Kaksplus.fi

Tammikuu

Uuttavuotta kuukausi jo takana ja mahtuihan tähänkin vaikka mitä. Ainuttakaan viikkokuulumiset kattavaa pläjäystä en kirjoittanut, ihan vaan kun ei tämä arki meinannut ottaa alkaakseen taas loman jälkeen. Siihenkin toki löytyy syynsä.

Heti kotiuduttuamme pistettiin vähän kotia uusiksi, tai lähinnä makkaria. Siitäkin tuli melkoinen seikkailu nimim. Kuka lähtee ikeaan ilman rahaa? - minä.

Puoliskollani alkoi työssäoppimisjakso ja tuo työpaikka on reilu 10km päässä ja edelleen minä olen meidän perheen ainut lai'illinen kuski ja bussit, kröhöm, nehän kulkee miten tykkää ja bussilla tuon 15 minuutin ajomatka taittuu 50 minuutissa. Jotenka me ollaan nyt herätty koko perheen voimin seitsemän jälkeen ja viety puoliskoni kahdeksaksi töihin, sitten ollaan aamupäivällä yritetty jatkaa unia, yritetty syödä sosetta, yritetty siivota, yritetty syödä itse ja jopa käyty kerhoissa, joskin huonolla menestyksellä.

Tuhinan unirytmi on alkanut muodostua nyt uusiksi niin että kun tullaan takaisin kotiin kahdeksan jälkeen hän jatkaa sisällä uniaan korkeintaan yhdeksään. Mikä on mun mielestä varsin epäreilua kun mielelläni silmäni ummistaisin tässä vaiheessa, mutta Tuhinaa ei enää väsytä, hänhän on kuitenkin nukkunut autossa koko reissun. Päiväunia kaipaillaan kuitenkin jo klo 11-12 ja sitten nukutaankin sinne puoli kolmeen, myös minä yritän jonkun pätkän nukkua tässä välissä, jolloin lähdetään hakemaan puoliskoani.

Kerhoilun huonoa menestystä voi päätellä jo siitä että kerhot ovat usein 10-12 välillä paitsi tuo seurakunnan perhekerho joka on 930-11. Tähän aikaan kun tykkäisin kotona yrittää syöttää sitä sosetta mutta lusikan osuminen suuhun vaatii vielä sen verran harjoittelua että kerhon hälinään en ole tohtinut edes ottaa eväitä mukaan.

Ja no yksi pätevä esimerkki joka on toistaiseksi myös ainut kerta kun kyseiseen kerhoon ollaan tämän vuoden puolella selvitty:

Tuhina nukkui vielä yhdeksältä ja tuumasin ettei vissiin lähdetä kerhoon. Hammaspesun aikana kuulin Tuhinan heräävän joten lähdettiin sittenkin. Tyylikkäästi myöhässä ja pulkkailen tietysti, koska oli satanut paljon lunta! Painoin oven kiinni ja tajusin unohtaneeni avaimet kotiin.

Kerhossa oltiin jo kahvittelemassa, joten ensin koputin ikkunaan että joku tulee päästämään meidät sisään.Vaihdettiin kuulumisia ja mentiin leikkimään, samalla laitoin viestiä yhdelle Tuhinan tädeistä jotta saataisi meidän vara-avain. Tuhina alkoi ähisemään väsyneenä eikä viihtynyt enää lattialla eikä sylissä. Lähdettiin kerhosta etuajassa, mikä oli hyvä puoliskoni pikkusiskon välitunnin kannalta.

Pulkkailtiin siispä lukiolle hakemaan avainta anoppilaan. Tuhina viihtyi ulkoilmassa joskin meinasi muutaman kerran nukahtaa. Anoppilasta lähdettiin pulkkailemaan kotiin ja totesin tämän istuttavan pulkan melko hankalaksi nukahtavan pikkuisen kanssa. Nyt Tuhina pilkki jo pahasti eikä alamäki auttanut asiaa. Peitto myttyyn selän alle ja Tuhina makuulle. Hetken nauratti ja sitten jo uni tulikin.


Myöskin nyt on jostain syystä posket parantuneet! Toki edelleen vaihtelee, toisina päivinä näyttää miltei terveiltä ja toisinaan vähän enemmän ihottuimaiset. Nyt on sitten leuka auennut ja sitä Tuhina raapii. Ja unissaa möngertääreli yksi yö päätä käännellen kutinaa helpottaakseen niin että lakana oli aamulla ihan veressä. Ja toisen kerran olikin raapinut toista poskeaan niin että se oli leukaa ja silmänalusta myöten kuivuneessa veressä.

Kotiutettiin meille myös toinen arjensankari nimittäin tiskikone! Eihän se mikään kaunis näky ole. Ja tiskialtaitakin on nyt kahden sijasta yksi ja puoli mutta kertaakaan ei ole ollut tiskivuorta ja astiat on kulkeutuneet olohuoneestakin näppärästi suoraan keittiöön.

Tuhinan puolivuotiskuulumisista kertoilinkin jo, mutta pakko lisätä vielä muutama juttu.... Lattialla Tuhina yrittää kiivetä tyynyjen ja muiden esteiden yli, nousipa myös seisomaan imuria vasten, jos sitä nyt voi seisonnaksi sanoa kun imuri on aika matala mutta kuitenkin! Sohvalla ollessa Tuhina kampeaa sylistä seisomaan selkänojaa vasten. Torstaina Tuhina meni ja otti konttauksen ensiaskeleet! Ja teki sen aamupäivällä kun oltiin kahdestaan ja iltapäivällä uudestaan puoliskoni nähden myös. Ja samalla kun konttaus harjottelu on alkanut Tuhina alkoi myös harjoitella istumaannousua, toiselle puolelle molemmin käsin nojaten ja välillä vain yhdellä kädellä. Tänään hän sitten teki sen! Nousi istumaan itsekseen ja otti leluja ja muita lattialta ja heilutteli käsiään ilmassa! Aaapuvaaa. Missä se vauva on? 

Toinen

Olen aina ajatellut haluavani paljon lapsia. Yläasteella niitä oli vielä 12 (atte totti peppi lotti/lotta jutta jatta netta jetta atta otto arttu ja natta) ja musta piti tula Proviisori.  Musta ei tullut proviisoria ja olen tullut siihen tulokseen että neljä tai viisi on hyvä, seitsemän henkinen perhe mahtuu yhteen autoon vielä ihan kivasti. Tämä siis ennen Tuhinaa, ennen puoliskoani, silloin kun oma perhe oli vielä haave.

Tuhinaa odottaessa olin vielä työelämässä joskin epäsäännöllisesti ravaten työpaikan, kodin ja työterveyden välillä. Onnellisimpia oli ne päivät kun tallustin saikkulappu kourassa työterveydestä takaisin kotiin puoliskoni luokse matkalla peilaillen kasvavaa mahaani liikehuoneistojen suurista ikkunoista.


Rakastin olla raskaana. Kotona vietin päivät sohvalla netflixiä, enemmän ja vähemmän silmät kiinni, katsoen. Luin ja täytin päiväkirjamerkintöjä neuvolasta saatuihin vihkosiin, söin, silittelin massua ja hihkuin jokaista liikettä puoliskolleni. Yhdessä kuunneltiin vauvaa doplerilla, useamman kerran ja pitkiä aikoja.

Töissä ollessa en keskittynyt työhön vaan vatsan muljahduksiin ja asiakkaan kysyttyä lastentarvikeliikettä saattoi puhelun jälkeen vierähtää pitkäkin tovi kun jäin selailemaan nettiin. Jopa alun pahoinvointi oli ihan okei, ihan vaan puoliskoani lainaten, koska vauvan täytyy olla vahva kun mulla kerta on paha olo.


Mitä enemmän vauva liikkui sen parempi. Mitä kovempaa vauva potki sen parempi. Mitä enemmän paino nousi sen parempi. Mitä isommaksi maha kasvoi sen parempi.

Minä itse olen keskimmäinen kolmesta tytöstä. Isosiskoni on vuoden ja seitsemän  kuukautta vanhempi  ja pikkusisko taas minua kolme vuotta ja kaksi kuukautta  nuorempi. Olemme olleet toistemme parhaita kavereita kuin myös pahimpia vihollisia, nyt kaikkien ollesa jo aikuisiässä olemme eniten parhaita kavereita. Ja näin omasta mielestäni nämä ikäerot  ovat meille kolmelle juuri täydelliset. Äidiltäni en ole kysynyt miten hän on vauva- ja taaperoarjen kokenut.


Tuhina päätti tulla maailmaan vauhdilla kuitenkaa traumatisoimatta ketään. Tämän reilu  puolivuotisen  vauva-arkitaipaleen perusteella ei elämä ole kovin kamalaa. Kyllä meillä väsyttää, niin että äitikin nukkuu päikkäreitä ja koti on kaaoksessa vähän liian usein mutta itsessään tuo vauva ei juuri syö äidiltä  kuin aikaa, mikä nyt on  oletettavaakin ja aikaani hänelle mieluusti annankin. Olen aina ollut myös sitä mieltä  että haluan lapsilleni mahdollisimman pienen ikäeron, maksimissaan kaksi vuotta. Tuhina on ilmeisesti  sieltä helpoimmasta päästä mitä vauvoihin tulee joten sekin puoltaisi jo pikkusisarusta. Mitään viralista päätöstä meidän lopullisesta lapsiluvusta ei olla tehty, enkä usko että tehdäänkään. Kai sen vaan sitten tietää kun se perhe on kokonainen.

Minun rakas mummo, joka on aina auttamassa ja aina huolehtii meistä lapsenlapsistaankin, tuumasi ristiäisten  jälkeen että seuraava sitten kun molemmilla on työpaikka. Ymmärrän  kyllä että talous pitää olla kohdillaan lasten kanssa. Oman äitini kanssa emme ole juurikaan edes puhuneet koko asiasta. En muista miten asia tuli puheeksi kun anoppini totesi että jos yhtään tuntuu että haluaisi toisen niin se kannattaisi tehdä nyt juuri ikäeron kannalta ja sitten saa kolmannenkin vielä  samaan sarjaan, jos haluaa. Neljättä pitää sitten miettiä tarkkaan kun siinä kohtaa  tarvitsee isomman auton. Ihanaa saada anopilta täys kannustus tässä asiassa kun ollaan anoppini kanssa täysin samalla linjalla.

Mikä tässä nyt sitten pistää miettimään? Uutta putkeen vaan niin kuin totesin jo raskaus aikana ja uudestaan tädilleni viisi päivää synnytyksen jälkeen.


Eikö ole epäreilua Tuhinaa  kohtaan nauttia uudesta raskaudesta, uudesta vauvasta? Mullahan on jo vauva, Tuhina, täällä masun ulkopuolella meitä ilahduttamassa ja ihmetyttämässä pelkällä olemassa olollaan ja kaikella uudella, pienellä ja suurella mitä hän oppii koko ajan.

Eikö ole epäreilua uutta vauvaa kohtaan että raskausaikana keskityn leikimään ja huolehtimaan ja rakastamaan Tuhinaa kun Tuhinaa odottaessani keskityin vain vatsaani?

Entä jos Tuhina luulee ettei äiti enää rakastakaan häntä kun äiti haluaa toisen vauvan?

Entä jos uusi vauva luulee ettei äiti  rakastunatkaan häntä jo raskausaikana niin kuin Tuhinaa?

Ehdinkö nauttia valtavasta vatsastani samalla  kun hoivaan Tuhinaa vai tuleeko toisesta raskaudesta vain taakka, välttämätön paha jotta  ylipäätään saa sen toisen vauvan?


Voiko raskaudesta tulla huono omatunto oman lapsen puolesta? Voiko tulla huono omatunto siitä että ylipäätään haluaisi uudestaan raskaaksi? Voi,  tai ainakin näköjään minulle voi, vaikka toinen vauva on edelleenkkn vain ajatuksen tasolla äänen todettu tervetulleeksi sitten kun haluaa tulla.

Ehkäpä minun on vain hyväksyttävä että vauvat kasvaa ja lapset kasvaa, ihan niinkuin kuuluukin. Eikä Tuhina edes ole enää mikään pieni sylivauva. Ehkäpä juuri sen myöntäminen ja näkeminen teki velliasiastakin niin vaikeaa minulle. Ehkä täytyy irroittaa vauva-ajattelusta ja todeta että haluan toisen lapsen. Lapset kun ovat vauvoja pienen hetken vain ja niinhän sen kuuluukin olla, kukaan ei varmaan jaksaisi vauvaa vauvana 20 vuotta.


Kenties haluan sen viidennekin sitten joskus. Sitä paitsi sisarukset on rikkaus!

Puolivuotias

Enpä olisi arvannut kuinka äkkiä menee puolivuotta tai tällä hetkellä viikko päälle puolivuotta jo. Sekin on mukamas olevinaan niin pitkä aika ja nyt kun katsoo taaksepäin niin tuntuu että mitään en oo saanu aikaseksi. Sitten taas toisaalta, mulla on uusia ystäviä, on reissattu melko paljon varsinkin mun perheen luokse kun aiemmin käytiin jouluna ja lomalla niin nyt ollaan käyty melkein kerran kuussa, kodista on pikkuhiljaa saatu enemmän ja enemmän koti (vaikka nyt tuntuu että tää kaksio ei tämän paremmin enää meille kodiksi taivu vaikka kuinka pyörittäisi). 

Se mistä huomaa että aika on mennyt nopeasti on Tuhina. Meidän pieni sylivauva on poissa ja sen hyväksyminen on ollut yllättävän vaikeaa. Ehkä juuri sen takia koin niin raskaana vellihommat. Mutta toisaalta taas Tuhina on edelleen hurjan pieni ja suloinen ja ihana aina niin kuin ennenkin.


Puolivuotias Tuhina yrittää syödä soseita kaksi kertaa päivässä ja rintamaitoa vähän joka välissä, juo vettä itse nokkamukista. Hän istuu syöttötuolissa ja kampeaa istumaan sitterissä, hän osaa myös valuttaa itsensä vatsallaan sitterisrä lattialle yllättävän turvallisesti. Hän ryömii ja hytkyy konttausasennossa, on erittäin luja tahtoinen ja määrätietoinen. Melkein uskallan jo väittää että hänestä tulee vielä kovapäinen tyttö. Kaikki kiinnostava menee suoraan suuhun.

Tasaiseen kuuluu hermostumisärinää jos jokin lelu tai tavara on liian kaukana tai muuten vaan omaa huonon tarttumapinnan. Ärinä on kyllä selvästi vähentynyt nyt kun Tuhina ryömii ja jos hän näkee jotain mitä haluaa ei mene kauaakaan kun hän on jo päässyt käsiksi siihen. Tv:tason alahyllylle sijoitettiin Tuhinan kirjat ja ihan omatoimisesti hän saa ne sieltä lattialle.

Tuhina alkoi möyriä eteenpäin,  pää lattiassa jossain 4kkn ikäisenä.  Joulun aikaan hän alkoi todenteolla harjoittelemaan myös konttausasentoon nousemista ja samalla kääntyi vatsallaan kuin kellon viisari käyttäen käsiään. Kuusi päivää ennen puolivuotis synttäreitään hän lähti liikkeelle ja nyt meillä ryömitään lähes taukoamatta.


Puolivuotis neuvolassa painoa oli tullut ihan kivasti, kun pituutta taas vain sentin verran. Saatiin tiukka kehoitus lisätä jo lihat soseisiin, oltiin maisteltu perunaa, bataattia ja porkkanaa vasta ja harkintaan myös iltapuuro. Täti tuumasi että monesti pituuskasvu tekee pienen notkahduksen tässä vaiheessa juuri niillä 6kk täysimetetyillä lapsilla.

Vertasin Tuhinan neuvola korttia omaani ja mun puolivuotismitat oli pituutta vajaa 1,5cm enemmän painoa melkein kilo vähemmän ja pään ympärys yli 2cm pienempi. Ja meidän äiti aloitti meillä soseet silloisen 3kk suosituksen mukaan, joten en usko että tarvitsee olla huolissaan Tuhinan kasvusta.

Hampaistakin meiltä kyseltiin, tällä hetkellä Tuhina on vielä hampaaton. Ehkä vähän oli turvotusta alaikenissä. Mutta ilmeisesti aika vähän kun täti vielä muistutti että yleensä niitä alkaa nyt tulla, mutta on myös 1 vuotiaita joilla ei vielä ole montaakaan hammasta. Imetyksen kannalta tietenkin mitä myöhemmin sen parempi.

Perunavelli

Meidän ensimmäisen maissivelli kokeilun jälkeen jätettiin vellit hetkeksi pois kokonaan. Joulun jälkeen kokeiltiin taas, tällä kertaa omaan maitoon tehtynä perunasta.  Tämä on nyt vähän tylsä mutta en oikein keksinyt miten muuten osaisin järkevästi esittää miten totuttelu perunaan kävi. Joka kerta velliä tuli vähintään 240ml.

Sunnuntaina perunavelli puolikkaasta perunasta
Maaanantaina tiistaina keskiviikkona ja torstaina kokonaisesta perunasta plus keskiviikkona mustikkakiisseliä n. 80ml
perjantaina matkustettiin ja velli unohtui
Lauantaina matkustettiin myös joten iltapalaksi popsiittiin piltti aurinkoinen
Sunnuntaina 120ml maitoa ja sekaan soseutin kaksi pientä porkkanaa ja perunan ja Tuhina söi kaiken!
Maanantaina mustikkamehua, tarkoitus oli tehdä kiisseliä mutta perunajauhot oli loppu.
Tiistaina peruna soseutettuna ilman maitoa
Keskiviikon peruna paloi pohjaan
Torstaina peruna meni lattialle
Perjantaina perunabataattia ja pakkaseen bataattia ja porkkanaa
Lauantaina sunnuntaina maanantaina tiistaina ja keskiviikkona bataattia.
Torstaista eteenpäin possupaistia ja lauantaina haettiin lisäksi kaupasta marja- ja hedelmäpilttejä.


Viime viikon keskiviikkona meillä oli 6kk neuvola, jonka jälkeen kävin ostamassa Tuhinalle possun uunikyljen. Olisin kelpuuttanut ihan possusuikaleetkin, mutta niitä ei ollut lähikaupoista kummassakaan, siksi lihatiskin kautta. Toki ostoskärryt täyttyivät muutenkin vähän normaalista poiketen kun nappasin mm. tuoreen kukkakaalin ja parsakaalin juurikin sosetarkoituksiin. Tuhina istui ensikertaa ostoskärryissä!

Ensimmäisen lihasoseen valmistin samalla kun tein meille karjalanpaistia ja perunamuusia, joten samalla kaavalla myös tein Tuhinan possupaistin. Pilkoin lihan palasiksi pieneen uunivuokaan, laitoin sekaan puolitetun pienen sipulin puolikkaan ja kaksi pientä porkkanaa, rohkenin maustaa ihan ripauksella sitruunapippuria ja vettä juuri sen verran että lihat peittyy. Uunissa 200°C ja kolme tuntia, viimeinen puolisen tuntia kannen alla.

Nappasin meidän perunamuusi perunoista osan joiden sekaan soseutin kaiken uunivuoan sisällön. Yllätyin kuinka hyvää tästä tuli! Ostin pieniä rasioita joihin pakastin soseen, toistaiseksi en ole saanut syötettyä kuin puolirasiallista per ateria. Viikonlopun jälkeen ollaan annettu ruokasoseen lisäksi marja- tai hedelmäsosetta, niitä en ole vielä tehnyt itse.


Seuraavan soseen visio oli perunaa ja kukkakaalia. Aloin jo epäillä josko Tuhina on kyllästynyt possuun joten vaihdoin possun kanaan. Aika summamutikassa heittelin perunoita ja kukkakaalia uunissa kypsennetyn kanan sekaan ja mietin etten varmaan olisi voinut yhdistää kolmea vielä mauttomampaa ainesta. Tuhinan ilmettä en osannut tulkita että oliko hyvää vai ei.

Tätä sosetta tuli jokseenkin paljon joten pakastin sitä rasioiden loputtua myös jääpalamuotteihin. Pienempiin annoksiin voikin ottaa kaveriksi bataatti- ja porkkanapalasia, plus muistaakseni jossain sanottiin että kaalit saattaa aiheuttaa vatsan väänteitä, joten ehkä totutellaankin kukkakaaliin näillä pienemmillä annoksilla.

Yllättäen marjat ja hedelmät uppoaa parhaiten ja ollaan nyt jo huijattu Tuhinaa että ollaan saatu ruokalautanen tyhjäksi. Vettä Tuhina hörppii sekä lusikallisten välissä ja ruuan päälle. Välissä myös koska musta tuntuu että sose on välillä aika jänkkiä ja jää kitalakeen kiinni, veden kanssa on sitten helpompi niellä ja syödä suu puhtaaksi ennen seuraava lusikallista.

Millaisia soselemppareita löytyy sielä ruudun toiselta puolen? Reseptejä, visioita vastaanotetaan mieluusti! :)

Makkarissa

Kun minä päätän vaihtaa järjestystä se yleensä tarkoittaa hetkellistä kaaosta koko kodissa, ensin tavaroiden rullailua pois paikoiltaan ja sitten uusien paikkojen etsimistä. Isosiskoni taas on aina ensin luonnostellut paperille useammankin eri variaation siitä millaisen järjestyksen hän toteuttaa. Niin myös nyt kun hän visioi meidän makkarista toimivamman. 

Mun murheeni oli ettei ole tavaroille paikkoja ja pyykkitelineet on aina tiellä. Ne sai seinän viereen niin että puoliskoni puolelta ei päässyt sänkyyn tai vaatekaappien eteen tai toisellepuolelle tukkeeksi niin ettei pääse hoitopöydälle tai vielä sängyn jalkopäätyyn niin että joudut niitä väistämään ja siirtämään, vaatekaappien ollessa ainut vapaa vyöhyke.


Siskoni piirsi meidän makkarista oman näkemyksensä, niin että pyykit saisi myös kuivumaan ilman että ne on kokoajan tiellä. Samaan suunnitelmaan todettiin että toinen kirjahylly olisi paikallaan. Ostoslistalle laitettiin myös Tuhinan oma hylly ja koska meidän hääkuva on nyt siinä naulassa mikä seinässä sattui valmiiksi olemaan, siskoni kaavaili sängynpäätyyn myös tauluhyllyn.

Mullahan oli jo valmiina haaveena hakea hengareita ikeasta muutenki, joten samakai tuo jos mukaan tarttuu muutama hyllykin. Suunnitelma todettiin hyväksi ja esiteltiin piirrosten ja tarkan budjetin kera puoliskolleni joka totesi että hyvältä näyttää, kunhan hän saa jäädä kotiin. 

Uudenvuoden jälkeen, maanantaina me otettiin jo aamulla suunta ensin Espooseen, käytiin katsomassa onko siskoni kadonnut hame jäänyt Temppelille ja sieltä suuntasimme Vantaan ikeaan. Tarkistin netistä että meidän hyllyjä oli varmemmin saatavilla Vantaalla.


Tuhina viihtyi hienosti kasvot menosuuntaan rintarepussa ja me kierrettiin huonekalunäyttely nopeasti oikopolkuja käyttäen. Kärryihin lastattiin valkoisena kirjahylly, Lack Tuhinan tavaroille ja tauluhylly. Olohuoneeseen kampa Lack mustana. Ainoat mitä tuli listan lisäksi oli 5kpl setti lasten hengareita Tuhinan mekkoja varten ja uudet kasset laatikot kampahyllyyn ja meidän tv tason hyllylle.

Oltiin vuokra-autolla liikenteessä ja siskoni piti palauttaa se samana päivänä joten meillä oli tunnin suunnitelma. Ja tunnissa me oltiinkin jo piipattu kaikki ostokset itsepalvelukassalla kun tajusin ettei mun maksukortti ollutkaan puhelimenkotelossa omassa taskussaan. Ja niin aamulla muistin puolituntia lähdön jälkeen että ne käteiset unohtui, mutta onhan mulla kortillakin budjettia heh heh paljonpa auttoi. Pelastavaksi enkeliksi saatiin lopulta meidän pikkusisko joka siirsi lainarahaa isosiskoni tilille,  onneksi meillä on sama pankki. Mutta puhelinrumba ja uudestaan jonottaminen vei meiltä toisen tunnin. Yllättävän näppärästi saatiin kaikki tavarat autoon vaikka ei saatu kaadettua takapenkkejä, ne ei vaan toimineet niin kuin piti.


Kotiin tullessa kannettiin ostokset sisään, laitettiin ruoka uuniin ja alettiin kasailemaan. Seiniin porattavat on edelleen poraamatta mutta muutoin olemme lopputulemaan tyytyväisiä. Muutamat tavarat toki hakevat vielä paikkojaan.

Vaatekaappi

Mietin pitkään kirjoitanko vai en ja jos kirjoitan niin uskallanko julkaista vai en... Juttelin kuitenkin pikkusiskoni kanssa ja me tultiin siihen tulokseen että mulla on ongelma ja tämä blogi kertoo meidän perheestä, meidän arjesta ja musta joten ehkä on ihan sallittua kirjoittaa ongelmistaan, vaikka tämä onkin vähän väärin päin mennyt ongelma.

Olen aina ollut meistä kolmesta siskoksesta se "isoin" jos meistä nyt ketään isoksi voi sanoa. Jos yleensä pikkusiskolle annetaan niitä pieneksi jääneitä vaatteita, niin pikkusiskoni antoi mulle farkut jotka olikin hänelle liian isot. Nuo farkut oli pesun jälkeen lähes mahdotonta saada päälle ilman jonkin sortin venkoilua. Kunnes.

Niin no yleensä sitä puhutaan miten raskauskilot vain jää eikä niistä meinaa millään päästä eroon, mikä tekee tästä mun ongelmasta nurinkurisen ja oikeasti mietin että saako tästä edes valittaa mutta täältä pesee. Nimittäin mun vaatekaapissa on suurimmaksi osaksi tällä hetkellä huonosti istuvia, himpun verran liian isoja housuja.

Raskausaikana heti kun normaalit housut alkoivat kiristämään aloin käyttämään eniten mun mammafarkkuja, ruskeita yhden koon liian isoja housuja, yksiä harmaita puoliskoni housuja ja kesällä mun vaaleanpunaisia sortseja. Eli en ole venyttänyt housuja pilalle.  Puoliskolleni olen kyllä väittänyt jo pitkään että olen kutistunut, mutta nämä harmaat farkut oli viimeinen niitti. Pitkän tauon jälkeen minä vain vedin ne jalkaani ja ne jäi jopa löysiksi. Muistan kyllä että ne piti kiskoa päälle.

En tosiaan ole sitä sorttia että jaksaisin pahemmin kiinnostua omasta ulkomuodostani, kunhan nyt hiukset ja vaatteet on puhtaat. Isot vaatteetkaan ei olisi ennen ollut ongelma kun olin muutenkin vähän poikamaisempi tai ehkä neutraalimpi pukeutuja eli vaatteet saattoi olla muutenkin isohkoja tai lähempänä lökärimallia, mutta nyt kun kaapissa on oikeasti niitä tyttömäisempiä housumalleja toisin sanoen hyvin istuvia sopivan kokoisia pillifarkkuja (tästä muutoksesta saadaan kiittää puoliskoani) ne ei ihan oikeasti näytä eikä tunnu kivoilta kun ne ei istu oikein.

Espoon reissulla isosiskoni ensimmäinen kommentti oli "oho ootpas pieni." Ja nyt joulun kunniaksi kävin pitkästä aikaa puoliskoni vanhempien luona vaa'alla joka näytti reilu 2kg vähemmän kuin äitiyskortin ensimmäinen merkintä. Ja kyllä tämä paino on lähtenyt lihaksista. En edes tiedä onko mulla koskaan aiemmin ollut näin rimpulat jalat ja kuvittelin että mun käsivarsissakin oli vielä joku aika sitten jotain lihaksen tapaista.

No jaa. Onneks mulla on muutamat sukkikset ja yhdet legginssit (kiitos pikkusiskon ps. taisin palauttaa sulle ne jotka annoit mulle ja mulla on ne jotka unohdit....) Ja se joululahja jonka sain Annilta. Se oli kyllä mun vaatekriisin pelastus. Housut on saman tapaiset kun ne perfect pantsit joita mietin synttärilahjaksi, mutta ei edelleenkään olla tilattu... hups. Mutta jotta ilmeisestikin sen aikaa että vaatteet alkaa taas pysyä päällä olen pienempi ja tyttömäisempi kuin kertaakaan yläasteen jälkeen. Uudenvuoden kunniaksi puntarin lukemakin on palannut sinne yläasteelle.

Onnea on myös synttärilahjaksi saatu hame joka antaa hyvin lisäpituutta muutamalle mekkopaitulille jotka tuntuisi liian lyhyiltä pelkkien sukkisten kanssa. Eikä sillä että koskaan olisin miettinyt sen suuremmin mitä suuhuni pistän, niin eipä tarvinnut joulupöydässä arpoa syönkö vai enkö syö. Söin kyllä.

Reissua ja raketteja

Oltiin suunniteltu jo pidempään että vuoden vaihteeksi lähdetään länteen mun isoäidin ja isoisän luokse, koska he eivät ole vielä nähneet Tuhinaa ollenkaan. Alunperin meinattiin ajaa suoraan länteen ja skipata mun vanhemmat kokonaan, kun tarkoitus oli nähdä heidät sitten isoäidin luona. Juteltiin aikataulusta äitini kanssa puhelimessa ja isi huikkasi takaa että koska me sinne mennään. Niinpä lauantaina ja sunnuntaina pyykkäsin ja aloitettiin matka maantaina meidän omalla pikkuautolla suuntana mun perhe.

No mutta eihän me päästy edes puoleen väliin kun meidän auto päätti sanoa sopimuksensa irti. Sitten ensin soitettiin mun isille että hei tänne jäätiin ja seuraavaksi ilmotettiin puoliskoni vanhemmille jotka samantien lähtivät meitä pelastamaan. Auto jäi kioskin pihaan ja kaikki tavarat pakattiin toiseen autoon. Pienen eipäs juupas lenkkikenkä keskustelun päätteeksi meillä oli nokka kohti pohjoista. Tuhina olisi luultavasti nukkunut ainakin lähestulkoon koko matkan, mutta nyt heräsi kun auto pysähtyi ja valvoi koko odotteluajan ja loppumatkan. Nälkä saatiin taltutettua ilman välipysäköintiä kiitos rintapumpun. Parin tunnin päästä oltiinkin perillä.


Tiistaille oli aluksi jos mitäkin suunnitelmaa, mutta eihän se ihan niin mennyt kuin suunniteltiin. Tarkoitus oli käydä luistelemassa heti aamupäivällä ja keskustassa etsimässä tabletteihin suojakoteloita vielä ennen kuin isosiskoni menisi töihin. Aamutoimet kuitenkin venyivät itsekullakin niin että isosiskoni lähti töihin. Räkäpäinen minä ja räkäpäinen pikkusiskoni laulettiin singstaria, johon muuten täytyy tehdä uudet ennätykset!. Otettiinhan me vielä päikkäritkin koko perheen voimin. Käytiin sitten illemmalla katsomassa koteloja niitä löytämättä,  mutta minä löysin punaisen sauvasekoittimen 5e halvemmalla kuin kotikaupungissa, joten eipä ollut turha reissu. Mulla on kaikki muutkin keittiövempeleet punaisia.

Illalla vielä me lähdettiin luistelemaankin, minä puoliskoni ja isosiskoni vaikka kello oli jo yli yhdeksän. Jään päällä oli aika paksu kerros painavaa lunta jota mailoilla yritimme aurata jonkun kokoiseksi luistelualueeksi. Mailatkin oli väärän mittaisia, paitsi puoliskollani, mutta mitäs tuo haittaa, oli todella piristävää ja oltiin me reilu tunti jäällä kuitenkin.


Keskiviikkona matkustettiin aamusta Raumalle. Siskot olivat menossa nuortenaikuisten uudenvuodenkonffaan. Pysähdyttiin Orituvan abclla vessaan ja juomista hakemaan  ja vaipan vaihtoon ja heseen Härkäpakarissa Huittisilla. Raumalle saapuminen ajoittui täydellisesti kun kurvasimme nuorisotalon pihaan kymmentä vaille yksi ja konffa alkoi yhdeltä. Jätettiin tytöt ja jatkoimme meidän perheen kesken isoäidin ja isoisän luokse.


Tuhina matkusti aluksi yöpuku päällä mutta vaipanvaihdossa huomasimme että yöppäri ei enää ollutkaan puhdas joten loppumatkan Tuhina oli vaipassillaan kaukalossa. En sitten saanut isoäidin ja isoisän ensi kohtaamisesta kuvaa kun vain kiiresti juoksin, niin kuin jäisellä pihalla voisi juosta, kaukalossa pipopäisen, vaippasillaan haalarissa matkustaneen vauvan sisälle. Isoäiti teki meille ruokaa ja isoisä syötti Tuhinalle isoäidin mustikkakiisseliä pullosta. Tuhina nukkui pitkät päikkärit, samoin minä ja puoliskoni vielä pidemmät. Heräsin itse vähän ennen kuin tätini perhe tuli ja Tuhinakin heräsi vaunuissaan. Tädin mies meni innoissaan hakemaan vauvan sisälle. Olisi taas pitänyt olla kamera matkassa kun tädin nuorin tytär piti hetken Tuhinaa sylissä.


Tädin poppoo meni heti pihalle ampumaan raketteja.  Minä herätin puoliskoni ja me katselimme keittiön ikkunasta pihalle samalla kun tein perunavellin. Taas me syötiin ja höpöteltiin ja katsottiin Illallinen yhdelle. Tätini laittoi Tuhinan valmiiksi unille ja sai hänet nukkumaankin sillä aikaa kun me päästiin uudenvuoden saunaan. Ja pitihän meidän vielä tinatkin valaa, puoliskoni onnistui jäähdyttämään ensimmäisen tinansa kauhaan kiinni, mutta saatiin me lopulta ihan kunnolliset valokset.


Torstaina otettiin niin rennosti kuin voi vain lomalla ottaa. Tuhinan nukkuessa vaunuissa, suunniteltiin vähän päivää ja otettiin itsekin päikkärit. Tuhinan herättyä ja ruoan jälkeen lähdimme moikkaamaan Käpysukkaa, joka on hyvä ystäväni ollut niin kauan kuin muistia riittää, muta emme ole nähneet muutamaan vuoteen. (sitten jos/KUN meillä on ne hääjuhlat niin Käpysukka on yksi kaasoista joita on 5) Oli mahtavaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia ihan naamatusten ja nähtiin toistemme miehetkin ensimmäistä kertaa. Parituntinen vierailumme päättyi Tuhinan väsymysitkuihin, raukka kun nukkui toisia päikkäreitään autossa, mutta heräsi aivan järkyttävään summeriääneen, olisin kyllä ihmetellut jos ei olisi herännyt...

Meidän äiti ja isi olivat saapuneet isoäidin ja isoisän luokse tällä välin ja taas syötiin. Tosin isi joutui palaamaan kotiin samana iltana töiden takia. Edellisenä iltana tätini houkutteli minua ja puoliskoani konffan Neon-Discoon "bilettää ilman vauvaa". Puoliskoni oli vuorostaan ollut räkäpää aamusta saakka, joten ei paljoa discot kiinnostaaneet. Kävin kuitenkin äidin ja Tuhinan kanssa moikkaamassa muutamia serkkujani ja setääni ketkä olivat tapahtumassa osallistumassa ja järjestäjinä. Pikkusiskoni jäi Tuhinan kanssa hetkeksi kun minä menin discon puolelle etsimään serkkujani. Saman tien kun mentiin ovista sisään, musiikki pauhasi ja värivaloja luukuunottamatta oli hämärää, mun syke nousi, ihan kuin pienenä kun on ollut pahan teossa.

Palasin Tuhinan luokse ja sain vaihdettua kuulumisia serkkujen ja ystävien kanssa ja erehtyi yksi kaveri luuleemaan serkkuani Tuhinan isäksi, serkun suureksi hämmästykseksi kaveri ei tosiaan tajunnut ettei kyseessä ole puoliskoni. Siinä yksi syy miksi en yleensä tykkää mennä minnekään ilman puoliskoani. Juttelun lomassa Tuhina keräsi huomiota useammaltakin tutulta, mie olin olemassa vasta "oi kun söpö" huokauksien jälkeen. Vaihdettiin valmiiksi yöpuku ja loput vellitkin syötiin toppapuvun sisällä kaukalossa. Tuhina nukahti matkalla isoäidin ja isoisän luo ja nukkui jo yöuniaan, heräämättä kun nostin kaukalosta sänkyyn.


Perjantaina meillä oli ainut suunniteltu ohjelma koko reissulle - uimahalli. Mun idea oli että meitä olis voinut olla mukana kaikki kynnelle kykenevät sedät ja täti ja serkut, loppuviimein ei kuitenkaan ollut kuin yksi serkku, isoäiti ja isoisä ja meidän poppoo: äiti tytöt minä puoliskoni ja Tuhina. Altaat olivat yllättävän kylmät, varsinkin porealtaat. Mutta tuhina jaksoi hienosti, toki käytiin välissä saunassa Tuhina alalauteella ja lattiatasossa kun me siskojeni kanssa vuoroteltiin ylälauteilla. Isoäiti, isoisä pikkusiskoni ja serkku karkasivat ennen meitä muita tekemään ruokaa. Me polskittiin vielä melkein tunti ja sukellutettiin Tuhinaa, ettei taidot unohdu. Pukuhuoneessa rasvasin ja puin Tuhinan kiireesti, kun muiden pukiessa minä syötin Tuhinaa joka yllättäen nukahti aika nopeasti. Päästiin valmiiseen ruokapöytään, lihakeittoa ja jälkiruoaksi isoisän pannukakkuja!

Pienen lepohetken ja pakkauksen päätteeksi otettiinkin suunnaksi keski-Suomi, takaisin mun perheen kotiin siis. Matka sujui muuten suurimmaksiosaksi nukkuessa tai Tuhinaa viihdyttäessä, muutamalla matkaeväs- ja vessapysähdyksellä. Saatiinpa myös operaatio vaipanvaihto huoltoasemalla jossa ei ollut, tai en ainakaan löytänyt, hoitopöytää/alustaa/tasoa/tilaa. Tietysti sellainen kaikki vaatteet vaihtoon vaipanvaihto. Myös kotimatkalla pysähdyttiin Orituvalla. Illalla nukutti hyvin.


Lauantaina isosiskoni lähti tuomaan meitä kotiin. Hän kyllä tuli samalla jäädäkseen pariksi päivää. Matka meni leppoisasti, puoliskoni nukkuessa takapenkillä, Tuhinan nukkuessa keskipenkeillä ja minä sain jutella siskoni kanssa etupenkeillä. Ensimmäinen pysähdys oli anoppilaan avainta hakemaan. Ei oltu aivan varmoja meidän auton kohtalosta silloin maanantaina kun pyörittiin vakuutusyhtiön jonoissa....joten fiksuna likkana annoin koko avain nipun anopilleni, sen pelkän auton avaimen sijaan.. Kun tavarat oli kannettu kotiin lähdettiin käymään kaupassa tyttöjen kesken. Ostettiin Tuhinalle uusi nokkamuki. Meillä kun on tuo tupperwaren muki, mikä on kyllä erittäin hyvä mutta miinuksena, siinä ei ole korkkia joten sitä ei ole kiva kuljettaa hoitolaukussa.

Kuulin mammakaverilta kehuja Nukin nokkamukeista (joita heillä taitaa olla kaksikin jos oikein olen huomannut) ja vauvalehdestä bongasin mainoksen Nukin pulloista joissa on kaikissa toisiinsa sopivat korkit ja meillä on jo yksi tuttipullo (vau :D) joten siitäkös innostuin.


Tultiin kotiin ja alettiin tehdä ruokaa, samalla tiskaten ja sisko pesi meidän jääkaapin. Ruoan jälkeen oli tarkoitus myös siivota, mutta ei oikein virtaa riittänyt ja kun siskoni kurkkasi meidän makkariin hän tuumasi että "oo ootte vaihtanu järjestystä, tiiätkö mitä mä tekisin vielä....." niin ja sitten meillä olikin jo kauppalista ja isiltä saadusta joululahjasta osa pudjetoituna ja kun kerran oli piirrustukset ja kaikki myös puoliskoni innostui.

Sunnuntaina oli tavallinen sunnuntai. No ei aivan, me siivottiin ja pohdittiin onnistuuko vai eikö onnistu meidän maakuhuoneen muodon muutos. Ja syötiin ja katsottiin leffaa.