Kaksplus.fi

Päiväkotiin tutustumassa

Päästiin viihdoin viime maanantaina tustumaan porukalla Elpun päiväkotiin. Nappasin lapset rattaisiin ja kaahasin puolijuoksua päiväkodille. Lähtemiseen meni hetki aikaa, mutta itse matkaan meni ehkä viisi minuuttia. Oikeasti minulla ei ole hajuakaan siitä monelta lähdettiin ja oltiin perillä, koska mulla ei ollut puhelinta vielä pönttöepisodin jälkeen. Pysähdyttiin keltaisen kivitalon eteen ja mentiin sisälle. 

Kiivettiin rappuset ylös ja käytiin toisista ovista sisään. Sisällä kuului heti laulua ja Elpu säntäsi katsomaan mistä se tulee. Oltiin isojen puolella ja sieltä yksi hoitaja opasti meidät sitten pienten puolelle ja näytti suoran reitin hissillä pienten puolelle. Elpu melkein juoksi innoissaan seuraavaan leikkipaikkaan.

Reippaana tyttönä Elpu aloitti omat leikit heti, Jekun kömpiessä hieman syvemmälle syliin, mutta kyllä hänkin lopulta lähti leikkimään. Juteltiin aluksi toisen hoitajan kanssa kaikista käytännön asioista, Elpun allergioista, sisä- ja ulkovaatetuksesta, xylitolipastilleista ja niin edespäin.


Isojen nukkarissa oli kerrossängyt ja Elpu ilmoitti heti haluavansa yläsänkyyn. Noh, ei nyt ihan vielä. Pienten nukkarissa ei kerrossänkyjä ollutkaan. Nukkarissa oli jo nimetty hänelle oma sänky ja oman unikaverin saisi kotoa tuoda päikkäreitä varten. Elpu sai oman kaapin, jossa on pupun kuva ovessa.

Lähdettiin muiden lasten perässä pihalle ihmettelemään ja jatkamaan juttua hoitajien kanssa. Pihalla Elpu ei minua varmaan muistanutkaan ja Jekkukin tutki ympäristöään vailla huolen häivää, tai ikävää äitiin. Melkein tuli sellainen olo, että voisin jättää Jekunkin päiväkotiin. Mutta vain melkein. Hoitajakin tuumasi siihen, että parempi vain kasvaa vielä vähän aikaa kotona. Kotiin lähdettiin, kun lapset lähtivät takaisin sisälle syömään.

Perjantaina Elpu kävi yksin leikkimässä päiväkodissa. Vein hänet sinne yhdeksäksi, mikä on meidän hoitoajan alkamis aika. Ulkovaatteiden riisumisen ja käsipesun jälkeen neidillä olikin jo kiire leikkimään. Sen verran hän malttoi pysyä aloillaan, että ehdin kertoa milloin tulen hakemaan. Juttelin pienen hetken hoitajan kanssa sopimuspapereista, jotka palautin ja kun olin sanomassa Elpulle heippa hän kävi juuri ja juuri poskea näyttämässä lähtöpusulle.

Lapset menevät klo 10 ulos, ja silloin nappasin Jekun rattaisiin ja lähdin hakemaan Elpua. Hän juoksi pihalla ja pikkuisen leikkikin jo toisen tytön kanssa. Ehdin jutella hoitajien kanssa varmasti useamman minuutin, ennen kuin tyttöseni huomasi meidät ja huusi iloisena "Äiti, sinä palasit!" tokikaan hän ei ollut silloin vielä valmis lähtemään kotiin. Ja jouduin enemmän ja vähemmän väkisin saattamaan hänet rattaille.


Tutustumisten perusteella en ole lainkaan huolissani miten Elpulla menee päiväkodissa. Tänään on nyt ensimmäinen kokonainen päivä, eli 9-14, josta 12-14 on päiväunet. Aamulla hän oli innoissaan ottamassa palloa mukaan, että voi pelata sillä lasten kanssa. Pallo sai jäädä kotiin, kun yritin vakuuttaa että päiväkodissa on varmasti omat pallot joilla pelata, "miksi?" -kysymyksen saattelemana toki.

Aamun vienti meni samanlailla, kuin perjantain tutustuminenkin. Toki sillä erolla, että tänään en saanut edes puolittaista halia tai "heippa äiti"ä. Käytiin vielä allergia-asioita ja Epipenin käyttöä läpi ja kun vihdoin olin lähdössä oli Elpu jo aloittamassa palapeljeä. "Ei tätä palapelia!" kuului ja totesin että ehkä on sitten parempi poistua Jekun kanssa vähin äänin. Käsipesun jälkeen sain kuitenkin kerrottua, että tulen päiväunien jälkeen hakemaan.

Sen suurempaa haikeutta tai ristiriitaisia ajatuksia en ole vielä kokenut. Mutta onhan minulla ollutkin jo puoli vuotta aikaa totutella ajatukseen päiväkodista. Tiedän myös kuinka innoissaan Elpu on kavereista, joten uskon tämän olevan hänelle kuitenkin tärkeä ja positiivinen muutos. Kerho alkoi myös tänään ja siellä kyllä maalit ja leimasinkuviot nähdessäni mietin, että Elpu olisi varmasti tykännyt näistä. Mutta samoja juttuja he tekevät myös päiväkodissa.

Vartin päästä saankin lähteä jo hakemaan häntä. 😍 Eli pyykit narulle ja matkaan.

Kolmevuotias pikkuneiti

Kolmevuotias. Ai kauheeta, meidän esikoinen, rakas pikku Elpu on jo kolmevuotias! Ajatella, että siitä kun tuo vauhtineiti päätti syntyä asfaltille, on jo kolme vuotta! Vauhtia ei tosiaan ole neidistä puuttunut koskaan ja samaa rataa mennään edelleen. Hänen virallisesta syntymäpäivästään on toki jo melkein kuukausi, mutta käytiin 1v ja 3v neuvolassa vasta heinäkuun viimeisenä päivänä.

Nyt kolmevuotias oli jo huomattavasti helpompi mitata seinässä olevalla viidakkomitalla, kun kaksivuotias taisi olla itkusilmässä koko mittauksen. Vuodessa oli pituuttakin tullut lähemmäs 10cm. Kolmevuotiaan neuvolassa tuli ensimmäistä kertaa näöntarkastus, mikä sujui lopulta tosi hyvin, kunhan saatiin Elpu laittamaan merirosvosilmälasit päähänsä. Taisi hieman pelottaa, kun yks kaks näkikin vain yhdellä silmällä. 


Mittausten jälkeen minut poistettiin Jekun kanssa leikkihuoneeseen, kun Elpu jäi tekemään tehtäviä terveydenhoitajan kanssa. Takaisin tullessa näin miten hän oli osannut piirtää pystyviivan ja vaakaviivan, sekä hienosti oman kuvansa ja siihen tyynyn ja peitonkin. Jumppamatolla oli testattu hyppimistä ja olipa hän heittänyt kuperkeikankin. Mikä ei minua yllätä yhtään, ollaanhan me sitä kotonakin harjoiteltu. Ja Elpu on muutenkin aina ollut motorisesti todella taitava ja ketterä.

Joskus vielä listasin Elpun sanoja, mutta nyt hän puhuu jo etevästi selviä lauseita. Tänään hän kysyi puoliskoltani iltapalan aikaan, "isi miksi sinun maha on vielä ihan täynnä?" välillä hän saattaa myös laskea täysin oikeassa järjestyksessä 1-12 asti, mutta jos kysytään kuinka monta palloa, jalkaa omenaa tai ihan mitä vaan tässä on, vastaus on aina kaikki, monta tai kolme. Liittynee kai siihen kun hän juuri oppi kertomaan ja näyttämään sormillaan, että on kolme vuotta vanha.

Kolmevuotias Elpu on huumorintajuinen, motorisesti erittäin taitava pikku temppuilija, utelias tutkija luonne - unohtamattakaan edelleen täyttäpäätä elettävää "miksi?"-ikää. Hän on kaikkien kaveri, joka haluaa puistossa ja pihassa aina mennä tutustumaan toisiin lapsiin. Olivatpa he saman kokoisia tai kaksi kertaa pidempiä. Monesti kuuluu pyyntö "hei lapsi tule leikkimään!" ja innoissaan hän kertoo myös minulle "äiti menen tutustumaan lapseen!"


Vaikka miellän esikoiseni todella reippaaksi ja rohkeaksi rämäpääksi, on hänellä oma herkkä ja huomaavainen puolensa myös. Joihinkin tilanteisiin hän suhtautuu melkoisella varauksella. Nykyään hän osaa jo itsekin tunnistaa tilanteet joissa ujostuttaa. Hän myös jakaa jopa herkuistaan oma-aloitteisesti. Anteeksipyytäminen onnistuu ja hän muistuttaa kyllä, että häneltäkin pitää pyytää anteeksi.

Kotona hän ei meinaa millään nukkua päiväunia, vaikka selvästi niitä kaipaisi. Nyt se mitä kesällä ei olla oltu reissussa, on mennyt melkeinpä kokonaan pyykätessä, joten aamun toimintapläjäystä ei ole ollut ja niin päiväunetkin on sitten jääneet pois.

Vähän mua arveluttaa päiväkodin aloitus, mutta aina kun näen miten esiteinit torjuvat pihalla pienen leikki-ikäisemme tiedän, että tämä on hänelle oiva ratkaisu pidemmän päälle. Elpu rakastaa kavereita ja päiväkodissa hän pääseekin säännöllisesti samojen ystävien kanssa leikkimään. Mutta päiväkodin aloituksesta kerron vähän myöhemmin lisää.


Allergia-asiat kerroinkin jo lastenpolin kontrollikäynnin jälkeen, ja nyt odottelemme kutsua helsinkiin allergiasairaalaan. Kolmevuotiaan hammaslääkäri on ensi kuussa. Toinen hammaslääkärikäynti ikinä!

Onneksi Elpu osaa itse kertoa haluavansa syliin tai halata, sillä muuten en aina muistakaan kuinka pieni kolmevuotias vielä on. Niin pieni, mutta silti jo mukamas hurjan iso. Isin ja äidin peikkoprinsessa.

Ei kai kesä vielä loppunut?

Ihanko tosissaan nyt on se aika vuodesta, kun koululaiset pakkaavat uudet reppunsa ja jännittävät koulun alkua? Vastahan oli kesäkuu, ilmat alkoi lämmetä ja illat oli valoisia. Otin selfieitä saunanraikkaana ripustaessani pyykkejä ilta kymmneltä, ihan vaan  koska ulkona tarkeni kesämekossa, eikä tarvinnut pelätä pimeää.

Ja nyt alkaa muka koulut ja kesä loppuu? Menipäs nopeasti, ei voi muuta sanoa. Tottakai elokuu on edelleen kesäkuukausi, voi kunpa nyt säät vain näyttäisivät myös vielä siltä ja saisin edelleen kuivata pyykkejä ulkona, niin että ne myös kuivuvat yhden päivän aikana. Sen sijaan että ne kastuvat vielä pesun jälkeen vähintää 6 kertaa, sen saman päivän aikana.


Kesä meni niin nopeasti, etten edes ehtinyt kirjoittaa mitään! Ei ollut tarkoitus pitää blogilomaa, päinvastoin. No nyt on taas luonnoksia läjäpäin. Tai ainakin muutamasta reissusta, joihin saan kuvat siskoni kamerasta. Ja sitten muutamat luonnokset voi unohtaa kokonaan ainakin kuvien perusteella... Löysin nimittäin oman puhelimeni vessanpöntöstä, joten puhelimeen unohdettuja kuvia ei kannata odottaa huhti-, touko-, kesä- eikä heinäkuultakaan. Eniten harmittaa kaikki lapsista otetut kuvat.

Puhelimen menetys sai mulle aikaan kamerakuumeen. Mutta saa nähdä milloin sen vihdoin hankin. Tässä postauksessa ei nyt ole juuri mitään punaista lankaa. Kunhan halusin rikkoa hiljaisuuden, ja mikään valmiista otsikoista, tai kesän reissuista, ei tuntunut sopivalta tähän tarkoitukseen.


Mua on alkanut väsyttää tosi paljon. Ehkä huoneiden erottaminen kokoperheen makkarista ja päivähuoneesta lastenhuoneeksi ja meidän huoneeksi ei ollutkaan niin hyvä idea, mitä ajattelin. Jekku kuitenkin käy edelleen öisin tissillä parista kolmeen kertaan. Yhden yön hän nukkui kokonaan! Ei mitään hajua mitä silloin tehtiin eritavalla sen päivän ja illan aikana.

Tai ehkä lomareissusta toipuminen yhditettynä öisiin synttärijärjestelyihin ja polttareihin oli vähän liian stressaavaa ja nyt se purkautuu väsymyksenä. No niin tai näin. Nyt hiljaisuus on rikottu ja seuraavaksi voin katsella mitä ollaan tehty kesällä. Ja toivon että tuo puhelin heräisi edes sen verran että saisin kaikki 2000 kuvaa pelastettua.

Hauskaa elokuuta kaikille! :) 

Siedätyksestä nollatoleranssiin

Käytiin perjantaiaamuna lastenpolilla, molempien lasten allergia- ja ihottumakontrollissa. Käynti sujui ihan normaalisti ja nopeasti. Siirsin Elpun ajan heinäkuun alusta ja sain kuin sainkin hänelle ajan heti Jekun ajan jälkeen. Ihan niinkuin viimeksikin Elpu leikki aulassa Jekun tarkastuksen ajan ja itki oman  aikansa, vaikkei mitään suurempia tutkimuksia tehty. 

Tarkistettiin iho, paino sekä pituus ja kuunneltiin sydän ja keuhkot. Lääkärileikeissä stetoskooppi on aina läsnä, mutta nyt se aiheutti vain enemmän itkua. Korvien tarkastus sentään oli kivaa, lamppu kuulema kutitti. Elpu pääsi takaisin leikkeihinsä, kun hoitaja toi minulle harjoitusversion Epipenkynästä ja lääkärin kanssa sovittiin jatkosta ja käytiin verikokeiden tulokset läpi. 

Saatiin uusi resepti Epipeniin ja sain harjoituskynän mukaani kotiin, että kaikki mahdolliset hoitajat voivat testata miten sitä käytetään jos tulee tarve. Päiväkotiin viedään oma kynä, ehdottomasti. Lääkärissä sanoin vain kaikkeen, joo, kiitos, selvä ja tietenkin, olihan kaikki jo ennestään tuttua. Ihmettelin miksi näin ei toimittu jo viimeksi.

Lastenpolilta ruokakauppaan päästyämme todellisuus iski päin näköä. Muistin mitä neidin elämä on aiemmin ollut ja tajusin mihin me nyt palaamme. Maidoton- ja munatonruokavalio on ollut ihanan yksinkertainen. Kaksi ainetta, toki niitä on yllättävissä paikoissa, mutta elämä on ollut hurjan helppoa. On mehujäitä, on makaronia ja ketsuppia - lemppariruokaa ja on kauramaitoa ja siihen tehtyä "unikaakaota", mitä neiti on pyytänyt lähes joka ilta, sen jälkeen kun kaura otettiin takaisin ruokavalioon.


Nyt kaikki allergia-arvot olivat nuosseet vuoden takaisesta. Näin siedätyksen vaihtuessa nollatoleranssiin kulunut vuosi tuntuu lähinnä lapsen kidutukselta. Lapsen keho ei edes siedä näitä ruokia yhtään sen paremmin, pahemmin vain. Ihottumat ovat pysyneet lähes samana tai välillä pahentuneet, öisin on raavittu jatkuvasti. Niin selvää parannusta ihoon ei olla saatu koskaan, että osaisin sanoa mikä ihottumaa pahentaa.

Kaikkien ruokien viitearvo, jonka alapuolelle jäävät ei allergisoi, on 0,35. Mainittakoon että aiemmin maito ja kananmun ovat olleet pahimmat. Toinen näistä oli yli 20 ja toinen 56 jos oikein muistan. Nyt maito ja kananmuna ovat molemmat yli 400. Tarkalleen maidon arvo on 450 ja kananmunan 425. Puoliskonikin totesi, että ei sittenkään taidettu liioitella soittaessamme ambulanssin Elpun maistettua serkkunsa iltapala jogurttia.

Eniten harmittaa Elpun puolesta. Nyt kun hän on tottunut siihen että saa makaronia ja hän tykkää neljänviljan puurosta. Hän on saanut omaa kaurajogurttia ja muutenkin päässyt monipuolisemman ruokavalion makuun. Ihan kamalaa, että nyt häneltä viedään kaikki pois. 

Ja kyllä, nyt minä itken. En sen tähden, että meidän perheen ateriat jotenkin vaikeutuisivat. Että pitää kokata Elpulle omat ruoat. Sehän on nähty jo, been there done that, eikä se edes ollut niin vaikeaa, kovin yksipuolista vain. Mutta on sydäntä särkevää vastata kieltävästi lapsen pyytäessä ruokaa. Toinen kysyy onneissaan saanko kauramaitoa ja minä vastaan itku kurkussa "et saa".  "Jee Äiti saanko paahtoleipää!" "Et saa rakas." "Voi eii." *tulee itku*


No kyllähän Elpun paino nyt nousi, mutta oliko sen hyöty tämän arvoinen, kun hän muuten on ollut niin energinen ja tasaisesti kasvava lapsi? Nyt hän on jo niin iso, että ymmärtää ettei enää saakaan herkkuruokaa. Ja kyllähän hän ymmärtää, kun sanomme että ihottumat on nyt niin pahat, että nyt jätetään pois kaikki mille olet allerginen. Ja tottakai tiedän että tämä on hänen parhaakseen. Mutta harmittaa. 

Harmittaa niin että itkettää.

Kaura pois - siihen loppui puuro, kaakao, synttärikakku pitää miettiä uusiksi
Vehnä pois - heihei pastat ja leivät
Ruis pois - loputkin leivät
Ohra pois - no ohramallastahan löytyy myös muroista
Soija pois - tätä ei aiemmin edes tarvinnut välttää.
Maapähkinä pois - no maapähkinää ei olla koskaan annettukaan, vaikka senkin lukema on ennen vain hiponut viitearvoa, mutta eipä tarvitse nyt edes miettiä.

Elpumurunen on kärsinyt kutinasta ja ihottumista niin paljon, ettei nokkosen pistot edes pysäyttäneet häntä. Käsi piiloon hihaan ja leikit jatkuivat. Toivottavasti nyt edes ihottumat paranisivat.

Jekun allergia ja ihottuma tilanne on huomattavasti parempi. Ei jatkotoimenpiteitä ja kontrolli aika molemmille puolen vuoden päähän.

Puhelimeen unohdetut - GoExpo 2017


Puhelin alkaa taas piippaamaan, että muisti on täynnä. Kuvistahan se johtuu, ihan niinkuin ennenkin. Siksi tähän väliin, ennen huhtikuun unohtuneita kuvia, laitan kuvat maaliskuiselta messukeskuksessa vietetyltä perjantailta. Kävin lasten kanssa moikkaamassa isosiskoani ja serkkuani GoExpo messuilla. Sisko ja serkku olivat jo ehtineet kiertää jonkin aikaa ennen kuin meidän juna kolmen jälkeen saapui pasilaan. 

He osasivat heti nimetä muutaman pisteen mistä Elpu saattaisi tykätä. Ensimmäisenä löydettiinkin itsemme pyöräcross radalta. Olin varannut Elpulle farkut vaihtovaatteiksi ja kollarit matkustamiseen, mutta vaihdettiinkin suoraan tennarit lenkkareihin. Pyöräcross radalta löytyi pienimille potkupyöriä ja kypärät joko päähän. Käytiin kaikki kokeilemassa omat kierroksemme, mutta Elpua olisi varmasti jatkanut koko päivän, jos vain olisi annettu.

Kuplafutista piti myös päästä kokeilemaan. Hauskaa oli, vaikka Elpu oli aika pieni myös tähän pienempään kuplapalloon. Naurua riitti silti, ja yritystä oli lähteä jalkapallonkin perään. Se vaan ei ihan onnistunut, kun neiti jäi kuplan sisään ja kupla maahan, kun hän seisoi. Onneksi löydetttiin myös ihan tavallinen jalkapallo, niin Elpukin pääsi potkimaan palloa. 

Jekku käytti lähes koko päivän nukkumiseen. Ei paljoa messukeskuksen hälinä haitannut. Siskoni luokkakaveri oli töissä Suomen Baseball- ja Softball Liiton pisteellä. Siskoni ja serkkuni rohkenivat löymään baseballia, mutta minä päätin pelata varman päälle ja jätin väliin. En usko että olisin mitenkään päin osunut kohtisuoraan päin tulevaan palloon, eikä se kypärä suojaa naamaa.


Suomen voimisteluliiton pisteellä päästiin kokeilemaan vähän nojapuita, rytmisenvoimistelun nauhoja, hyppynarua ja juoksemaan ilmapermannolla. Ja oli ehkä päivän paras päätös jättää farkut laukunpohjalle.

En enää muista minkä seuran pisteellä tuo pieni purjevene oli, mutta se oli hurjan jännittävä kokemus Elpulle. Iso tuuletin puhalsi ja venettä sai ihan oikeasti ohjata. Päivän päätteeksi, siskoni jo lähdettyä jatkamaan matkaa, käytiin serkkuni kanssa aivastelemassa hevospuolella. En muista mikä sen tapahtuman nimi oli. Jotkut esteratsastuskilpailut siellä kuitenkin oli, tosin ne ehti loppua juuri kun päästiin sisään halliin.

Elpu pääsi kuitenkin ensimmäistä kertaa hevosen lähelle. Ja kun hän huomasi yhden karsinan oven olevan auki hän meni suoraan sisälle. Hän näki miten vähän isommat lapset tulivat sieltä pois harjojen kanssa, nappasi harjan käteens ja oli jo menossa, ennen kuin saatin kypärä päähän. Eikä edes vaikuttanut yhtään pelkäävän tätä ponia.

Hevosia katsoessa Jekkukin vihdoin heräsi syömään ja hetken aikaa leikittiin nurmikkopisteellä golfpalloilla, mutta sitten nukahtikin Elpu. Neiti sai nukkua melkein tunnin ennen kuin hän heräsi ulkovaatteiden pukemiseen. 

Kiitos seuralaisille, ja jos jotakuta kiinnostaa lähteä GoExpoille, mutta lastenvahtia ei järjesty.... Niin voin kyllä lämpimästi suositella tätä tapahtumaa myös lapsille.  Elpulla oli ikää 2v8kk ja Jekulla 8kk, vaikka Jekku toki nukkui lähes koko ajan. Mutta Elpulle löytyi jos minkälaista tekemistä ja ihmeteltävää.