Kaksplus.fi

Ensisilmäyksellä

Olipa kerran tyttö joka sai silmälasit.  Mennessään poikapuolisen kaverin kanssa optikkoliikkeestä noutamaan näköään, huusi kauempaa kadulta joku poikaa. Joku oli tunnistanut pojan naurustaan. Pojat vaihtoivat nopeat kuulumiset ja matka optikolle jatkui.


Olipa kerran tyttö joka meni kaverinsa luokse yöksi. Siellä sohvalla oli joku kaverin kaveri,  yökylässä hänkin ja rehellisyyden nimissä mainittakoon että hieman humalassa. Seuraavana päivänä tyttö kiikutti unohtuneen puhelimen sieltä kaverin luota kaverin isän baariin jossa joku jo sitä malttamattomana odotti. 


Olipa kerran tyttö jonka ystävällä oli ihastus. Tytöt viettivät vapaapäivää kaupungilla kun vessahätä yllätti. Tietäen että ystävän ihastus asui keskustan laidalla, tytöt talsivat kohti kerrostaloa toiveenaan lainata poikain vessaa. Summeri soi, ovi napsahtaa lukosta, astuessaan käytävään tytöt näkevät kuinka joku hämmentynyt nuorukainen avaa ensimmäisessä kerroksessa olevan asunnon oven. Tytöt kiiruhtavat sisälle, kysyvät onko kumpikaan asunnon oikeista asukkaista kotona ja pyytävät päästä vessaan. Hämmentynyt nuorukainen on ainut paikalla ja palaa tietokoneen ääreen. Tyttö odottaa ystäväänsä ja käy ihmettelemässä nuorukaisen peliä. Tyttö löytää laukustaan tikkarin ja antaa sen nuorukaiselle kiitokseksi ennen kuin tytöt jatkavat matkaa takaisin kaupungille.


Kaksi vuotta sitten äiti, isi, minä ja pikkusiskoni matkasimme isin hienolla starcraftilla peräkärryn kanssa pohjoiseen. Teimme pikaisen muuttokeikan. Lauantaina kannettiin kaikki sänkyä myöten autoon ja kärryyn, niin että sunnuntaina kirkon jälkeen asunnosta haettiin ainoastaan yöpymiskamppeet ja niin minä muutin uhmakkaana takaisin äitin ja isin luokse kotiin. Tai siis sinne rivariin jonka edelleen miellän mummolaksi.

Rovaniemelle jäi ystäviä ja kun eräs neito facebookissa kaipaili etelän lämpöön, minä sitten hänelle kommentoin että eikös tää ole tarpeeksi etelässä, tervetuloa. Tähän samaan ketjuun liittyi poika joka kertoi kuinka etelässä on lähemmäs 30 astetta lämmintä ja kaikki niin hienoa. Ja tietysti elämän ollessa epäreilua minä päätin haudata tuon pojan multakasaan jonne kuulemma olin tervetullut seuraksi ja minä uhosin etten minä samaan kasaan tulis vaikka maksettais.

Uhoamisesta huolimatta laitoin pojalle kaveripyynnön ja ensimmäinen viesti jonka sain kuului: kato siehän ihastuit heti. Ja hetken juteltuamme poika ilmoitti että nyt meillä on nettisuhde. Puhuimme matkustamisesta ja kesäsuunnitelmista ja selvisi sekin ettei poika ollut pahemmin ulkomailla käynyt mutta ei kyllä myöskään kotikaupungissani joten hän päätti tulla meille. Sehän on sama kuin ulkomaille lähtö... :D (selvisi myös että se 30astetta oli hänen kotikaupungissaan eikä missään oikeasti etelässä niin kuin luulin ja minkä perusteella hänet sinne multakasaankin manasin...)

Aikamme chattailimme nimenomaan facebookissa mutta ei siinä varmaan paria päivää pidempää mennyt kun numerot jo vaihdoimme ja sitten meillä olikin kuulemma tekstarisuhde. Tosin sitä vähän haittasi oma reissu Fest i Nordiin joka oli Tanskassa.  Reissusta palattuani minä aloin elvyttää meidän tekstarisuhdetta. Mutta kun poika päätti nostaa suhteemme ihan puheluiden tasolle olin tietysti isin kanssa töissä enkä voinut silloin vastata.  Mutta viestittely jatkui ja olimme sopineet jo milloin hän meille olisi tulossa.

Sitten tuli viikonlopun mittainen hiljaisuus ja sen päivän aamu kun meidän piti nähdä,  ensimmäistä kertaa. Ja koska ei ollut pojasta kuulunut, minä soitin että hei ootko tulossa? Se oli meidän ensimmäinen puhelu. Poika heräsi siihen ja totesi tulevansa huomenna, jos ei haittaa.  Vaan eipä mennyt kuin tunti eteenpäin ja hän soitti että tunnin päästä lähtis bussi haittaako jos kuitenki tuun tänään. No ei tietenkään haitannut, ja rehellisesti olin pettynyt kun meinasi viivästyä päivällä ! :D niin ja noh. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensimmäinen vierailu oli ti-pe (ensimmäiset 3 kuvaa on muuten näiltä päiviltä :)). Uudestaan hän tuli meille jo seuraavana keskiviikkona ja viipyi seuraavan viikon perjantaihin. Sitten olimmekin erossa hurjan viikon verran minkä aikana ehdin kenellekkään mitään sanomatta hakea töitä hänen kaupungistaan. Ja kuinka sattuikaan, kun olin ensimmäistä kertaa käymässä hänen kotonaan sain soiton vuokrafirmalta ja kutsun työhaastatteluun. Minäkin olin viikon reissussa ja työhaastattelusta kerroin äidilleni kotiin palattuani maanantaina, mikäli paikan saisin, työt alkaisi jo viikon päästä. Ja niinhän siinä kävi että täällä nyt ollaan ei ihan multakasassa mutta saman katon alla käytännössä siitä asti kun isin kanssa toimme muuttokuormani tänne yksiöön.

Nyt jälkeenpäin harmittaa etten ehtinyt tuota päivitystä kommentteineen tulostaa silloin, koska en sitä enää löydä :/ se olisi ollut hauska muisto päiväkirjan väliin.

Teknisiä ongelmia

Jaaha että nyt kun löysin sen aikavyöhyke asetuksen niin entäs sitten tämä että tuossa tunti sitten julkaisin uuden tekstin (tunti sitten oli sunnuntai 29.6.14 kl 2305 ) niin jostain syystä sen julkaisu ajankohta on perjantai 27.6.14 ja kellokin 15 jotain ? Etsii etsii etsii asetuksista....

Ja nähtävästi tämä ulkoasu taitaa tässä pientä pintaremonttia saada osakseen hiljaisina yön tunteina, nyt kun kaikki nappulat alkaa olla hallussa :D tästä vielä hyvä tulee, mutta tällä tabletilla nää muutokset on kyllä raivostuttavan hitaita ja suurin osa vahinko hipaisujen tulosta :D
Nyt 30.6.14 kl 0013 katsotaanpa osuuko tämä nyt oikealle päivälle...

Kaksi kertaa ensimmäinen

Meillä valmistautuminen vauvan tuloon alkoi melkein vuosi sitten ainakin henkisesti. Olimme juuri kihlautuneet kesäkuun alussa ja ensimmäisen positiivisen raskaustestin teimme heinäkuussa. Itsehän sen kummemmin katsomatta totesin että nega se on, mutta puoliskoni jäi tuijottamaan tikkua, ei muuten ole ja niin totesin itsekin kun uudelleen katsoin. Alkujärkytyksen jälkeen olimme innoissamme. Seuraavana päivänä asiasta tiesikin koko suku, miehen puolelta. Meiltä tiesi vasta äiti.

Mitään sen kummempia raskausoireita en ehtinyt huomata, mitä nyt saatoin suuttua 0-100 ihan tuosta vain, varsinkin siitä kuinka nopeasti tieto oli yhdessä yössä levinnyt jo puoliskoni mummoa myöten ja toinen: olin väsynyt. Testin teimme viikolla 6 (5+jotain) ja ensimmäinen neuvola sovittiin parin viikon päähän viikolle 8. Minä kuitenkin panikoin niin, että pyysin saada aikaisempaa aikaa ja se järjestyi jo seuraavalle viikolle.

Mun vuoden määräaikainentyösopimus oli päättymässä syyskuuhun. Ryhmäpäällikkö oli kanssani käynyt keskustelua, että haluanko sopimukseni jatkuvan ja alku opettelun ja kriiseilyn päätyttyä, työn muututtua jopa mielekkääksi tietysti halusin. Ajattelin että kyllä tätä jaksaa vielä sen toisen vuoden, enkä jaksanut etsiä "oman alan töitä" . Soppareita ei kuitenkaan vielä tuossa kohtaa oltu kirjoitettu joten en puhunut raskaudesta vielä kenellekään töissä.

Ehdimme saada kutsun np-ultraan, mutta itse ultraan emme koskaan päässeet. Tämän vauvan kanssa.  Eräs torstainen iltavuoro huomasin vuotoa ja soitin työterveyteen ajan, neuvolassa soittoaika on täällä aamu 9-10. Seuraavana aamuna ennen töitä kävin lääkärillä, joka vähän kyseli ja pikkuisen paineli mahaa. Illalla soitimme päivystykseen asiasta tiedustellaksemme, mutta ohje oli että maanantaina soitto neuvolaan. Lauantaina matkasimme Länsi-Suomeen sukulaisteni luo ja kävimme vielä kysymässä TYKSin päivystyksestä apua tai varmuutta. Ystävällinen naishoitaja varmisti soitolla ettei paikalla ollut ketään joka olisi voinut esim. Ultratutkimuksen tai mitään muutakaan tehdä. Hoitaja itki kanssani mahdollista keskenmenoa ja sitä turhautumista ettei kukaan oikeasti voinut tehdä asialle mitään.

Yritimme nauttia kuitenkin mökkeilystä vanhassa kesäsiirtolassa, olihan tämä ensimmäinen kerta kun puoliskoni kohtasi meidän suvun isin puolelta ja kaikki kerralla tottakai, mainitaan että meitä serkuksia on 20+ siihen päälle kaikki sedät ja täti puolisoineen ja tietty isoäiti ja isoisä :) plus puoliskoni ramppikuume kun sukulaisista puhutaan. :D

Yöllä heräsin kovaan vatsakipuun ja sunnuntaina ei enää riittänyt wc- tai käsipaperi "hätävaraksi". Muisto on edelleen hyvin vahva. Se sunnuntai vietettiin puoliskon kanssa sammakkolammella piilossa muilta, lähekkäin itkien ja jutellen. Ja äiti ja isi ajoi meidät kotiin asti, junamatkailun sijaan. Kyynelehtien ja nukkuen meni myös tuo automatka ja traumatisoin luultavasti pikkusiskonikin. 

Maanantaina soittelin neuvolaan ja terveyskeskukseen ja sain lähetteen naistenpolille missä todettiin ultrassa ettei vauvasta näy jälkeäkään enää. Tarkalleen ottaen keskenmeno tapahtui viikon 9 lopulla.  Seuraavan viikon perjantaina meillä olisi ollut se np-ultra. Tämä oli elokuun alkua.

Itse olin viikon saikulla ja sitten yritin töissä olla vaan ja keskittyä asiakkaisiin, mutta se oli välillä vaikeaa. Varsinkin kun aloimme järjestää yhden serkkuni polttrareita ja yksi meistä kolmesta kaasosta ilmoitti odottavansa vauvaa. Monta kertaa päätin että minähän en koko polttareihin mene, mutta onneksi menin :) nyt tämä kaaso on nimittäin oikein hyvä vertaistuki ja voin häntä kutsua ystäväkseni :)

Aikansa se otti että vauvan näkeminen ei enää itkettänyt ja monet illat juteltiin niin meistä kuin vauvasta ja rehellisesti edelleenkin välistä itkettää. (Varsinkin näissä hormonipommi mielialoissa vaikka nyt on jo tosi iso maha!) Puoliskoni monesti totesi että hän olisi halunnut sen vauvan. Ja olisi ollut kiva tietää oliko se tyttö vai poika. Tämä jää mysteeriksi, itse veikkaan tyttöä :)

Syksy oli rankkaa aikaa kun tuli tieto yt-neuvotteluista. Juuri kun olin alkanut viihtyä töissä ja tutustunut tiimikavereihin se loppui. Tuon 6vk kun neuvottelut kestivät vain harva viitsi oikeasti tehdä töitä. Lokakuussa suurin osa porukasta irtisanoutui ja lähti samantien, meidän määräaikaisten lisäksi ei montaa kymmentä talon vakkari työntekijää jäänyt. Meidän piti taas ihan oikeasti tehdä töitä sen palkan eteen, tämä oli minunkin asenne, vaikka työmoraalini koki aika kolauksen. Jostain syystä en vain saanut itseäni koottua. Muutaman viikon pistin puoliskolleni viestiä jatkuvasti että en jaksa, ei kiinnosta, on huono olo, väsyttää, ällöttää ja oksettaa.

Tässä vaiheessa olin yhdelle työtoverille ehtinyt mainita että myöhässä on. Ja rehellisesti sanoin myös että me on vauvaa haluttu siitä asti kun ensimmäinen kuoli. Enpä vain itsekään osannut arvata että juuri noihin aikoihin meillä nappasi uudelleen. Puoliskoni oli taas se joka totesi ensimmäisenä että olen raskaana. Hän oli siitä täysin varma jo pari viikkoa ennen kuin testiä edes teimme.

Nyt toisen kerran odotamme ensimmäistä, ensimmäistä kertaa loppusuoralla :)

Sairaalakassi

Minua ainakin mietitty paljon, että mitä ihmettä sinne sairaalakassiin pitää ja kannattaa pakata. Apuja sain kun kyselin odottavilta tai vasta vauvautuneilta ystäviltäni sekä entisen luokkakaverin kautta bongasin huippu blogin (johon olen koukussa) josta myös sain apua. 

Kassi tarvitaan itselle ja vauvalle ja meidän tapaukessa myös puoliskolleni. Vauveli on ainut jonka kaikki tavarat löytyy jo repusta ja itseasiassa sinne karkasi myös äitiyspakkauksessa tullut harja, yksi harso ja tutti (mitä listaa tehdessäni en ajatellut pakkaavani). Senkin uhalla että juuri luin ettei tuttia suositella ennen kuin imetys on lähtenyt kunnolla käyntiin. Puoliskon osalta lista näyttää huolestuttavalta, toisaalta ei ole vielä löytynyt kassia jonka hän ottaa mukaan ja onhan tässä vielä muutama viikko aikaa heittää kaikki pakkailut uusiksikin.:D

Meidän perheessä on tällä hetkellä auto ja yksi kuski,  minä. Ja oletus on etten aja synnärille itse tuota 45min matkaa. Onneksi kyytimään on luvannut puoliskoni veli. Minähän en ilman mieskultaani synnytä ja tahdon hänet myös vierailuajoiksi sinne osastolle, se on MEIDÄN VAUVELI ja haluan että olemme molemmat siellä paikalla. Puoliskoni tämän hetkinen ajokortittomuus ei helpota vieraassa kaupungissa synnyttämistä. Onneksi on järjestelyjä joiden ansiosta hän voi yöpyä lähellämme vaikkei osastolla perhehuoneita olekaan, eikä hänen tarvitse rullata junalla tai jonkun kyydillä edes takaisin. Sitten tarvitaan enää se kyyti kotiin, mutta ainakin olemme koko perhe yhdessä :)


HOX HOX ensimmäinen kuva ! ja laatu on samsung tablettia :D

Vauvelin kaikki bodyt ovat pitkähihaisia ja erikokoisia, joku sopii varmasti toivon ! Siistimmät housut ja colleget. En vielä tiedä puemmeko vauvalle edes hetkeksi omia vaatteita sairaalassa vai sairaalan vaatteita vai vaatteita ollenkaan. Ihokontakti houkuttaa ja toivottavasti koukuttaa. :) Sukkia on kolmet ja pakkasin yhdet sukkahousutkin ja ne äpakkauksen pienemmät tumput. Automatkalle tuo valkoinen fleece haalari ja enoni vaimon kutoma tilkkupeitto.

Omassa listassani tärkeimpiä äitiyteen liittyviä ovat varmaankin nuo imetysliivit, muut hygienia tarvikkeet, ettei äiti haise pahalle ja omia sukkia suosittelivat ystävät.

Tylsyyden torjumiseen ja tuleville isovanhemmille ja muille infoamiseen tietysti puhelimet ja LATURIT jotka varmasti unohtuvat jos ei lue listassa, samoin kuin se KAMERA ja LATURI. Tuon meidän pikkutabletin pakkaan puoliskoni reppuun hänellekin jotain luksusta kun joutuu yksin nukkumaan :)

Puoliskoni kaipaa itselleen puhtaita vaihto vaatteita, pesuvehkeet ja R U O K A A !  Niin synnytykseen kuin sitten oleskelu päivilleen :) Sairaala kun ruokkii vain äidit ja vauvat jos on tarvis. Puoliskon sapuskat on luultavasti muotoa saarioisen valmisateriat, marketin kolmioleivät, mehua ja tietysti vähän herkkuja. Eväitä ajattelin hamstrata myös itselleni synnytykseen sekä välipalaksi: hedelmiä, pillimehuja, välipalapatukoita ja suklaata ehkä myös salmiakkia. En omaa kokemusta sairaala ruoasta tai ruoka-ajoista joten varmuuden vuoksi.

Sairaalasta haluan poistua "tyylikkäästi" eli mammafarkuissa ja hupparissa ja synnyttämään ajattelin lähteä mahdollisimman löysissä kollareissa. Katsoo nyt mitä sitten tulee oikeasti tapahtumaan kokemuksella kun en tiedä mistään mitään :D ja mistä sitäkään tietää että milloin se lähtö tulee ja mitä silloin sattuu päällä olemaan :D

37+1 laskettuun aikaan 20 päivää ! 

Aikavyöhyke välimeri

Ahhahaaa ! nyt ihan tiedoksenne vaan että en ihan niin innokas ole että olisin postaillut kolme pitkää pätkää samana päivänä ! Aloitustekstihän oli käytännössä kirjoitettu jo huhtikuussa sen TODELLINEN julkaisu tapahtui eilen klo 19jotain ja sitten siitä parin tunnin päästä tuli jo tuo historiikki ja nyt kun näitä tämän päivän jännityksiä aloin kirjoittaa oli kello vähän päälle 11 aamulla ! Fiksuna puoliskoni sanoi että katsoppa asetuksia ja voi kyllä siellä minä kirjoittelin jossakin välimeren saarilla aika vyöhykeellä -08h :D nyt ollaan takas Suomessa tutulla Helsinki +02h vyöhykkeellä :)

Vuokralla

Asuntoja on monen kokoisia muotoisia ja värisiä ja niin on niitä vuokralaisia ja vuokraisäntiä ja -emäntiä. Itse olen asustanut Tampereella ja Rovaniemellä opiskelija-asunnoissa joissa vuokraan on sisältynyt sähkö vesi ja netti. Opintotuki ja asumislisä ovat vuokran jälkeen riittäneet syömiseen ja usein myös ihan elämiseenkin. Sittemmin olen vaihtanut yksityisille vuoranantajille,  eikä mitään suurempia ongelmia puolin ja toisin ole koskaan ollut. Mitä nyt muuttuneen elämäntilanteen takia äkkimuutto pois Rovaniemeltä. Ja mainitaan nyt sekin että ennen tätä nykyistä keskustan 51neliöistä kaksiota asustimme naapuritalossa yksiössä jossa mitä luultavimmin oli jonkinlaista kosteushaittaa ainakin hajusta päätellen.

Tässä nykyisessä olemmekin asustaneet vähän reilun vuoden ja aina vuokraemännän kysyessä olen vastannut että kyllä me tässä halutaan asua jatkossakin.  KUNNES nyt kesäkuun vuokran maksettuani ilmoitin että vuokran maksu kuun 9. päivä ei enää onnistu koska palkkatulot vaihtuivat äitiyspäivärahaan ja samalla mainitsin että tässä kuussa tulee tieto onko puoliskoni päässyt kouluun vai ei, eli jos koulupaikka aukeaa niin silloin alamme etsimään asuntoa toiselta puolen kaupunkia. Ei meillä mikään kiire ole kun tarjonta on ollut aika heikkoa. Ja kyllähän me tähän vauvan kanssa mahduttaisiin ihan hyvin, mutta ulkona nukuttaminen vaatisi aina lenkkeilyä, parveketta kun ei ole enkä tuohon parkkipaikalle vauvaa tasan jätä! Ja se koulu sijaitsee sitten melkein 10km päässä ja bussit kulkee niin maan mainiosti...

Juhannuksena lähetin vuokraemännälle tekstiviestin että Iloista juhannusta ja koulupaikka vastaanotettu, eli asunnon etsintä alkaa!

Ja tänään seisoimme erään kerrostalon pihalla odottamassa kiinteistön välittäjää. Kun vielä pohdimme että mikähän näistä taloista se on, huomasimme yhden talon pihalla pariskunnan ja totesimme että se on tuo. Toivoimme ettei kovin moni olisi kiinnostunut kyseisestä asunnosta ja noh, yksi perhe meidän lisäksi mutta se pahin kaikista!

Me esikoistamme odottavat alle 25v, puoliskoni koulunsa aloittava ja minä mammalomalainen vastaan se lähemmäs 30v tai ainakin yli sen 25v pariskunta joiden poika jo ehkä 1,5-2v. (minä siitä iästä niin tiiä mutta se käveli :D)

Päätös tehdään tänään, molemmille luvattiin ilmoittaa kävi miten kävi.
Yksi etu meillä on jonka puoliskoni käski kirjoittaa hakemukseen heti kun hoksattiin: EI LEMMIKKEJÄ. kun tämä toinen pari niistä kysyi ja kertoi että heillä on kissa vanhus niin kyllä näytti että mahdollisen vuokraisännän karvat nousi pystyyn ! Woohooo ! :D
Nyt sitten odotetaan puhelimen vieressä iltapäivää kuluvaksi peukut pystyssä kädet ristissä varpaat solmussa !

* * * * * * * * * * * * * * * *

Noh oih ja voih. Tässä kaksintaistelussa me hävittiin eikä nyt tuota asuntoa saatu. Välittäjä sanoi että paljon oli ollut kiinnostuneita mutta me ja nää toiset oltiin ainoat joille edes käytiin näyttämässä ja melkeinpä arpakuutiolla vuokraisäntä oli päättäny kummat siihen otetaan...

Toisaalta muuttamaan olis päässy joko puolessa heinäkuuta tai elokuun vaihteessa ja meillähän tuo laskettu aika on 17.7...... suoraan synnäriltä muuttamaan ? Tai kesken muuton synnärille ? Ehkä se meni kuitenkin ihan hyvin näin vaikka kyllä meidän ehdottomasti pitää lähemmäs sitä puoliskoni koulua päästä!

Metsästys jatkuu !

Historian havinaa

Koska ainakin oma rakas puoliskoni ihmetteli mistä tulee otsikko "Elämää sängyn alla"  niin avataan historian kirjoja ja kultaisia lapsuus ja nuoruus muistoja sen verran että ensiksi tämä blogi on luotu keväällä 2010 vaikkakin nyt isompana ja viisaampana totesin noiden kahden hassun tuotoksen olevan julkaisukelvottomia :D ja toisekseen yläaste/toisenasteen opiskelu aikoina ihan oikeasti kirjaimellisesti asuin sängyn alla. Kultaisia kuva muistoja ei ole valitettavasti joten yritetään nyt sitten sanallisesti :)

Tuo sänky oli 140cm leveä koska välttämättä niin halusin isin epäilyistä huolimatta :D ikeasta tottakai. Koliseva ja natiseva harmaa metallirunko ja sängyssä nukuin pehmolelujeni kanssa kun taas läksyt tein vaaleanpunaisella pulpetilla sängyn alla samoin meidän vierasvara laverisänky oli siellä ja tietysti se ruotsista ostettu 100kr maksanut raidallinen riippumatto ! :D se oli siis parvisänky.

Yläasteen jälkeen lähdin tampereelle Varalan Urheiluopistoon, neiti melkein 16v ja nyt täytyy myöntää että en muista noilta ajoilta juurikaan mitään koulua ja työssäoppimispaikkoja, ensimmäistä poikaystävää ja vihdoin sitä oikeasti kotoa pois muuttamista lukuunottamatta. Viikot menivät asuntolassa asuen ja viikonloput milloin reissussa koko perheen voimin tai sitten kirkkomme nuorten tapahtumiin ja välillä ihan vaan junalla kotiin nukkumaan ja tietysti muutama viikonloppu oltiin koulussakin maratonin tai vaelluksen merkeissä.

Se oli se viimeinen kevätlukukausi, maaginen 2010 kun tämä blogigin syntyi ja koki äkkikuoleman :D muutin hyvän ystäväni tilalle soluasuntoon jossa hän asusteli serkkunsa kanssa. Tämä serkkuihminen osoittautui oikein hyväksi ystäväksi ja kämppikseksi mutta myönnetään nyt jälkikäteen että tämä kämppäkaveruus taisi olla vähän enemmän sellainen isosisko huolehtii ja minä se pikkusisko :D asusti siellä äitinikin yhden 6vk jakson kun itse olin Skotlannissa työssäoppimassa. Tuohon soluasuntoon muutin kaiken omaisuuteni sen parvisängyn,  riippumaton, vaaleanpunaisen pulpetin, kapean peilin ja yhden kirjahyllyn. Ja koska ystäväni jätti 160cm jousipatjan ja huone oli huomattavasti isompi kuin mulla kotona oli ollut voitte kuvitella mikä laiskanlinna se sängynalus oli ! Eipä haitannut jos tipahti riippumatolta :D

Urheiluopiston jälkeen historiaan jäi se ensimmäinen poikaystävä, Tampereen osoite samoin kuin se tuttu ja turvallinen osoite äidin ja isin luona ja parvisänkykin sai vuorostaan siirtyä varastoon. Itse lähdin Rovaniemelle opiskelemaan ja tuohon yksiöön hommattiin sitten mummon ja papan kanssa ihan oikea runkopatjasänky, koko kyllä säilyi 140cm on mun juttu :D äiti ja isi muutti siskojeni kanssa mummolaan ja mummo ja pappa muutti papan siskon luo omaishoitajiksi.

Rovaniemellä viihdyinkin kaksivuotta vaikka aikomus oli viihtyä pidempään. Mahtuihan sinne väliin elämäni ensimmäinen murtuma ja paljon uusia ja vanhoja hyviä ystäviä. Opinnäytetyö ja hotellin vastaanoton työssäoppiminen sekä siihen samaan aikaan ihan ne normaalit koulupäivät ja kerranviikossa + joskus kahdesti lapsiparkki valvonnat sekä viikonlopun yötyö ajoivat kuitenkin uupumukseen ja ihmissuhde koukeroiden löydessä kasvoihin samalla, tämä tyttö totesi että nyt riittää ja palasi äitin ja isin luokse.

Sittemmin on koukerot onneksi selvitetty ja ystävyys jatkuu :) ja tuon kahden vuoden ansiosta ja hassujen yhteensattumien ja väärinkäsitysten kautta tuo ihana mies löysi tiensä meille ja minä hänen kainaloonsa. Mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa tämä nyt vain tämmöinen hei kuka mä oon mistä mä tuun pinta raapaisu muistojen kirjoihin :)

Tänä päivänä sängyn alla elää ehkä jokunen pölypallero ja eksynyt pariton sukka. Parvisänky löytyy äitin ja isin luota, sieltä mummolan autotallista. 

Ja tadaaa ! Myöskin se vihreä blogitausta on nyt historiaa ja ihan ite osasin eikä hiirenhermotkaan kiristyneet !

Ei enää ikinä.

Nyt se on ohi! Ja nyt lupaan ja toivon etten enää koskaan mene puhelintöihin! Numeropalvelussa oli varmasti helpompaa kuin puhelinmyynnissä mutta silti.
Ei enää ikinä luureja kiitos!
Kiitos Fonecta että suljitte meidän toimipisteen nyt olo on VAPAA ja kohti uusia tuulia! Tästä alkaa uusi elämä. Tai oikeastaan koko vuosi on ollut ja tulee olemaan täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita.
En enää ikinä ole sinkku, mikäli se minusta on kiinni. Ja ei tuo mieskään kyllä vastaan laittanut, itsepähän kosi ja papilta saatin aamen.
En enää ikinä ole yksin, ihan oikeasti nytkin voisin väittää yksin istuvani ja kirjoittavani tätä mutta se olisi valhe. Vaikka ajaisin "yksin" autoa en ole siltikään yksin. Ja saan siitä vähän väliä muistutuksia isoina ja pieninä muljahduksina kun meidän pieni möhömaha möyryää ahkerasti tuolla navan kaverina.

* * * * * * * * * * *

Näillä fiiliksillä siis mentiin huhtikuun puolivälissä kun fonecta nuo ovensa sulki :) ja silloin aloin pitkästä aikaa kirjoittaa tätä ensimmäisistä blogipostausta, ja jänistin ja luonnokseksi se jäi. Ja poistin sen oikean ensimmäisen jonka kirjoitin joskus vuonna nakki ensimmäisessä oikeassa omassa (solu) asunnossa. Ja rehellisesti en itsekään ymmärrä mitä ihmettä olin silloin kirjoittanut joten aloitetaan alusta :)

Tarkoitus on pitää tavallaan ihan sitä perinteistä nettipäiväkirjaa niin että läheiset sitten vähän pysyy perässä mitä meillä tapahtuu kun aina olen asunut kaukana kotoa. Ja nyt eletään melkoisessa muutoksessa. Kuviakin aion opetella tänne lisäämään ja yksityisyys asetukset niin ettei tuntemattomat tiedä tästä mitään..... samoin mulla on hiirenhermot mitä tulee näihin tekniikan ihmeisiin eli juurikin kuvien muokkaamiset lisäämiset ym. ulkonäkö sun muut asetukset että vihreää tulee olemaan kun sen kerran olen silloin joskus osannut valita kunnes joku tulee mua kädestä pitäen auttamaan...