaan kiinnostunut tiskikoneesta. Mutta Jekku ei voi vastustaa sitä. Aina kun se aukeaa, on tuo pieni mies siellä vieressä. Ensin räplätään välinekoria ja jos alakori sattuu olemaan paikallaan koneen sisällä, yrittää Ukko heti kiivetä tiskikoneen kannelle. 

Sitten on ne tilanteet, kun yritän kaikessa rauhassa tyhjentää tiskikonetta tai tehdä ruokaa, ja samalla estellä laatikoiden avaamista, kieltää kiipeilemästä ja lopulta puhallan pieniä sormia, jotka jäivät joko sisaruksen avustamana tai ihan omasta syystä laatikon väliin.

Tai se "äiti haluan maitoa!" keskustelu, joka päättyy siihen, kun yritän saada uhkaile-kiristä-lahjo -menetelmällä lapseni sulkemaan jääkaapin sekä pakastimen, ihan vaan koska periaate on, että lapset eivät saa aukoa keittiössä mitään ovia ilman lupaa.


Ja sitten mulle riitti. Toteutin sen, mitä harkittiin jo edellisessä kodissa. Hankittiin portti keittiön oveen. Ja se on ihana! Tiskikoneen saa avata ja päästää höyryt pihalle heti pesun loputtua ilman, että täytyy vahtia meinaako vauva kiivetä tiskikoneeseen. Lasten astiat, kauhat ja kattilat ei pyöri ympäri kämppää... Eikä enää tarvitse huomata kesken illan, että jääkaappi on taas auki ja kuka tietää kuinka kauan.

Kuolasin tätä BabyDan Guard Me porttia OzBabyn nettikaupasta useamman kuukauden, ennen kuin sain sen myytyä myös puoliskolleni. Ja nyt uskallan väittää, että molempien mielestä portti oli paras hankinta pitkiin aikoihin. Portti on helppo käyttöinen, sen saa nopeasti yhdellä kädellä kiinni ja auki. Ja perinteisen pinnaportin sijaan tämä on oikeasti nätti, jopa sisustukseen sopiva, vaikka muovia onkin.

Portti on nyt ehtinyt helpottaa elämäämme jo reilun kuukauden. Toistaiseksi lapsetkaan eivät ole juuri kapinoineet portin tuloa. Lähinnä Jekku väsyneenä syliin halutessaan. Muutaman kerran Elpu on meinannut raahata tuolin portin eteen, jotta pääsisi hyppäämään keittiön puolelle, mutta onneksi vielä on riittänyt pelkkä kielto. Tuolejakaan, kun ei meillä saisi raahata.


Oletteko te rajanneet lasten pääsyä tiettyihin huoneisiin kotona? Mie voisin laittaa toisen portin vessan oveen.... Ja jos ihmettelette miksi meidän Jöröpalmulla on muovipussiympärillä, niin muistutan teitä kotonamme asuvasta pienestä pojasta, joskin nyt Jörö on majaillut keittiön perällä turvassa jonkin aikaa. 🙈

Vastaukset - osa 4

Tämä kysymys kuului kolmanteen vastauspostaukseen, mutta ajatus alkoi rönsyillä joten irrotin sen vielä omaksi postauksekseen. Toivottavasti tästä löytyy nyt vastaus alkuperäiseen kysymekseenkin, tai saatte edes kiinni vähän siitä miten minä suhtaudun elämän iloisiin yllätyksiin ja ylämäkiin. Kiitos kaikille kysymyksensä jättäneille, tämä on nyt viimeinen. Ja pienen viivytyksen jälkeen nyt vihdoin ehdin myös arpoa synttäriarvonnan voittajan. Onnea Elise H, sinulle on laitettu sähköpostia! 😘


Elämässä tapahtuu paljon asioita mihin ei välttämättä pysty vaikuttamaan, miten sä selviät huonoista päivistä tai epäonnistumisista, mitä vinkkejä antaisit muille, että jaksais yrittää uudelleen ja mennä eteenpäin?

No jos ei siihen pysty vaikuttamaan, niin kannattaako sitä sitten jäädä vatvomaan? 

En muista missä mulle opetettiin stressiympyrä, mutta se on todella hyvä. Tosin siinä versiossa, jonka itse muistan, stressitekijäesimerkkinä oli vesisade. Voitko vaikuttaa säähän - et voi, sataa jos sataa, paistaa jos paistaa ja sitten puet sen mukaan ja päätät saako sade pilata päiväsi vai tanssitko sateessa. 

Jos rengas puhkeaa matkalla, niin turha sitä on enää siinä vaiheessa miettiä miten se puhkesi ja miten sen olisi voinut estää. Siinä vaiheessa kannattaa päättää olla hermostumatta ja miettiä miten tästä eteenpäin. Löytyykö vararengasta, tunkkia, työkaluja ja tarvitaanko apua. Jos tarvitaan niin sitten soitetaan kaikki mahdolliset läpi ja kyllä se apu jotenkin löytyy.

Nykyään koen lähinnä epäonnistumisia keittiössä tai kärsivällisyydessä. Mitkä nyt ei sinänsä ole enää järin maatamullistavia. Huonoista päivistä selviää anteeksi pyytämällä ja uskomalla ja toivomalla parempaa huomista. Yleensä se parempi huominen tulee - omine haasteineen toki.

Jos epäonnistuu jossain, yritetään uudestaan. Niinhän me opetetaan lapsiakin ajamaan polkupyörällä tai kiipeämään - kun kaadutaan autetaan ylös ja yritetään uudestaan. Ainut ero tässä on se, että siinä missä lapsia kannustetaan ja autetaan nousemaan ylös ja yrittämään uudelleen, ystäviä lohdutetaan ja tsempataan jatkamaan, niin itseä aletaan aina mollaamaan ruoskan kanssa. Möys minä olen siinä todella lahjakas. 


Pitäisi aina muistaa, että myös itseään pitää kannustaa. Jos sinä katsot itseäsi peilistä ja sanot "olen läski, olen huono, olen ruma" - niin uskotko, kun joku vilpittömästi kehuu sinua kauniiksi? Niinpä, et usko. Ja miksi uskoisitkaan, kun olet jo päättänyt, ettei sinuun usko kukaan mukaan.

Ehkä neuvoisin meitä kaikkia puhumaan itsellemme kauniimmin! Jos epäonnistut toteat että so what, sit uudestaan! Eihän me aikuiset olla sen ihmeellisempiä, kuin lapsetkaan. Ihan samanlainen on nälkä ja vessahätä. Yhtälailla aikuiset tarvitsevat rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää. Siinä missä lapsi vielä tarvitsee täyden tuen ja kannustuksen aikuiselta ennen itsenäistymistään, aikuinen tarvitsee sen myös itseltään. Itseltään ehkä enemmän kuin muilta, sitä kai se terveitsetunto tarkoittaa, että on sinut itsensä kanssa.

Joten kun seuraavan kerran epäonnistut, niin mitä jos jätät ruoskan pois, katsot itseäsi peiliin ja hymyilet: tein parhaani, annoin kaikkeni, tänään se ei ehkä riittänyt, mutta huomenna se riittää.

Ja kun joku toinen kertoo sinulle mitä hyvää hän sinussa näkee: kehuipa hän kampaustasi, ohimennen kiitti hyvästä ruoasta tai tuli oikein puiston toiselta laidalta kertomaan, kuinka hän ihaili tapaasi ratkaista lasten riita - Älä kuittaa sitä sanomalla "sanot vaan" tai nopealla punastuksen sävyttämällä hymyllä ja kiitoksella. Toista se itsellesi ja mieluiten kirjoita se päiväkirjaan ylös.

Jos et itse vielä näe itsessäsi sitä hyvää, minkä joku muu näkee, usko se silloin kun joku sinulle kertoo ja päätä uskoa itseesi!
Tämä on erittäin lähellä sitä muistelemaani stressiympyrää. kuva: Vauhtipyörä

Vastaukset - osa 3


Mitä menestys tarkoittaa sulle? Koetko, että olet menestynyt?
Menestystä on monenlaista. Voi olla menestynyt taloudellisesti, tai sosiaalisesta, tai opiskeluissa tai vaikka musiikissa. Tarkoittaen, että on saavuttanut jotain: taloudellisesti menestyneellä on kaikki mitä tarvitsee, mahdollisimman vähän velkaa ja jotain sellaistakin mitä nyt rahalla saa jos sitä on. Sosiaalisesti menestyvä taas pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja löytää myös tosiystäviä. Opiskeluissa menestyneellä on hyvät arvosanat todistuksissa ja varmaan hyvä työpaikkakin.

En ehkä näkisi itseäni menestyneenä siinä, mitä voi mitata pankkitilin saldolla tai päättötodistuksen arvosanoilla. Mun haaveena on aina ollut olla äiti ja mieskin on jaksanut mun vierellä jo lähemmäs viisi vuotta, että joo kyllä olen menestynyt omien unelmieni toteuttamisessa. Niin menestynyt, ettei sitä voi rahalla mitata. Mutta toki taloudellisesti olisi kiva olla menestynyt, että voisi sitten tehdä valintoja sen mukaan mitä oikeasti haluaa, eikä sen mukaan mihin on rahaa.

Kadutko elämässäsi mitään?
En enää. Jotakin olisi joskus voinut jättää tekemättä ja on niitä silloin tullut kaduttua ja itseään ruoskittua, mutta olisinko tässä jos en olisi joskus tehnyt niitä "huonoja" valintoja? Niinpä. Niiden ansiosta olen nyt tässä, elämässä unelmaani, joten totean että virheitä on tehty, kompastuttu kiviin ja samoihin kuoppiin, mutta en kadu sitä polkua mitä oon kulkenut. Nyt saan kuitenkin olla tyytyväinen itseeni ja katsoa peilistä onnellista naamaa, yleensä vielä kahden pienemmän nauraessa sille samalle peilikuvalle.

Mikä tekee päivästä täydellisen?
Hyvät yöunet. Jos ei nuku ei jaksa hymyilläkään. (hyvä kirjottaa tätä nyt kun uniaika meni jo pari tuntia sitten...) Täydellinen päivä alkaa hymyllä ja naurulla, aamupalalla tai suihkun kautta aamupalalla. Siinäpä se sitten olikin. Kurjakin päivä muuttuu täydelliseksi viimeistään siinä vaiheessa kun lapset nukahtaa syliin. Tai muuten vain kun vauva kävelee syliin tai taapero huutaa kesken leikkien, että äiti rakastan sinua, silloin päivä on täydellinen.

Mitä teet jos pahoitat mielesi tai tulee riita?
Itken. Ja jos tulee riita luultavasti huudan lisäksi. Ja tietenkin mökötän. Ovien paiskomistakin on tullut harrastettua, mutta nykyään yritän purkaa vihaa piilottelemalla peiton alla, ennemmin kuin satuttamalla itseäni (ne kaapit ja seinät joihin olen yrittänyt tunteitani purkaa, ovat aina olleet vahempia kuin minä) tai hajottamalla tavaroita.


Mikä ärsyttää sua? Mihin menee hermot? Mikä saa sut näkemään punaista?
Väsyneenä ärsyttää vähän kaikki ja hermot menee nopeasti. Kieltäminen ärsyttää. Tai siis se että joutuu sanomaan satakertaa että älä älä älä ei, ja silti pääsee siivoamaan sotkuja, tai lohduttamaan tai muuten korjaamaan niitä jälkiä, mitä sillä kieltämisellä yritti estää. Ärsyttää jos yritän estää lapsia sotkemasta ja sitten sotkenkin vahingossa itse, näin juuri onnistuin hajottamaan yhden mun Iittalan Satumetsä kulhon. Ja ärsyttää jos pyydän apua niin kun NYT ja sitten kun homma on jo tehty tullaan kysymään, että missä tarvitset apua. Tässä nyt pari esimerkkiä ärsyttävästä tilanteesta. Mutta nämä ei vielä hermostuta.

Ylipäätään pukeminen lapselle, joka häsää koko ajan kaikkea muuta, vempuloi kuin makaroni, ei pysy pystyssä ja sinkoilee joka suuntaan kun pitäisi olla paikoillaan, ja erityisesti jos ensin pyydetään apua: äiti syötä, äiti pese, äiti pue ja sitten kun yrittää saada hommat hoidettua juostaan karkuun tai tehdään muuten jotain typerää, alkaa äidin pinna kiristyä. Nämä todella koettelee hermoja, mutta hyvänä päivänä ei silti hermostu. Huonona päivänä pistetään jäähylle koko porukka, myös äiti.

Mutta jos mulle sanotaan, että kaikki sotkut on mun syytä enkä siivoa, niin suutun kyllä samantien. Samoin ovilla leikkiminen saa mut näkemään punaista.

Kenet haluaisit nähdä pitkästä aikaa?
Ala-asteaikaisen bestikseni Jyväskylästä ja yhden luokkakaverin Varalasta. Myös Elpun kolmas kummitäti kuuluisi tähän listaan, mutta onneksi hän kävikin meitä moikkaamassa kesäkuun lopulla.

Milloin viimeksi nauroit vedet silmissä, miksi?
Alunperin kirjoitin tähän, etten edes muista, mutta siihen saatiin muutos toissailtana! Jotakin hihitettiin puoliskoni kanssa sohvalla, mutta nyt en kyllä saa päähäni mille. Poskiin kuitenkin sattui.


Te ootte muuttaneet aika paljon, millainen olisi sun unelma koti?
Unelmien kodissa olisi kolme kerrosta ja ullakkotorni. Torni olisi tietysti meidän aikuisten huone ja sinne oma vaatehuone sekä vessa suihkulla, en ole ihan varma olisko torni suoraan yläkerran päällä vai vähän niinkun samassa tasossa yläkerran kanssa, mutta eripuolella taloa, riippuu vähän minkä ikäisiä lapsia meillä olisi. Yläkerrassa olisi lasten omat huoneet ja ajanviettosoppi, iso tv tai valkokangas ja pleikkari.

Keskimmäisessä kerroksessa olisi keittiö ja olohuone ja työhuone/vierashuone tai sekä että. Keittiön lattia olisi kivilaattaa ja siellä olisi lattiakaivo ja kaappien ovet jotain muuta kui puuta. Hella ollisi sellainen tasoon upotettu! Tollasen perinteisen hellan takaa ja ympäriltä on niin masentavaa siivota, kun sinne aina roiskuu tai tippuu jotain.

Olohuoneessa ei välttämättä tarvitsisi sitten ollakaan telkkaria, vaan se voisi olla ihan vaan yleistä oleskelua, lukemista ja läksyjentekoa varten, ruokapöytä siinä olohuoneen ja keittiön välissä, ja avotakka.

Kellarissa olisi saunaosasto sekä kodinhoitohuone ja kuraeteinen. Kuraeteisessä pitää olla niin paljon tilaa, että vaunuilla olisi oma paikka siinä. Kellariin rakentaisin pienen, ehkä maksimissaan tenniskentän kokoisen palloilusalin ja askarteluhuoneen. Niin ja joka kerroksessa tietenkin vessa ja pyykkikuilu. Ulos iso terassi uima-altaalla ja nurmikenttä. Tai jos talo olisi rantatontilla niin terassille palju ja rantasauna veden ääreen.

Jotakin tämän tyylistä.

Mutta tää nykyinen on kyllä jo pieni unelma, kun on kaksi makkaria, ja toimiva keittiö ja kylpyhuone ratkaisu, niin että arki on tosi sujuvaa. Sekä oma pieni piha! Rattaita ei saada säilytettyä sisällä, mutta ommasa varastossa kuitenkin. 😊


Onko sulla idolia tai roolihahmoa, josta otat mallia?
Ehkä. Ajattelin heti etten ota kenestäkään mallia, mutta kuitenkin keksin heti muutamiakin äitejä ja naisia joita ihailen. Heissä ihailen juurikin niitä luonteenpiirteitä, joissa itselläni on heikkouksia. Mm. kärsivällisyys. Uskallan väittää ettei eräs ihailemani äiti ole koskaan huutanut lapsilleen tai miehelleen. Itse taas olen aika menetetty tapaus sen suhteen, vaikka joka päivä päätän olla lempeämpi ja suuttumatta. Ja tietysti Robinin asenne: "ajattelen että kaikki valot on mulle vihreenä" jotenkin näin hän sen sanoi. Siinä on sellaista positiivista energiaa mitä kyllä voisi olla kaikilla.

Minkälaisia unelmia sulla on?
Jaaa :D Unelmoin joskus omakotitalosta, joskus mökkireissusta mummon ja papan mökille. Kuolaan uusia rattaita, siis ihan sellasia yhden istuttavia ja toisaalta taas haikaan emmaljungan douple vikingien perään. Mulla on unelma maksaa kaikki laskut kerralla pois ja ostaa uusi auto ilman velkaa. Haaveilen lastenhuoneeseen kerrossängystä ja mietin minkälaisia (mahdottomiakin) remontteja haluaisin tehdä tähän kotiin. Ja mietin millainen hääjuhla olisi meidän näköinen ja vihkisormus olisi kiva. Unelmoin tietenkin vauvasta ja perhelomasta. Ja hyvistä unista.

Jos saisit yhden päivän vain itsellesi, mitä kaikkea haluaisit tehdä? 
Ai vain mulle, varmaan viettäisin sen päivän perheen kanssa :D No okei, oikeasti, kävisin varmaan parturissa, hierojalla ja sitten ilma-akrobatiassa. - sain muuten viikko sitten tiistaina 2 tuntia itselleni ja kävin kampaajalla ja ostamassa sukkien kuivaustelineen! Hemmottelin itseäni myös uudella pyykkinarulla :D

Mikä tekee sut onnelliseksi?
Kun mun lapset on onnellisia. Ja kun mun mies on onnellinen. Se kun tehdään koko perheenä jotain yhdessä. Tai vaikka ei tehtäisikään mitään erityistä, niin se kun ollaan yhdessä. Lapsien tekesmisten seuraaminen on ihanaa. Lapset on niin hassuja.

Mikä olis sun resepti onnelliseen elämään?
Hymyile, ole ystävällinen (myös itselles), ja nuku hyvin. Kaikki muu tulee sitten kyllä, kun tietää mitä haluaa ja tekee mitä täytyy että saa sen.


"Äiti, missä isi on?"

Kello on yksitoista lauantaina. Meidän pitäisi jo olla perillä, mutta onneksi navigaattori näyttää enää kymmenen minuutin matkaa. Ihan hyvä saavutus ottaen huomioon, että herättiin lähes neljän tunnin ajomatkan päässä määränpäästämme. Tarkkailen ympäristöä katsellen helppoja maamerkkejä. Tämä on toinen kerta tällä reitillä, mutta tämä saattaa tulla yhtä tutuksi kuin matka mummolaan. Sivuutan navigaattorin ohjeet ja käännyn risteyksestä, jonka ohi navigaattori käskee ajaa.


Risteyksen jälkeen seuraan kylttejä "Läheisten päivä" ja saavun portille. Siitä eteenpäin onkin armeijanvihreisiin puetut nuoret osoittamassa reittiä hiekkakentälle järjestetylle parkkipaikalle. Nappaan lapset autosta mukaani ja lähden kävelemään kohti rappusia, jotka johtavat meidät seuraavalle alueelle. Siellä isi on jo meitä vastassa. 

Päästiin tutustumaan puoliskoni tupaan ja käväistiin Sodessa. Sotkuun saakka ei jaksettu mennä, sinne kun oli menossa myös muutama muu alokas perheineen. Skipattiin myös hernekeittolounas ja keskityttiin leikkimiseen. "Äiti, missä isi on?" kysymys sai vastauksen. Joskaan pieni tyttö ei vielä ymmärrä miksi isin piti jäädä vielä meidän lähtiessä takaisin kotiin.

Eilen juteltiin iltapalalla Elpun kanssa. 
P Elpu, missä isi on? 
E En osaa tarkottaa. 
P isi on armeijassa. 
E Armeijassako? 
P joo 
E Sitten minä söin karkkia siellä sisällä armeijassa. 

Viime yönä juteltiin, kun Elpu heräsi pyytämään unihanskoja, miten äiti ja isi raskastaa Elpua ja että isillä on meitä kova ikävä. Siihen Elpu totesi, että isillä on isot kengät ja robottivaatteet, eikä hän pelkää isiä yhtään. Pientä ujostelua saattoi olla lauantaina ilmassa, kun oltiin vieraassa paikassa ja isilläkin oli ihan oudot vaatteet.

Hauskinta oli, kun varuskunnan alueella oli iso tykki josta kysyin Elpulta "mikä toi on?" siihen neiti tuumasi räväkästi VESIPYSSY! ja seuraavaksi hän olisikin halunnut laskea liukumäkeä siinä. Onneksi vierestä löytyi iso ja tosi iso kivi. :D

Vastaukset - osa 2


Mitä kaipaat ajasta ennen äidiksi tulemista?
Varmaan öisin nukkumista 🙈 onneks lasten kanssa voi nukkua päikkärit samaan aikaan, jos siltä tuntuu ja malttaa.

Mitä kuvittelit kaipaavasi mutta et kaipaakaan?
En tiedä.. Ei mulla tainnut olla mitään sellaisia suunnitelmia tai oletuksia äitiyttä kohtaan. Mie oon nyt äiti ja lapset on pieniä joten eletään täysillä tätä arkea, enkä ole ennen tätä edes miettinyt mitä on ikävä ajasta ennen lapsia.

Kuinka paljon muiden mielipiteet vaikuttavat sinuun tai siihen miten kasvatat lapsiasi?
Sen verran vaikuttaa, että joko pahoitan mieleni tai tunnen itsestäni ylpeyttä, jos joku kertoo että teen jotain ihan väärin hänen mielestään, tai jotain tosi hyvin. Mutta siihen se ei vaikuta miten toimin, teen silti niin kuin meidän perheelle ollaan puoliskoni kanssa parhaaksi todettu.

Mikä on äitiydessä parasta - mikä haastavinta? Mikä on vaikeinta/helpointa äitiydessä?
Parasta on kun näkee kuinka onnellisia omat lapset ovat. Sekä nähdä lasten onnistumisia, kun saa palapelin valmiiksi, tai piirrettyä hienon kuvan, tai puettua kengät ihan itse ja tehtyä kuperkeikan. Ja se kun lapsi muuten vaan kesken päivää ilmottaa, että rakastan sinua äiti.

Haastavinta ja vaikeinta äitiydessä on heittää omat harmit nurkkaan. Minä olen tunneihminen hyvässä ja pahassa, ja jos mulla on paha olo se pitää päästää pihalle, että helpottaa. Esim. riitatilanteet tai ahdistus on sellaisia mitkä on vaikea antaa olla ja samalla jatkaa lasten kanssa syömistä, tai leikkeijä, tai mitä vaan siitä mihin on jääty.

Kaikki muu on helppoa 😇 No ei nyt sentään. Helpointa on huolehtia lasten perustarpeista - nälästä, huomiosta, puhtaudesta jne. Ihaninta on, kun saa lapset nauramaan, sekin on aika helppoa, koska siihen ei vaadita kuin läsnäoloa. Viimeksi eilen juostiin koko perhe ympäri kämppää ja leikittiin hippaa, voitte kuvitella mitä taapero tykkäsi tästä leikistä ja vauvakin oli ihan innoissaan hälinästä ja huomiosta.


Mitä perhe merkitsee sinulle?
Perhe on elämä. Perhe tulee aina ensimmäisenä. Perhe on takuu ihmisistä joille olen tärkeä, se on luotto avusta ja tuesta. Perhe voi olla kamala, nolo ja ilkeäkin, mutta silti erimielisyyksistä huolimatta perhe merkitsee ehdotonta rakkautta ja turvaaa olla minä. Tai sinä.

Mikä on tämä elämänmuutos jonka kerrot pian koittavan? kerrotko siitä vai jääkö se blogin ulkopuolelle?
Kerron kyllä mitä tapahtuu sitten kun se tapahtuu. Paljoa enempää en ole vielä itsekään ehtiny ajatella asiaa. Sanotaan nyt vain lyhykäisesti, että minulla alkaa yksinhuoltaja-arki joksikin aikaa.

Milloin olette viimeksi olleet treffeillä? Millaiset olisivat sun unelma treffit? Mitkä on parhaat treffit millä olet ollut?
Älä kysy! :D Jekun synnyttyä ei kertaakaan. Ehkä silloin kun oltiin Jyväskylässä ja käytiin Raxissa syömässä. Tosin en muista odotettiinko silloin jo Jekkua vai oliko se ennen sitä. No ehkä lasken viime kesältä, sen kun Elpu oli kolme päivää Raumalla mummun ja vaarin kanssa. Sillon ainakin ollaan oltu kahdestaan.

Unelma treffit. Olisi ihanaa lähteä kylpylään viikonlopuksi tai edes 24h. Uimista, ruokaa, ehkä leffaa hotellihuoneessa ja aamulla valmiiseen pyötään. Meiän hääyö oli aika dreamdate, sellaselle uudestaan, jos vaan porealtaan yksityisvaraus oliskin kunnon kylpylä. Toki samanlainen on myös mun unelmien perheloma. 😅😍


Parhaat treffit öööhöm. Nyt kun mietin, me ei puoliskoni kanssa olla varmaan koskaan käyty ihan rehellisillä treffeillä, ollaan kyllä muuten vietetty parisuhdeaikaa ja tehty yhdessä kaikkea: minigolfia, leffateatterit, ravintolaillalliset ja -lounaat, sunnuntaibrunssit, käyty jätskillä ja shoppailemassa ja kahviloissa, uimarannalla löhöilyt, ruokakauppareissut käsikädessä, mitä näitä nyt on. Oltiin varmaan aika ällösöpöjä, sillon ennen lapsia.

Mutta ne treffi treffit (että ihan sovitaan että nähdään ja mitä tehdään ja vähän niinkun mietitään että voisko toi toinen olla potentiaalinen poikaystävä) mitä oli ennen puoliskoani olivat lähinnä katastrofeja, sellasia joihin jo lähtiessä oli kolmaspyörä mukana tai jonne on pitänyt pyytää kolmas tai neljäskin pyörä pelastamaan tilannetta.

Mitä löytyy aina teidän jääkaapista?
Keijua ja oivariinia ja pari pakettia leikkeleitä.

Onko jotain mitä kaipaat omaasta lapsuudestasi? Mitä haluaisit että omat lapsesi saisivat myös kokea?
Kaipaan mummon ja papan kanssa vietettyjä mökkiviikkoja, Raumalla vietettyjä Pölläviikkoja sekä serkkujen kanssa vietettyä aikaa ja perheiltoja. Ja näitä kaikkia me tarjotaan myös meidän lapsille. Mun puolelta lapsilla ei vielä ole serkkuja, mutta puoliskoni sisarusten lapset ovat jo hyviä kavereita Elpulle. Ja kaikki lasten isovanhemmat sekä minun ja puoliskoni isovanhemmat ovat läsnä meidän elämässä. Ollaan siitä hyvin onnekkaita. Yökylä- ja mökkimuistoja rakentaessa.


ps. Snyttäriarvontaan ehtii vielä hyvin käydä osallistumassa TÄÄLLÄ 😘 ja jos juuri sun kysymys ei vieläkään ollut tässä, niin älä huoli, vastauksista tulossa vielä yksi postaus.

Yksitoistakuinen


Pieni mies on edelleen hieman kipeä, mutta se ei enää haittaa leikkimistä. Hän juoksee isosiskon perässä, huudahtaa "koppi!" nähdessään pallon ja rientää sen luokse. Pehmolelujen heittely pois sängystä on mitä mainioin leikki. Ennen heittoa hän kutsuu pelikaveria toistamalla "koppi, koppi, kop kop koppi!". Heittämisen lisäksi palloa potkitaan, sekä tietenkin vähän maistetaan. Myös pehmolelut ja sängynlaidat pitää tietenkin testata hampailla.

Pieni mies tutustuu edelleen kaikkeen suullaan. Nyt on otettu ruokailussa uusi askel. Lusikalla paukuttamisen sijaan, nykyän se eksyy myös suuhun ja joskus jopa ruoka pääsee itse syötynä suuhun asti. Tosin useammin ruoka tipahtaa syliin tai heitetään jonnekin suuntaan matkalla. Tämä ah niin tärkeä taito ja ihana "haluan syödä itse" vaihe ei silti tee yksitoistakuisesta Jekusta helpompaa syötettävää. Ruoka maistuu selvästi paremmalta lattialle heitettynä ja sieltä naposteltuna, kuin syöttötuolissa istuen ja lusikalla syötettynä. Mutta parasta taitaa olla maito. Varsinkin nyt kipeänä.


Mikään tavara ei ole enää turvassa sohvalla, eikä ruokapöydän laidallakaan. Jekku on saanut sen verran pituutta lisää, että eilen pelastin pöydältä kaksi lautasta, joihin pienet sormet juuri ylttivät vetääkseen ne lattialle. Myös kiipeilytekniikka on hallussa, kun sohva ja Elpun sänky ovat nykyään vakio mestoja tälle vauvalle. Lasten nojatuoliinkin hän kiipeää itse, mutta siinä on vielä liian vähän tilaa kääntymiseen ja laskeutumiseen.

Jotta kiipeily olisi turvallista, piti vauvalle opettaa jalat edellä laskeutuminen. Tämä pieni mies pääsee itse alas meidän sängystä, kuin myös sohvalta ja Elpun sängystä. Hän on oppinyt myös käyttämään samaa laskeutumistekniikkaa terassin rappusiin sekä kynnykseen. Pakittipa hän myös uimarannalle huuhtoutuneiden kaislojen yli järveen.


Vaikka Jekku on hokenut äitiäitiäitiä jo jonkin aikaa, en ole vielä varma onko hän kohdentanut sitä oikeasti minuun kertaakaan ennen kuin täytti yksitoista kuukautta. Siksi vauvakirjaankin kirjoitetaan ensimmäiseksi sanaksi "Koppi!". Kysyessäni "haluatko maitoa?" hän vastaa yleensä heti "mämmmämmämm".

Muita oman höpöttämisen lisäksi ihan oikeita tavuja ja lyhyitä sanoja ollaan kuultu muutamia kertoja. Oho, o'ou, auts ja au, ups, kato, tabla ja haloo - käsi korvalla. Viimeisestä ei voi erehtyä, mutta muut ovat "ehkä listaamisen arvoisia" tähän mennessä. Vielä on hieman arvoitus hokeeko Jekku näitä muuten vain, vai tarkottaako hän sillä ihan oikeasti sitä mitä ne tarkoittaa. Mutta laitetaan listataan hokemisen perusteella. Sanoiksi voi siis laskea "haloo" ja "koppi". Muut olkoon vielä mysteerejä, myös se äiti. 


Unohdin kymmenkuisen kuulumisista kokonaan hampaat! Kahdeksankuinen Jekku oli kolmihampainen, Yhdeksänkuinen Jekku oli melkein viisihampainen, kymmenkuinen oli jo kuusi hampainen ja nyt yksitoistakuinen pikku Ukko on kahdeksan hampainen! Lauantaina päivystyksessä käydessä lääkäri totesi, että lisää näyttää olevan tulossa, samalla kun tarkisti huutavan poikamme nielun. Ja poskihampaita enteilee myös hankala nukahtaminen, sekä pakonomainen tarve tunkea kädet niin syvälle suuhun, että alkaa yökkäyttää.

Käytiin eilen aamulla neuvolassa, painoa oli taas tullut tasan 10g eli edelleen todella vähän. Pituutta oli tullut millin vajaa 2cm, eli mielestäni tosi hyvin. Oman terkkarimme kesälomasijainen kysyi olenko huolissani pojan kasvusta. Kerroin etten ole, ja terkkari totesi "hyvä." Lastenpolille tuli kutsu ihottumakontrolliin ja se on sitten heinäkuun puolenvälin jälkeen.  Siellä varmasti jutellaan kasvustakin. Vertasin lasten neuvolakortteja ja huomasin Jekun olevan nyt tarkalleen samanpainoin, mutta pari senttiä pidempi, mitä siskonsa on ollut 1v neuvolassa.

Ensimmäistä kertaa autokärryssä ostoksilla

Kesä ei ole tuonut uusia tuulia päiväuniin, mutta nyt tämä ennen juhannusta alkanut sairastelu ja ilmeisesti nuo poskihampaat taas vaikuttavat yli päätään nukahtamiseen ja syömiseen. Sen puolesta en ehkä haluakaan lopettaa imetystä heti kun Jekku täyttää vuoden. Vaikka niin luulin päättäneeni. Ehkä mietin sitä sitten lähempänä. Samoin kuin lastenhuoneeseen siirtymistä. Nyt meillä nukutaan vielä vähintään samassa huoneessa koko porukka, ja Jekku suurimman osan yöstä vieressäni.

Yksitoistakuisen pojan mielestä parasta taitaa olla edelleen vedellä läträäminen. Mutta kaikki mikä kiinnostaa isosiskoa, on myös valloittavaa tälle pikku Ukolle. Valloittava on myös itse koko Ukko, jonka hiukset kutsuvat taas saksia. Ja näin on meillä enää vajaa kuukausi vauvavuotta jäljellä. Kaiken muun uuden lisäksi mitä syksy tuo, meiltä päättyy myös vauva- & taaperoarki ja meillä alkaa taapero- & leikki-ikävaihe.

Vastaukset - osa 1


Miten kuvailisit itseäsi?
Jos nyt kuvitellaan, että mut pitäisi tunnistaa vaikka lentokentältä hakiessa, niin olen se jolla on päällä mukavan näköiset vaatteet ja jotain värikästä, hiukset huolettomasti nutturalla tai auki ja määrätietoinen hymy. 

Mikä on sun lempi kirja? 
Harry Potterit

Ootko matkustanut, missä, onko joku paikka missä haluaisit vielä käydä?
Olen käynyt Ruotsissa, useamman kerran Tukholmassa ja kertaalleen Haaparannalla. Kaliforniassa San Mateossa ja San Fransiskossa, käytiin sedän luona kun olin "almost fifteen", oltiin siellä kesäkuu ja täytin 15 lokakuussa. :D Ja olen käynyt myös Japanissa ja Tanskassa. Andorra oli joskus unelma ja Norja, mutta nyt perheen kanssa lähtisin varmaan jonnekin rantalomalle.

Mistä vuodenajasta nautit eniten, miksi?
En osaa valita vain yhtä. Lasten kanssa tietty kesä on helpoin, kun riittää että avaa oven ja voi mennä ulos vaikka vaippasillaan, jos siltä tuntuu. Mutta nautin kyllä niin lumimyräköistä, kaatosateista ja pienemmästä sateesta, pakkasen nipistämistä poskista kuin auringon palvomisesta hiekkalaatikon reunallakin. Että kaikki vuodenajat ja säätilat on kivoja.

Jos luet sanomalehtiä, minkä osan luet ensimmäisenä?
Meille ei kotiin tule sanomalehtiä, jos luen, niin luen Jyväskylässä äidin kanssa: siitä mikä aukeama äidillä sattuu olemaan auki ja yleensä äiti sitten luovuttaa sen osan mulle. Aika monesti ne on varmaan jotain kulttuurijuttuja, tai henkilöjuttuja. Tai sarjakuvia.

Onko sulla tälle kesälle jotain lemppari biisiä?
Rakastuin Irinan versioon Petran laulusta Kiitos kaikesta. Ja toinen mulle uusi kappale löytyi edelliseltä Vain Elämää kaudelta Anna Puun versio Suvi Teräsniskan Uusi Aamunkoi:sta, se on semmonen mitä voisin kuunnella uudelleen ja uudelleen, ja laulaa täysillä mukana tottakai. Ei nyt ehkä just tän kesän hittejä, mutta mun tän kesan lempparit.

Pidätkö enemmän sateesta vai auringosta?
Auringosta, koska se ei kastele mun ulos kuivumaan ripustettuja pyykkejä :D


Mikä on sun lempi vaate, miksi?
Mun uusi Noshin Kiva tunika. Voisin melkein luopua kaikista muista mun vaatteista, koska nykyään mulla on lähes poikkeuksetta se raita tunika päällä :D Se on helppo, mukava ja nätti ja siinä on isot taskut! Toki se on imetyksen kannalta hieman hankala.

Onko jotain ruokaa mitä oot aina halunnut maistaa?
Ei. Tykkään syödä tuttaja ja turvallisia juttuja. Kerran puoliskoni käski mun tilata kiinalaisessa jotain muuta, kuin kanaa ananaksella. Tilasin sitten mustekalaa, ei olis pitänyt.

Minkä elokuvan katsoisit uudestaan ja uudestaan? Mitkä on parhaat leffa herkut?
Mulan! se on ihan paras, ylipäätään Disneyn piirretyt ja animaatiot tulee katsottua uudestaan aina säännöllisen epäsäännöllisesti, uudemmista Big Hero 6 ja Inside out. Ja Hayao Miyasakin ne mitä oon nähnyt, katson myös toistamiseen. Parhaat leffaherkut on popparit ja dippivihannekset.

Soitatko jotain soitinta?
Nykyään lähinnä pimputan pianoa omaksi iloksi. Mutta oon käynyt pienenä pianotunneilla, sitä ennen viulutunneilla.

Mikä on sun paras lomamuisto?
Paras lomamuisto on varmaan Pöllämuisto tai mökkimuisto. Kaikki parhaat lomamuistot liittyy aina jotenkin Raumaan, mereen, ja isoäitiin ja isoisään ja serkkuihin, yleensä saaressa tai pölläkarissa. Tai sitten mummon ja papan kanssa mökille. Ja kyllä meillä on ollut hyviä automatkojakin. En varmasti ikinä unohda sitä, kun matkustettiin uikkarit vaatteitten alla ja pysähdyttiin matkan varrella uimaan, koska muuten autossa olisi tullut liian kuuma. Tietty toi allaoleva kuva mun unelma-auton kanssa, on otettu hauskan tyttöjen viikonlopun päätteeksi kesällä 2012.

Kuinka paljon käytät aikaa somessa?
Vähän riippuu päivästä. Jos ollaan kotona koko päivä, tulee helposti notkuttua puhelimen kanssaa instassa ja facebookissa vähän väliä. Facebook on myös sellanen missä tulee varsinkin nukkumaan mennessä notkuttua päämäärättömästi toisten puutarhoja tai virkkuutöitä ihmetellen ihan liikaa.


Jos saisit lahjaksi minkä tahansa auton minkä valitsisit?
Ennen lapsia se olisi ollut Audi A4, niillä hienoilla ledivaloilla. Mut nykyään kallistuisin vaniin, mieluiten seitsemän paikkaiseen, mut silti isolla pakettiautomaisella takakontilla.

Mikä on sun lempi juhla?
Synttärit! Ihan sama onko omat vai jonkun muun, mutta synttärit on ihania. Juhlat joihin saa pukeutua just niin prinsessaksi tai arkisesti kun vaan itestä tuntuu hyvältä ja rentoa yhdessä oloa tärkeiden ihmisten kanssa.

Miten sä rentoudut, kun meette ja tuutte ja teidän elämässä tapahtuu aika paljon kaikkea?
Hyvä kysymys. :D Ehkä rentoudun saunassa kuorinnan ja kasvonaamion kanssa. Toisaalta rentoutuminen tai ylipäätään ajattelu on tosi helppoa, jos kotona on siistiä, edes suurimmaksi osaksi. Jos makuuhuone ja keittiö on siistit ja kylpyhuone ja vessa puhtaat, riittää rentoutumiseen hiljaisuus, kirjoittaminen, lukeminen tai musiikki, vähän tilanteesta ja kellon ajasta riippuen.

Pidätkö yllätyksistä? Mikä on ollut paras yllätys?
Tottakai tykkään yllätyksistä! Jos kosintaa ei lasketa, paras yllätys oli kun Elpu syntyi ja meidän ollessa toisessa kaupungissa sairaalassa anoppi ja appiukko olivat käyneet siivoamassa ja laittamassa meidän koko kodin järjestykseen sillä aikaa. Oltiin siis muutettu heinäkuun alussa ja revitty makkarin tapetit alas, meillä oli kaikki tavarat vielä aika pitkälti laatikoissa ja matkalaukuissa. Vauvan kanssa kotiin tullessa pestyjen lattioiden lisäksi kaikki vaatteet oli viikattuina kaapeissa.

Oletko mielestäsi hyvä kokki?
Haha en ole :D Kyllä multa perus kokkailut onnistuu, mutta ehei. Sen jälkeen kun puoliskoni otti kokkailut vähän niinkuin omalle vastuulleen, musta on tullut ihan surkea kokki. 

Miten kirjottaminen on vaikuttanu sinuun ja ootko oppinu itsestäsi jotain uutta?
Tää oli yks ensimmäisiä kysymyksiä ja mietin jo silloin että pahan pistit! Kirjoittaminen on vähän niinkuin sanoisi asiat ääneen. Ja joskus kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Miehän siis kirjoitan myös vihaisena kirjeitä puoliskolleni, jos musta tuntuu ettei hän tajua mitä mie nyt yritän sille raivota. Mutta en oikeastaan tiedä miten tämä on vaikuttanut muhun ihmisenä. Toivottavasti ei ainakaan negativiisesti. Meidän elämään blogin kirjoittaminen on tuonut uusia ystäviä ja kokemuksia. Ja olenko oppinut itsestäni jotain uutta? Apua! Itsensäarvioinnit ei koskaan ole olleet se mun juttu. En tiedä olenko oppinut jotain uutta itsestäni. Mutta oon ehkä rohkaistunut jonkin verran.

Mikä motivoi blogin kirjoittamisessa?
Tämä on hyvä tapa rentoutua ja muistaa asioita. Toki tämä on kivaa ja rentouttavaa vain niin kauan kun muistaa pitää stressin loitolla. On kiva kirjoittaa muistiin meidän elämää, ja on kiva huomata, että muitakin kiinnostaa mitä meille kuuluu. Joskus ei motivoi mikään ja sillon on hiljaista, joskus taas kerrottavaa piisaa niin ettei aika meinaa riittää, se on välillä ärsyttävää.

3v blogi + arvonta

Ensimmäisestä postauksesta tulikin jo sunnuntaina kolme vuotta. Sen kunniaksi halusin tehdä kysymys postauksen, ja vielä lauantaiaamuna luulin, ettei mulle tule kuin kolme kysymyskommenttia. Yllätys olikin suuri, kun illalla huomasin että mulla oli muutama kommentti hyväksyttävänä. Aloitin vastaamisen heti lauantai-iltana ja päätin jakaa kysymykset ainakin kahteen postaukseen. 

Vastauksia siis tulossa, yritän saada kaikki julkaistua vielä kesäkuun puolella. Mutta antakaa anteeksi jos en ehdi tälle viikolle kaikkia postaamaan. Lapset on edelleen kipeitä ja Jekku nukkuu päikkärit joko sylissä tai vieressä - tai ei ollenkaan. Se hieman hankaloittaa päiväuniajan hyödyntämistä blogiin.

Silloin kolme vuotta sitten, kun tutustuin blogimaailmaan, tutustuin myös jo suljetun Pastellipisaroita - blogin kautta Luonnonkosmetiikkaan. Sen verran kolahti, että olen joitakin luonnonkosmetiikkatuotteita haalinut omaan käyttöön - mm, Ripsiväriä ja deodoranttia. Tämän luonnonkosmetiikka uteliaisuuteni siivittämänä halusin järjestää synttäriarvonnan, jossa palkintona joku saa luonnonkosmetiikkaa. Pidemmittä puheitta arvontaan jonka ihanan palkinnon lahjoitti Ruohonjuuri.



Arvon hemmottelusetin joka sisältää:
  • MÁDARA PEEL - Brightening AHA peel mask
    • "Vuoden 2014 paras luonnonkosmetiikkatuote kuulauttaa ihosi ihanaksi! Tiesitkö, että Cosmopolitan-lehti on valinnut juurikin tämän AHA PEEL-kuorintanaamion vuoden 2014 parhaaksi luonnonkosmetiikkatuotteeksi? Raadin perustelut: "Hedelmähappojen tehoon perustuva kuoriva naamio tekee ihosta kirkkaamman. Naamio uudistaa ihon pintaa ja puhdistaa ihohuokosia sekä raikastaa väsynyttä ja elotonta ihoa. Se poistaa kuivaa ihosolukkoa, jolloin kosteusvoide pääsee imeytymään paremmin, sekä saa ihon luonnollisen sävyn näyttämään tasaisemmalta. Kipristelee iholla mukavasti ja saa kasvot näyttämään siltä, kuin olisi juuri käynyt kasvohoidossa." Tässäpä sinulle siis oikein oivallinen, palkittu kuorintanaamio, joka virkistää, uudistaa ja kirkastaa ihoa tehokkaasti. Soveltuu erityisen hyvin niille, joilla on väsynyt, eloton iho, ikääntymisen merkkejä, juonteita, ryppyjä, pigmenttiläikkiä, tukkeutuneita ihohuokosia, aknea. Ei sovellu erittäin herkälle iholle. PH 3,2 - 3,9. Vegaaninen." (lähde Ruohonjuuri)
  • MÁDARA PIHLAJA DAILY DEFENCE - voide
    • "Tämä suojelee sinua kaikelta. Mádaran ihastuttava Pihlaja Daily Defence -monitoimivoide on kehitetty yhteistyössä suomalaisbloggari Noora Shinglerin kanssa. Koko perheelle ja melkeinpä kaikkiin tilanteisiinkin soveltuva, ihoa hellävaraisesti suojaava ja lempeästi hoitava Pihlaja Daily Defence Protection Cream -monitoimivoide on vaikutuksiltaan poikkeuksellinen. Madara Pihlaja Daily Defence -voide on juuri sitä mitä sen nimi antaa ymmärtää - kehitetty täyttämään ihon päivittäisen suojaamisen tarpeet. DD eli Daily Defence -voide on mestari myös monikäyttöisyydessään - se toimii tehokkaana ja hellävaraisen kasvo-, vartalo-, käsi- ja monitoimivoiteena. Tämä koko keholle soveltuva voide kosteuttaa kuivaa ja karheaa ihoa, suojaa kylmältä ja tuuliselta säältä, parantaa rohtuneet huulet ja halkeilevat kantapäät, pehmentää kynsinauhoja ja sopii jopa rauhoittavaksi ihovoiteeksi vauvoille ja lapsille. PH 4,3 - 5,5. Vegaaninen." (lähde Ruohonjuuri)
  • MOSSA VITAMIN COCKTAIL - kasvoöljy
    • "Vitamin Cocktail -kasvoöljy on ylellinen valinta ihanalle ihollesi! Mossa -sarjan aktiivisesti ihanaa ihoasi uudistava ja heleyttävä ihoöljy! Loistavan hinta-laatusuhteen omaavassa kasvoöljyssä kymmenen tehokasta kasviöljyä yhdessä vadelman ja tyrnin ravitsevan vitamiiniseoksen kanssa palauttavat ihosi hehkun ja ylläpitävät sen kosteutta. Palauttaa ihon hehkun ja kosteuden." (lähde Ruohonjuuri)


Arvonta alkaa nyt ja aikaa on noin kaksiviikkoa, eli 9.7.2017 klo 13:00 saakka.   Säännöt tulee tässä:

 kommentoi toimiva sähköpostiosoite 1 arpa
+
seuraa @sangynalla instagramissa 1 arpa
+
tykkää Sängyn alla sivusta facebookissa 1 arpa
=
max 3 arpaa

*BONUS* jos olet lukijana myös bloggerissa tuplaat arpasi, eli max 6 arpaa. Lukijaksi voi liittyä painamalla sinistä "Lue" nappia, joka löytyy sivun pohjalta vasemmasta alalaidasta.

Kirjoitathan arpojesi määrän kommenttiin!

| yhteistyössä Ruohonjuuri |