Jouluaatto

Lapsuuden jouluista muistan päällimmäisenä lastenohjelmat, isovanhemmat, ruoan ja joulupukin. Jouluja on vietetty isoäidin ja isoisän luona sekä mummolassa tai vaihtoehtoisesti välillä mummo ja pappa on olleet meillä. Koko päivä ollaan oltu kotona perheen kesken. 

Aamupäivällä on löhöilty ja aina ennen ruokaa vaihdettu vähän hienompiin vaatteisiin, isillä on aina joulupöydässä ollut puku päällä, tai ainakin puvun housut, kauluspaita ja kravatti, toisinaan takin tilalla neule. Joulupöydässä on ensin luettu jouluevankeliumi, välillä Rauman Kielel, ja sitten hyökätty rosollin, perunoiden, kraavilohen ja salaatin kimppuun. Toisella kierroksella lautasilta löytyi kinkkua ja luumuja, lanttu-, porkkana-, ja perunalaatikkoa. Jostain syystä mun mielestä isin lautasella oli kyllä ihan keitettyä perunaa kummallakin kierroksella.

Joulupukki tuli sitten sopivan ajan päästä ruokailun jälkeen. Ja kyllä sanokaa mitä sanotte mutta Joulupukki on totta. Useamman vuoden lahjapaketeista vakiona löytyi 1kg paperia, värikynät kenties myös värityskirja, yöpuku ja konvehtirasia. Nämä oli sellaiset jotka me saatiin kaikki.


Tänä vuonna meillä oli vauvan ensimmäinen joulu, mutta ei se kyllä edellisistä erikoisemmin poikennut. Kotiin ostettiin jouluvaloja ja vastaanotetut joulukortit laitoin tietysti seinälle. Muutoin ei täällä joulua huomannut.

Mulle ja puoliskolleni tämä oli kolmas yhteinen joulu. Kaikki jouluaatot ollaan oltu hänen vanhemmillaan, mutta joka kerta se on ollut mun töiden takia järkevämpää. Ollaan oltu sitten muutama päivä ennen tai jälkeen aaton meillä. Puoliskoni halusi olla joululomalla myös kotona ja meidän perheen joulunviettokokoonpano oli pitkään epäselvä, päätettiin viettää aattoa appivanhempieni luona. Nyt oltiin vuodenvaihde reissussa. Aiemmat kaksi olen ollut töissä.


Vuosi sitten sain isoäidiltäni kirjeen, jossa oli sukupuu ja valokuvia, hänen isotätinsä on haudattuna täälläpäin ja tuli pyyntö käydä viemässä kynttilä ja kranssi sekä isotädin että hänen äitinsä haudalle. Toinen kivistä oli poissa, joten meillä oli vähän ongelmia löytää tuo hauta. Tänä vuonna tuli taas kortti ja kirje joten ehkä tämä voisi olla jo pienimuotoinen perinne.

Joulun vietto alkoi aamupäivällä kun vietiin kynttilät ja koriste haudalle. Pakkanen sai sormet ja varpaat tunnottomiksi, mutta aamupäivällä asfaltti vielä näkyi. Hautausmaalta mentiin suoraan anoppilaan odottamaan saunan lämpeämistä.


Saunan jälkeen kun kaikki olivat paikalla syötiin. Joulupöydästä löytyi kinkku, rosolli, lanttu-, porkkana-, peruna- ja maksalaatikko ja silliä.  Oli mulla Tuhinalle mekkokin laukussa, mutta ei tullut vaihdettua. Loppuillasta Tuhina oli kyllä pelkkä bodypäällä, kun anoppilassa oli aika lämmin.

Paketit oli kuusen alla ja puoliskoni kanssa paketoitiin sinne lisäksi appivanhempien lahjat sillä välin kun he olivat hautausmaalla. Me saatiin kaikki kuusen alta kolme pakettia ja lisäksi mulle ja puoliskolleni oli kaksi yhteistä pakettia.


Lahjojen avaamisen jälkeen laulettiin hetki Singstaria ja Tuhina viihtyi tosi hyvin ensimmäistä kertaa kävelytuolissa. Hän heitteli kaikki lelut pöydältä lattialle ja tuijotteli tyytyväisenä laulajia. Hän myös pääsi eteen- sekä taaksepäin!

Myöhään illalla lähtiessämme kotiin nukkumaan huomasin että maakin oli saanut muutaman sentin paksuisen lumikerroksen.

Lähetä kommentti

Ihana yllätys, kiitos kommentista !