Kevään synttärit

Juhlittiin huhtikuun alussa meidän maaliskuisen ja huhtikuisen synttäreitä. Kirppu täytti kaksi maaliskuun puolivälin aikaan ja Ässä täyttää viisi parin viikon päästä. Meillä nyt on muutenkin jo perinteenä juhlia tuplasynttäreitä, ja niin kauan kuin lapset ovat tähän tyytyväisiä, tällä mennään. Pääsevät myös pitkänmatkan sukulaiset helpommalla. 

Ässä halusi kutsua muutamia päiäväkotikavereita ja onneksi yksi pääsi, vaikka kutsuttiin tosi viime tingassa. Kirpullekin kutsuttiin yksi kaveri. Sattumaa vai tarkoitusta, Kirpun päiväkotiryhmässä on lapsi jonka perhe tuli meille ensin tutuksi Jekun koulu- ja joukkuekaverin kautta ja kun tytötkin oikeasti ovat keskenään päiväkodissa kutsuttiin uusi ystäväperhe juhliin.


Näitä kavereita lukuunottamatta vieraslistalla oli vain sukulaisia. Kirpun ollessa puoliskoni puolelta serkuksista neljästoista riittää synttäreillä aina leikkikavereita, vaikka osa kavereista tai serkuistakaan ei pääsisi paikalle. Ilahdutti valtavasti, että minun Mummo ja Pappa pääsivät äidin kyydillä tänne, ensimmäistä kertaa tähän kotiin ja Ässän kummitäti toi tullessaan myös minun isotädin miehensä kanssa. Tai toisin päin, mutta musta on ihanaa, että Mummon sisko on meille kuin toinen mummo ja että pikkuserkkuni kanssa ollaan oltu tekemisissä enemmän ja vähemmän lapsuudesta saakka ja nyt vähän enemmän, kun hän on myös Ässän kummitäti. 

Yritettiin päästä mahdollisimman vähillä synttärijärjestelyillä ja tarkalla budjetilla. Niinpä kakkuresepti on tuttu viime vuodelta. Tämä oli jo kolmas kerta kun tehtiin Kinuskikissan Monsterikakku. Ja vasta jälkikäteen tajusin, kuinka helppo tästä olisi tehdä gluteeniton versio.


Vaniljamassan käyttö ei vieläkään ollut ihan helppoa. Arvatkaa missä vaiheessa kakkuja minulle kerrottin, että massaa kuuluu lämmittää ennen kaulintaa... 

Munatonta kääretorttua en ole vielä keksinyt, mutta periaatteessa jos senkin keksisi, voisi testata miten kasvivalmisteet toimisivat mousseen ja saisiko tästä myös Nupulle allergiaystävällisen version. Yritin myös etsiä vegaanista & gluteeniton leivosta myös kaupan henkilökunta auttoi, mutta en saanut kahta kärpästä yhdellä iskulla - leipää olisi ollut. Tällä kertaa gluteeniton vieraamme sai suklaamuffinsit ja Nupulle ostin pussillisen vegaanisia pakastepullia. Lopulta lapset söi pullat iltapalalla. 


Kuten niin monesti, synttäreillä jää kuvat ottamatta. Mutta kerkesinpäs ottamaan kuvat kuitenkin aivan mahtavista kakkukynttilöistä jotka eivät todellakaan sopineet ennalta itselleni määritteltyyn juhlabudjettiin, mutta en voinut niitä vastustaakaan.

Kultaiset isot 2 ja 5 ilmapallot on vielä tallessa, yksi vitonen pitäisi pyöriä myös jossain pakettissaan vielä. Kirppu kuulema puri ensimmäinen jo ennen synttäreitä puhalletun vitosen puhki, joten puoliskoni osti niitä varalta kaksi lisää.


Ässä oli erittäin onnellinen saamistaan lahjoista, minä taas en yhtään tiedä mitä keneltäkin tuli ja luotan, että Dumbo pehmo oli lahja Kirpulle, kun ei kukaan vieraistakaan ole sen perään kysellyt. 

Heti kun Ässän synttärilahjaksi saadut vaatteet kuivuvat pesun jäljiltä otan molemmista vielä synttärikuvatkin. Jotenkin unohdin ihan täysin ottaa Kirpun 2v kuvat maaliskuussa. Onneksi taaperot eivät kasva yhtä paljon kuukaudessa kuin vauvat.

Seuraavat meidän perheen synttärit juhlitaan kesällä.

2023 lopun ja 2024 alun loppunut kosmetiikka

Mun kaapissani alkaa olla taas kasa tyhjiä kosmetiikka purkkeja, joten aika napata niistä kuvat ja heittää kierrätykseen. Tällä kertaa nappasin myös vessankaapin siivouksen yhteydessä kaksi tuotetta, jotka on oikeasti melko käyttämättömiä, mutta tiedän etten niitä enää tule käyttämään. 

Mulla on tapana käyttää kaikki tuotteet oikeasti viimeiseen pisaraan saakka, joten tämä on nyt todellakin poikkeus, että hävitän peräti kaksi tuotetta. Niillä on yksi yhteinen nimittäjä, miksi en ole voinut niitä käyttää.

Hävitettävät tuotteet ovat  Mary Kay TimeWise age minimize day cream with SPF30 & Mary Kay Botanical Effects Moisturizing Lotion with SPF 30

Tilasin Mary Kay Starter kitin elokuussa 2019 ja sain TimeWise 3D tuotteet käyttööni elo-syyskuun vaihteessa. TimeWise Miracle 3D sarjassa oli saatavilla päivävoide sekä suojakertoimella että ilman. Minulla oli pitkään käytössä voide ilman aurinkosuojaa, tuolloin todella kuiva ihoni ei kestänyt aurinkosuojaa ollenkaan. Muistelen että kesällä 2020 olisin pystynyt käyttämään myös SPF voidetta. 3D setti oli minulla käytössä kolme vuotta.   

Syksyllä 2022 minulta loppuivat kosteuttavat tuotteet ihonhoitorutiinista ja iho alkoi mennä tosi kurjaan kuntoon. En pystynyt enää käyttämään tätä voidetta. Pitkään se on silti minulla kaapissa odottanut ja toiveena on ollut käyttää se loppuun. Nyt siivotessa katsoin purkkejani tarkemmin ja tämän parasta ennen päiväys on ollut jo 5/2023, joten ehkä nyt on hyvästien aika.

Botanical Effectsin voiteella on täsmälleen sama perustelu, huonosti hoidettu iho ei tykännyt aurinkosuojallisesta voiteesta. Se on myös koostumukseltaan 3D voidetta vähän ohuempaa. Minun iholleni siis liian ohut. Tämän päiväysmerkintä on 9/2023 ja nyt kämmenselälle kokeillessani huomaan ettei voiteen rakennekaan ole enää kunnossa. Harmittaa silti, että siitä tuli roska.

Ja nyt nämä oikeasti loppuneet:

Oil-free eye makeup remover - loppui muuten vasta viime viikolla. Ei ole tullut liikaa silmämeikkiä käytettyä. Yhteen väliin puhdistin tällä koko kasvot, kun mitään muuta, edes suihkussa käymistä, ei iho tuntunut kestävän. 

Clinical Solutions Calm+Restore facial milk. Tästä kerroinkin edellisessä loppuneiden postauksessa. Tämä auttoi suihkun jälkeen.

Clearproof Oil-free moisturizer for acne-prone skin. Tämä oli todellakin yllätys! Clearproof on akneiholle tarkoitettu sarja enkä ole sitä aikaisemmin kokeillut. Kaikki muut voiteet oli kuitenkin loppu, niin päätin tämänkin kokeilla ja yllätyin miten hyvin tämä riitti mun iholle! Ei ollut mulle täydellinen, mutta kuitenkin kosteutti, eikä kirvellyt, niinkuin joskus liian ohut voide kuivalla iholla kirvelee.

TimeWise Microdermabrasion Refine -kuorinta-aine. Tämäkin oli sellainen jossa meinasi päiväys tulla vastaan, eikä puhettakaan, että olisin voinuit kasvojani viimetalvena kuoria. Mutta sain sen tuhlattua loppuun saunassa vartalon ja jalkojen kuorinta. Oikeastihan tämä on siis kasvoille tarkoitettu mikrohionta kuorinta ja tämän kaverina on ihohuokosia supistava Pore minimizer seerumi. Tein tästä setistä 2021 keväällä videon instagramiin pitääkin etsiä se. 

TimeWise Moisture Renewing Gel Mask. Kosteuttava geelinaamio, tätä on tullut käytettyä paljon ja on käytössä tälläkin hetkellä, otin  käyttöön masking mini setistä pienemmän pakkauksen kun tämä loppui. 

TimeWise Age Minimize 3D 4-in1 cleanser. Tästä purkista irtosi korkkireuna kokonaan! Tämä on säilytetty koko ajan kylppärissä, ilmeisest ikylmä-kuuma vaihtelu oli liikaa. Yks kerta se vaan hajosi käteen. Myös tätä mulla on edelleen käytössä, edelleen kylpyhuoneessa ja käytän sitä tällä hetkellä suihkusaippuanakin.

Mary kay Peach Gardena Hand Cream. Tämä oli Limited Edition lahjapakkaus, jossa oli kolme pientä erituoksuista käsivoidetta, tämä oli ehdottomasti mun lempparituoksu näistä. Ja kyllä, kuvan jälkeen leikkasin tämänkin tuubin vielä halki ja rasvasin käteni viimeisen kerran tällä voiteella.

Ben & Anna Natural Deodorant Coco Mania. Oon yrittänyt käyttää luonnollisia deodorantteja ja tämä oli nyt ensimmäinen Ben & Anna dödö. Tykkäsin tuoksusta, mutta ihan niin paljon en tykännyt yleisesti, että olisin ostanut toisen samanlaisen. En tosin muista johtuiko se tämän tuotteen toimimattomuudesta vai koostumuksesta. Mie yritin levittää tätä tuosta purkista suoraan kainaloon ja se sillä tavalla mureni ihoa vasten. En tiedä olisiko sitä pitänyt ottaa sormiin ja lämmittää käsissä ennen levittämistä, jos siitä olisi tullut voidemaisempaa lämmettyään tai jotain. Jos joku tietää miten näitä kuuluu käyttää niin kertokaa, voisin ehkä testata uudestaan. 

Thieves Vapour Rub - no tämä nyt ei ole ihonhoitotuote, mutta kosmetiikkaa kai kuitenkin. Tämä on Young Livingin luonnonmukainen vastine monille tutulle Vicks Vaporub voiteelle. Flunssan iskiessä tätä siis tyynylle tai yöpaidan kaulukseen. Itselleni tosin olen laittanut iltaisin suoraan poskille ja otsalle. Mutta sen verran varoitan, että tuotteen joutuminen silmään on äärettömän ikävän tuntuista ja seuraavana aamuna herätessä saattaa olla silmä rähminyt umpeen.

Jaaaa ja pitipä nyt tarkistaa, kun olen tilannut tuon Vapour Rubin muistaakseni tarjouksesta 2 yhden hinnalla, niin niissähän sekä tässä loppuneessa että tuossa avaamattomassa molemmissa exp 11/2022. Eikä kyllä mitään muistikuvaa, että olen ostanut nämä oikeasti jo 2022. 

Jossain pitäisi pyöriä vielä Young Living Seedlings Babycream purkin puolikas. Sen käytin myös kasvovoiteena. Olisin kaivannut vielä kosteuttavampaa voidetta. Alunperin minulle suositeltiin Seedlings sarjan Diaper Cream voidetta, mutta sitä ei ollut silloin saatavilla, eikä ole tullut tilattua sitä nyt myöhemminkään.


Aikasemmat loppuneet kosmetiikkapostaukset löytyy tästä:

2022 loppuun käytetyt ihonhoitotuotteet

Kevätkaudella loppuneet ihonhoitotuotteet (2023)

Ruutuähky ja hiljainen tauko

Apua, huomasin saaneeni tahattoman kahden viikon julkaisutauon! Toisaalta, kun luonnoksista löytyi jo valmiiksi postaus otsikolla Ruutuaikaähky, niin tauko tuli ihan tarpeeseen.

Ruutuähky alkoi maaliskuun puolivälin aikaan. Tein yhden viikon aikana tosi paljon Unelmalaatikon eteen töitä ruudulta käsin sekä puhelimella että tietokoneella. Lisäksi osallistuin Yrittäjyyskoulutukseen - zoomin välityksellä, tietokoneella ja tein tehtävät myös tietenkin ruudun ääreltä. Ja sitten en enää illalla tai aamulla halunnut tehdä ruudulla mitään. - En edes niitä asioita joita olin odottanut ja suunnitellut. 


Seuraavaksi olinkin viikon isillä töissä ja vaikka työ itsessään oli fyysistä, luulen että pääsin ainakin puolella kilolla lähemmäs normaalipainoisen ihmisen BMI:tä. Isi pitää aina huolen ruoka-ajoista, toisin kuin minä. Viikko isin kanssa töissä tiputti valtavan taloudellisen kiven hartioilta. Ansiosidonnaiseltapäivärahalta starttirahalla yrittäjyyteeen siirtyminen ei nimittäin ole kovin kivutonta. Ainakaan jos markkinointi takkuaa näin paljon.

Työpäiviin sisältyi myös tunnin ajomatka suuntaansa, mikä meni kyllä nopeasti siskon kanssa jutellessa, mutta pitkän ajon jälkeen nukuttaa aina paljon. Joten raksaviikon jälkeen, tuntuu että meni viikko nukkuessa ja markkinointia tehdessä.  

Eilen alkoi ensimmäinen jumppajakso pienen porukan kanssa, joten joku markkinointi on löytänyt kohteen! Ryhmä on  yhtä vaille pienempi, mitä sen piti olla. Mutta en halunnut perua pilottiryhmää. Saan kuitenkin tilavuokran katettua, joten ei ole syytä olla jumppaamatta.


Hiljaisen tauon aikana tapahtui siis aika paljon ja ei sitten yhtään mitään. Pohjimmiltaan ruutuähky on kuitenkin seurausta ajanhallinnasta tai sen puutteesta ja asioiden tärkeysjärjestyksen toteutumattomuudesta. Pitää miettiä uudestaan miksi helmikuussa laitoin herätyskellon soimaan 6.15. Niin se on soinut arkena siitä asti, vaikka olenkin noussut useammin vasta 6.45 kellolla. Paitsi nyt, kun otin tuon 6.45 kellon kokonaan pois käytöstä.

Aamurutiini kaipaa vielä hiontaa, mutta niin kaipaa myös työajan suunnittelu. Palataan pian uuden lukujärjestyksen kanssa, sellaisen minä itselleni tarvitsen ja kun saan luotua itselleni toimivan lukkarin ja rutiinit, koen olevani oikeasti hyvä sen ylläpitämisessä.

Millaisia rutiineja sinulla on itsellesi?